- Viestejä
- 561
Kyllähän Mansen mestaruus viime vuonna tuli Tikkakoskesta huolimatta, ei hänen ansioistaan. Tikkakoskelle parempi paikka kehittyä olisi isompi rooli pienemmillä paineilla eli esimerkiksi jossain keskikastin joukkueessa.
No, miten tän nyt ottaa. Oman muistikuvani mukaan siinä saatiin aikamoinen käänne pudotuspeleihin, osittain Tikkakosken parin huippupelin ansiosta. Ylipäätään on katsomosta helppo huudella, kenelle mikäkin olis paras paikka. Näihin vaikuttaa moni asia. Peliaika ja iso rooli on tietysti yksi, toimintaympäristö - valmennus ym. muita asioita.
Liljalle tulossa pommia taas huomenna. Etenkin viime lauantaina Lilja oli selkeästi Mansen heikoin lenkki ulkopelissä. Mutta jos on rosterin paras tuohon kulmaan niin sitten tosiaan pelaa.
Niin siis jos pelaa niin varmaan tulee pommia. Ja jos Kivinen saati Torppa siellä niin pommia varmaan tulee siinäkin tapauksessa. Veikkaan, että siellä on Lilja, koska hän pelasi viime sunnuntaina aivan mahtavan ulkopelin ja viime syksynäkin pärjäsi kovissa paikoissa. Viime la tuli huono peli pahaan paikkaan, mut vielä on mahdollista muuttaa maailmaa siten ettei sitä kukaan kauaa muistele.
Ja tuosta hiljaisuudesta peliviikonloppujen välillä samaa mieltä. Paras lääke olisi, kun tiivistettäisiin ja pelattaisiin vähän aiemmin niin että finaalitkin saattaisivat olla lämpimällä kelillä ja voitaisiin pelata tasaisemmin myös arkena (tyyliin ti-to-su). Tuo su-la tauko peleissä on aivan liian pitkä, fanin pitää jotenkin pystyä unohtamaan pesis siinä välissä että jaksaa odottaa sitä seuraavaa peliä.