- Viestejä
- 695
Kyseessä oli kuitenkin kärkipeli, jonka merkitys runkosarjan voittoa ajatellen oli suuri. Jos tälläiseen peliin ei löydy latausta, niin jotain on pielessä. Tai sitten latausta ja jännitystä oli liikaa. Niin tai näin, jostakin syystä pallo poltteli pahasti kauden tähän asti tärkeimmässä pelissä. Lisäksi toisen jaksin alussa Haapakoski paloi nolosti kakkos-kolmosvälille Koplan harhaheiton jälkeen. Tosin kyllä Koplakin antoi räpylästä tilanteita ja pari juoksuakin, mutta ei hermoillut siinä määrin kuin Vimpeli, jonka peli vaikutti kovin hermostuneelta.
Vimpelille tuli eilen luvattoman paljon ulkopelivirheitä, se on selvä. Ilman näitä epätavallisia virheitä voitto olisi tullut, mutta kun ei, niin ei. Tästä pitää vain ottaa opiksi se, mitä voidaan. Joskushan näitä vain sattuu. Koplalle onnea tähän saakka hyvin menneestä kaudesta! Olen omassa mielessäni alkanut pikkuhiljaa nostaa sitä toiseksi suosikiksi finaaliin.
Mitä tulee Haapakosken paloon, hän todennäköisesti oli arvioinut ehtivänsä kolmoselle samalla, kun kärki ehtisi kotiin. Mutta kärki arvioi toisin. Kumpi oli väärässä, sitä on tosi vaikea arvioida.