- Viestejä
- 17
Viime vuonna sarja meni kahdella ykköspesis-joukkueella 3-0. HP lienee viime vuodesta vahvistunut, KaMasta vaikea sanoa. Kuhan oransseilla on asenne kunnossa, niin ei pitäisi kuin kerran Kankaanpäälle vaivautua.
Sisäpelaamisessa ne on kauttaaltaan paljon heikonpia ja kun katsoo vaikka tota Hpn sarjaa Ankkureja vastaan niin voi todeta että ei niitten ulkokenttäkään vedä vertoja.Mikä tekee sen, että materiaali on hirmuisesti heikompi? Millä osa-alueilla?
Eli kaikessa?Sisäpelaamisessa ne on kauttaaltaan paljon heikonpia ja kun katsoo vaikka tota Hpn sarjaa Ankkureja vastaan niin voi todeta että ei niitten ulkokenttäkään vedä vertoja.
Näin voisi päätellä mutta katsotaan nyt mitä sunnuntaina tapahtuu.Eli kaikessa?
Uskon, ettei koko sarja ihan rallatellen mene kuitenkaan.Näin voisi päätellä mutta katsotaan nyt mitä sunnuntaina tapahtuu.
Ei varmasti mene rallatellen, eikä Kwaijoen siltaa vihellellen, joka soi vanhojen partojen mukaan joskus kampakeraamisella ajalla HP.n pelien alussa. Paras kolmesta antaisi alemmasta sarjasta tulevalle paremmat yllärimahdollisuudet. Vieraissa alkava paras viidestä on jo haasteellisempi. KaMan kokoonpanon melkein arvaa, mutta HP.llä on useampia variaatioita.Uskon, ettei koko sarja ihan rallatellen mene kuitenkaan.
No vaikea tuosta on sellaista osa-aluetta nimetä, missä Kankaanpää vahvempikaan olisi. Enemmän tai vähemmän etu menee Haminalle kaikilla osa-alueilla.Mikä tekee sen, että materiaali on hirmuisesti heikompi? Millä osa-alueilla?
Lukkari, kotiutusosasto, jalkanopeus, pelinjohto...? Ja tietty pleksimies.No vaikea tuosta on sellaista osa-aluetta nimetä, missä Kankaanpää vahvempikaan olisi. Enemmän tai vähemmän etu menee Haminalle kaikilla osa-alueilla.
Mutta kuten tuli sanottua, niin paperilla ei ratkota näitä pelejä.
Kankaanpäällä paljolti se sama joukkue, joka jo ykkösen finaalit hävisi 3-0 vuosi sitten Haminalle. Ei epäselvyyttä, että kumpi näistä kahdesta joukkueesta on vielä vahvistunut enemmän sen sarjan jälkeen.Lukkari, kotiutusosasto, jalkanopeus, pelinjohto...? Ja tietty pleksimies.
Samaa mieltä, että HP on ennakkosuosikki.Kankaanpäällä paljolti se sama joukkue, joka jo ykkösen finaalit hävisi 3-0 vuosi sitten Haminalle. Ei epäselvyyttä, että kumpi näistä kahdesta joukkueesta on vielä vahvistunut enemmän sen sarjan jälkeen.
Hamina on ihan päivänselvä ennakkosuosikki. Ei kahta sanaa.
Luulen että Rönkön Late pyyhkii Mikkolanahoilla Vallikentän virvoketerassin lattiaa. HP:n uutta ykköslukkaria Mico Huttusta vastaan KaMa ei ole ikinä pelannut. Kyyti on paljon ikävämpää kuin Elias Lahden aikoina. KaMan lukkari ei ole näkemissäni peleissä tehnyt mitään sykähdyttävää vaikutusta. Tarvittaessa kotiutusosastoon voidaan nostaa myös Juha Leskinen, josta KaMalla on erinomaiset ikävät muistot viime syksyltä, samoin kuin Julli Toikasta, joka hänkin on mahdollinen. Kankaanpäällä on hieman enemmän jalkoja, se myönnettäköön. Viime kaudella HP ja Kama kohtasivat ykkösessä 5 kertaa, joista KaMa voitti yhden eli runkosarjan kotipelin. KaMalla oli kahdessa HP-pelissä kotikentällään keskimäärin 731 katsojaa ja Haminassa kolmessa KaMa-pelissä keskimäärin 1462 katsojaa. Se näyttää kannatuksen ison eron, mikä ei ole mihinkään muuttunut. Vahvasti Haminaa AAeleissä kannustanut kotiyleisö saa vanteen kiristämään kyllä Satakunnan rämeitten ääreltä tulevilla pelureillakin. Mielenkiintoinen sarja on alkamassa. Paras voittakoon.Lukkari, kotiutusosasto, jalkanopeus, pelinjohto...? Ja tietty pleksimies.
Ei ole mikään noista etenkään lukkari. Huttunen vauhdikkaampi, parempi kätisempi kuin Kerola selvästi ja ehkä suurinpana syynä se että Kerola ei ole pelannut Superissa missä sisällä pelataan aivan erilaista pesistä kun ykkösessä.Lukkari, kotiutusosasto, jalkanopeus, pelinjohto...? Ja tietty pleksimies.
Totta, ne variaatiot nähtiin kyllä pitkin kesää. Jonka aikana Hamina sai vain säälistä mahdollisuuden edes yrittää pitää sarjapaikkansa. Jotta jos superin selvästi huonoin ja ykkösen selvästi paras on vastakkain, niin en mä ainakaan ylimieisyyteen ja vastustajan aliarviointiin lähtisi.Ei varmasti mene rallatellen, eikä Kwaijoen siltaa vihellellen, joka soi vanhojen partojen mukaan joskus kampakeraamisella ajalla HP.n pelien alussa. Paras kolmesta antaisi alemmasta sarjasta tulevalle paremmat yllärimahdollisuudet. Vieraissa alkava paras viidestä on jo haasteellisempi. KaMan kokoonpanon melkein arvaa, mutta HP.llä on useampia variaatioita.
HP:lla on parempi lukkari.Lukkari, kotiutusosasto, jalkanopeus, pelinjohto...? Ja tietty pleksimies.
Lukkareita voidaan vertailla sitten, kun aletaan pelata sarjan toista ja kolmatta peliä.HP:lla on parempi lukkari.
Jalkanopeus menee selvästi HP:lle.
Kotiutusosasto menee vielä selvemmin HP:lle.
Pelinjohto on varmaan mielipidekysymys.
Kukaan ei varmaan ole sulle kertonut, että Kortteenperä on käytännössä yhtä nopea kuin Rouhiainen?Lukkareita voidaan vertailla sitten, kun aletaan pelata sarjan toista ja kolmatta peliä.
HP:n jalat = Rouhiainen, pakko saada aina elävänä kolmoselle.
HP:n kotiutusosasto = Rönkkö, ohutta on.
Mitä tarkoittaa: Hamina sai vain säälistä mahdollisuuden edes yrittää sarjapaikkansa? Tämähän ihan täydellistä skeidaa, ilmeisesti provomielessä heitettyä. En ymmärrä, vaikka luulen olevani aika hyvin perillä sarjajärjestelmästä. Ja miten HP oli superin selvästi huonoin, kun se keräsi runkosarjassa 17 pistettä eli kaksi pinnaa enemmän 15 kuin Ankkurit ja vain kolme pistettä vähemmän kuin JymyJussit. Sitten HP pelasi äärimmäisen tasaiset karsintapelit AA:n kanssa ja varsinkin neljännessä pelissä oli ottelupallosta jo tukeva ote.Totta, ne variaatiot nähtiin kyllä pitkin kesää. Jonka aikana Hamina sai vain säälistä mahdollisuuden edes yrittää pitää sarjapaikkansa. Jotta jos superin selvästi huonoin ja ykkösen selvästi paras on vastakkain, niin en mä ainakaan ylimieisyyteen ja vastustajan aliarviointiin lähtisi.