Se siitä
Ensi vuodelle häipyy kaikki jotka jonnekin kelpaa. Kova kysely on päällä ja paniikki. Kukahan ykköseen lähtisi ensi vuodeksi?
Toivoisin, että joku kykenisi tuomaan esille faktoja. Onko sieltä ”juniorimyllystä” tulossa edes joskus tonikohosia ja samihaapakoskeja tai jukkapekkavainionpäitä? Miksi ei käytännössä koskaan? Tommi Murto on viimeinen todella kova Ankkurikasvatti. Lähellekään vastaavaa ei 20 vuoteen ole tullut. Onko tulossakaan?
Saitte vakuutettua. Tarkemmin ajatellen, sehän onkin oikeastaan hienoa ja perinteikästä ettei menestystä tule ja kehitystä tapahdu.
Ei se mitaleista pelaaminen nyt niin hääviä olisikaan. Pelailu on jänskempää.
Eihän tälläkään hetkellä olla edes lähelläkään sitä sijaa 10?
Ja miksi koko ajan kitkutetaan samoilla sijoilla eikä mennä eteenpäin? Miksi ei ole milloinkaan lupaavia junioreita?
Homma lähti menemään pahasti pieleen jo viime vuosituhannella. Veikkaaja-lehti ennusti Ankkureiden silloisista lupaavista junioreista tulevan joukkue, joka ”taistelee vuosituhannen vaihteen mestaruuksista!”
Miten kävi? Näistä lupaavista junioreista ”kehittyi” joukkue, joka mestaruuden sijasta pudotti Ankkurit Superpesiksestä 2001. Eikä sen jälkeen ole juuri valoa tunnelin päässä näkynyt.
Mikä voi mennä näin pahasti pieleen vuosikymmenestä toiseen? Ankkurithan putosi jo Suomensarjaankin, kun ei junioreista kehittynyt edes ykköspesistasoista joukkuetta. Armosta ykköspesispaikka säilyi ja sielläkin nysvättiin vuosikausia.
Mikä vuosi oli kyseessä, kun Veikkaaja tälläistä ennusti?