Vs: Finaalit 2015 - osa 2
Taas kerran. Oikein mukavaa. Juhlavaa suorastaan. Viiden mestaruuden putki on historiallinen ja hienoa, että se saavutettiin tällä joukkueella ja näiden miesten nimiin, kun kaikki ovat vielä mukana.
Ennätykset ja ennätysputket jäävät historiaan ja ne muistetaan kaukana tulevaisuudessakin.
Finaaleissa sekä Niilo että Niko näyttivät viimeisillekin epäilijöille, että Sotkamo voi saada jatkoa kovien paikkojen suurpelaajille tulevaisuudessakin. Nikolla orastava suuruus tosin näkyy vasta sisäpelissä. Tasaisuudessa on molemmilla tekemistä vielä, mutta tuossa iässä saa ollakin. Niko on vielä vuotta tai kahta nuorempi kuin Komulais-Jani oli aloittaessaan nousun kaikkein kirkkaimmalle huipulle. Niilon otteista pidin jo, kun hän aikoinaan kävi tekemässä ensimmäiset esiintymisensä Jymyn paidassa. Tänä kesänä hän on näyttänyt pariin kertaan suorituksillaan johtajan otteita ja aukaissut peliä tukkoisessa paikassa omalla päättäväisellä esimerkillä.
Ennen eilistä peliä ajattelin ottelusta tulevan vähäjuoksuisen ja ratkeavan a) etukenttien onnistumiseen B) kupperin lyöjien onnistumiseen ja jälkimäiseen liittyen veikkailin Kostin voivan nousta yhdeksi ratkaisupelaajaksi.
Osin oikein, osin väärin. Toinen jakso oli vähäjuoksuista ja hermostunutta vääntöä. Sotkamolla Vartiainen oli etumiehistä parempi ja onnistui tekemään pari tärkeää paloa. Vimpelin taktinen virhe oli peluuttaa alussa vaihtotilanteissa Nygårdia etumiehenä ja tuo auttoi Sotkamoa eka jakson takaa-ajossa.
Mäkelä aloitti pelin kupperijuoksuilla ja Jani löi ottelun voittojuoksun sellaisella, mutta kyllähän ahtaammasta kentästä huolimatta pystyi edelleen ottamaan kotiin lyhyellä ja lyhyetkin vaihtolyönnit toimivat. Kosti löi rajaleikkurilla pelin viimeisen juoksun, mutta silti kärki ja kolme kovaa K:ta kotiutustilanteissa olivat Jymyn ratkaisijat.
Puputin poissaolo näkyi Vimpelillä ainakin jonkinlaisena sisäpelin vaarattomuutena ja toki Nygårdin ottamisena ulkopeliin. Voisiko tässä nähdä taas kohtalon ironiaa? Puputti sai pelikiellon monivuotisesta mussuttamisestaan ja kielenkäytöstä tällä tapaa? Korkeimman Kädestä.
Yksi merkittävimpiä taktisia muutoksia Sotkamon tiellä mestaruuteen oli Vartiaisen siirtäminen sieppariksi ja Topi Korhosen ottaminen kolmospolttajaksi. Noin varamiehet oli järjestetty parhaalla tapaa. Tuo tuntui hyvältä ajatukselta heti, kun kokoonpanon tuossa muodossa näki. Topille kova paikka tulla ulkopeliin suoraan loppuotteluihin, mutta hyvin hän hoiti paikkansa. Ja oikeastaan noin luotti käyvän jo alussa, rauhallinen ja järkevä pelimies.
Vuoden pesäpalloilijaa on vielä vaikea veikata. Joensuulaiset nostivat Jussilaa, mutta hän pelasi kaksi heikkoa välierää ja nousi tasolleen vasta kolmannessa. Ei noilla meriiteillä vuoden pelaajaksi. Sotkamossa kukaan ei noussut superhahmoksi yli muiden, mutta kaksi parasta selvästi olivat Toni Kohonen ja Jani Komulainen. Tonilla oli paras sisäpelikausi vuosiin, mutta lukkarina ei ollut niin keskeisessä roolissa pudotuspeleissä kuin usein aiemmin. Janilla oli erinomainen kausi ja hyvää tekemistä erittäin monipuolisissa rooleissa. Kummalle tahansa vuoden pelaajan tittelin voisi antaa ilman, että isompaa purnaamista mistään kuuluisi, mutta en itse purnaisi sitäkään, jos palkinto menisi Vimpelin Kanalalle.
Nämä loppuottelut olivat kunnon taistelua ja suurimmaksi osaksi myös hyvää pesäpalloa. Vimpeli oli kunniakas hopeamitalisti ja ansaitsee onnittelut. Ensi vuonna on taas mahdollisuus yrittää kirkkainta mitalia ja siihen saattaa olla hyvätkin mahdollisuudet. Jossakin vaiheessa Sotkamon putki menee poikki ja miehistöä on nuorennettava hieman. Jos ei ensi kesäksi niin 2017 sitten - tai sitä seuraavaksi. Toisaalta pesäpallon - ja urheilun - kiinnostavuus on juuri tuossa, koskaan ei voi tietää varmaksi. Sopiva määrä uutta nuorta verta voi iskeä joukkueen heti hurjaan lentoon.