Supervuoro Verkkolehti »

Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Haminalle sitten riemastuttava 1-2 (0-3, 5-4, 1-0) voitto PuPesta.

Peliin lähdettiin niillä muutoksilla mitä tolla rosterilla voi.
1) Vihmanen lukkariksi, en tiedä onko ikinä pelannut lukkarina edes junnuissa
2) Heme Heikkilä kolmospolttajaksi. Heme on 2007 jälkeen pelannut kolme peliä siepparina poikien superissa mutta onkohan koskaan pelannut linjassa
3) Tume Mattila sieppariksia ja Ville Aalto kolmoselle ja Juho Jääskeläinen sivuun
4) Mako Hovi ulkopelin johtoon

Tuloksena voitto neljän ottelun tappioputken jälkeen.

Kuten jo aiemmin kommentoin ekan jakson jälkeen Hamina pelasi tänään parasta ulkopeliä koko kaudella - tai ehkä silloin kun Kapanen oli mukana oltiin suunnilleen ten kutentällä tasolla.

Tottakai Vihmanen oli enemmin syöttelijä kuin lukkari. Vääriä tuli paljon mutta vapaita aika vähän, ykköstaivalta lukuunottamatta. Toisella jaksolla peliin tuli jopa syöttöpelielementtejä jolla saatiin jopa Tervoa ja Lukkaria horjutettua. Ykköspalkinto toki tsempparipalkinto mutta myös ansioista.

Heme pärjäsi linjassa joten kuten, Kuopio ei kamalasti painostanut syystä tai toisesta mutta toisella jaksolla ainakin kaksi Kuopion juoksuista Aallon ja Heikkilän välistä.

Eka jakso puhtaasti PuPelle 3-0 ja yhdellä lyönnillä. Kuopiolla kahden palon ajo ja lyömässä Kimmo Lukkari. Vihmanen tarjoaa toiseen lyöntiin lautasväärää syliin mutta Lukkari ei hämäänny vaan käyttää tilan hyväkseen ja lyö kovan ulospäin suuntautuvan kakkosrajalyönnin. Kakkospesän kohdalla pallo oli varmaan jo kolme metriä rajojen ulkopuolella. 1+2 kun ykköseltä lähtenyt hyytyi matkalle ja paloi kotiin. Hieno lyönti.

Hamina ei saanut ekalla jaksolla kuin yhden kolmostilanteen ja šekin kuivui takapaloihin. HP oli siis susihuono sisällä. Kuopio sen sijaan rakensi tilannetta mutta ratkaisut olivat heikkoja ja Haminan ulkokenttä torjui ne melko helposti.

Toisella jaksolla tuntui, että PuPe menee jo menojaan kun Haminan tullessa kolmannen tasoittavalle PuPe johti jo 4-1. Nyt oli HP:n. Vuoro puhkaista kakkosraja. Lähes identtinen lyönti Juha Toikalta ja 1+2 ja peli tasoihin. Puli huuteli jo ennen Toikkaa et ei hätää vaikkei ole paloja Haminalta loppuu lyöjät. Niin vain yksi lyönti käänsi jakson. HP teki vielä juoksun oisää ja siirtyi ekan kertaa johtoon. PuPe oli aika voimaton neljännen aloittavalla ja toinen jakso Haminalle.

Superissa PUPen ponnettomuus jatkui. Ei yhtään kolmostilannetta. HP sitävastoin rakensi kolmostilanteen joka jäi tuomaripalaverin jälkeen voimaan - kyseessä ei ollut estäminen. HP täytti ajoksi yhdellä palolla ja Leskinen löi kovan lyönnin linjata läpi ja kun koppari pikkasen pupelsi niin ehtiminen oli vuorenvarmaa, olisi saattanut ehtiä ilman pupellustakin, sen verta hyvä lähtö Jyriltä.

Loppukiilassa PuPen Korhonen musutti itselleen vielä kortin, Lesen lyönti saattoi mennä Korhosen tontilta ja tuomaripalaverin tulos saattoi kismittää.

Haminalle voitto pitää oljenkortta neljän joukkoon pääsemisessä elossa. Edessä kuitenkin neljä vierasottelua jossa vastaan tulee mm KeKi, Tampere ja Imatra. Mielenkiintoista nähdä millä kokoonpanolla pelataan.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

MieVaan sanoi:
Peliin lähdettiin niillä muutoksilla mitä tolla rosterilla voi.
1) Vihmanen lukkariksi, en tiedä onko ikinä pelannut lukkarina edes junnuissa

Tämän päivän paikallisaviisissa oli että Vihmanen pelannut lukkarina D- ja E-junnuna ja tänä vuonna maakuntasarjan pelejä. Eli ei nyt sentään ihan kylmiltään. Ikäähän Vihmasella on 18 v.
 
Viestejä
656
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Se on sitten Haminan onni että on syöttänyt . Silti viiden pelatun pelin jälkeen aletaan olla tietoisia tasosta ja sen kestävyydestä.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

@avoinyhtio sanoi:
Se on sitten Haminan onni että on syöttänyt . Silti viiden pelatun pelin jälkeen aletaan olla tietoisia tasosta ja sen kestävyydestä.

No vähän ihmettelin matsissa että ihanko ekaa kertaa on pelissä. Mutta kyl se kokemattomuus näkyi. PuPe sai juoksun kun Vihmanen ei osannut kurottaa heittoa kiinni vaan astui pesästä ulos, ihan kurotettava heitto. Asennot liian nopeita, melkein unohti pyytää lupaa, lyhyitä ei juuri haettu etc.

Saa nähdä mennäänkö kausi loppuun Vihmasella vai aletaanko pelata Kiteetä. Tietty Haminalla olisi Jussi Suurnäkki mutta sitten puuttuisi ykkösvahti ja ei se Jussinkaan lukkarointi kaudella 2012 ollut mitenkään pomminvarmaa läpi kauden. Tai ehkä HP hakee Heinikaisen tai Kaukiaisen hätiin ... Sinällään tilanne on kaikkea muuta kuin hauska näin Haminan kannattajan kannalta.

Pahimmilaan Hamina saattaa tarvita ensi kaudeksi yhden lukkarinkin linjapelaajien lisäksi. Hemestä sinällään voi kyllä tulla ihan hyvä linjapelaaja. Lukakreita ei vain ihan pilvin pimein näytä olevan. No palasihan se Kosonenkin.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Haapajärvikin sit heräänyt toisen jakson alussa. Jatkuva Paloton ajotilanne ja nyt jo 3-0 yhdellä palolla. HP ei aloittavalla kaikki palot kotipesään tosin viimeinen Vihmasen yritys viimeisenä lyöjänä.

Eka jakso Haminalle selkeästi 8-3, yksi annettu vapaana Haapajärvelle avausvuorossa. Tosin se oli eka kolmostilanne kahden palon tilanteessa ja numero oli 7 tms. Noin kokemattomalla lukkarilla noita tulee väistämättä. Muissa vuoroissa Hamina teki paljon ykköspaloja Haapajärven kärjestä joten kaipa se sinnepäin kulkee. Tietty onhan siellä voitu vaihtaa vaikka Heme lukkariksi. Hamina teki mielestäni ekan jakson toisen taspittavalla teknisen palon 8-2 tilanteessa mikä näillä helteillä ja peli huomenna oli varmaan ihan viisas liike.

Mut nyt Haapajärvi pistää Haminaa kyl tiukasti siltaan.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Kas Juha Julma Toikka sitten toisen vuoron alun palottomaan ajoon 1+3 ja peli 3-4. Yhtäkkiä siltariskissä onkin Haapajärvi.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Hamina ei sitten hyödyntänyt tilaisuutta. Mies kolmosella paloton tilanne ja seitsemällä seuraavalla lyöjällä saadaan aikaiseksi vain yksi ykköspalo. Menee vielä kolme lyöjää ja yksi kakkospalo ennenkuin saadaan ajo viimeiselle lyöjäkelpoiselle kotipesässä.

No toivottavasti ei kaadu tuohon. Lyönnitkin jäivä pirun huonoon kohtaan nyt.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

1-0'Haminalle sitten. Huomenna Kempele.

Riski alemmasta jatkosarjasta pienenee mutta mahdollisuudet päästä ylempään jatkosarjaan tällaisilla kahden pisteen voitoilla kyllä kutistuu. Alkaa olla unelmatasoa.
 

Vieras

Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Hyvin Hamina palloo löi ja henki oli päällä eka jaksolla,tosin Mattilan lyönti meni helposti läpi ja katkas kotijoukkueen fiilingin. Toka jakso tasasta vääntöö ja Hamina hyyty eka jaksosta.toikka sit koulutti kokematonta siepparia. Kotijoukkueelta puuttuu usko ja liika vaihtuvuus syö mielestäni joukkuetta. Ps.ei kyl teknistä palloo ollu pelissä.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Nonni, sähköiset tulospalvelut saisivat jo herätä - muutenhan tässä joutuu jatkamaan siivmista. Tosin voi olla että tuloksen nähtyään voi jatkaa muutenkin ... ::)
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

No siivota pitää joka tapauksessa, ois vaan voinut pitää taukoa. Mut toimihan toi hetken aiankin. Aika helposti Kempele rakentaa tilanteet vaikka HP olisi saanut ykköskärjen pois ja pitää lähteä Hirvosella.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Ja eka jakso Kempeleelle 4-2. Virtuaaliseurannna perusteella Haminan ongelma oli kärjen takana eteneminen ainakin loppuvuoroissa ja kotiutusteho. Kuudesta kotiutuksesta vain kaksi juoksua. Kempele teki seitsemällä neljä.

Miltähän se on livenä näyttänyt - onko toisella jaksolla toivoa?

Heikkilällä lautaskammo-oireita. Ei varsinaisesti anna vääriä mutta syötöt oiian helppoja. Näin ymmärtääkseni ja jotain tuollaista kuitenin ihan paikallisaviisissa myönnettykin. Kaipa tolla pyritään estämään totaalinen kammo jos se syöttöilo vielä löytyisi.

Vaikea uskoa että olisi syksyllä operoidussa kädessä jotain koska silloin tuskin pelaisi linjassakaan, tosin onhan siellä rampoja jo linja lähes puolillaan ymmärtääkseni.

Kouvola-vuonna oli kait vähän samanlaista.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Eli vähän sama tilanne kuin Kiteellä - miksi Laakso ei syötä?

Haminan rosterin ohuuden takia Heme pelaa ulkona ja tuskin sellasta fyysistä vammaa voi olla että ei pysty lukkaroimaan mutta pystyy pelaamaan linjassa?

Lukkareista alkaa olla aidosti pula.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Väkisinhän toi Kempele tilanteita ja juoksuja tekee. Ja jos Hamina ei saa ykköskärkeä kulkeman niin ollaan ihan pulassa.
 
Viestejä
13,081
Vs: Ykköspesiksen otteluseurannat 2014

Onpas Imatralla nihkeää. Kolme vuoroparia nolla nollaa jo.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös