Supervuoro Verkkolehti »

Vimpelin Veto 2019

Viestejä
523
Eka jakso hyvää. Sillanpään hörppy piti Jussit mukana jakson voittokamppailussa, mutta muuten Veto pelasi hyvin ja oli aika selkeästikin parempi tuolla jaksolla. Toka jaksolla nihkempää, ainakin kotiutukset tökki alkaen Pertusta. Kuitenkin luottavaisin mielin, jos ja kun tuohon vielä Kanis saadaan takaisin ja muuten äijät pysyisi nyt ehjänä! Tiistaina heti Kossu, kierrätyksen paikka, vaikka kaikki kolme pistettä toki pitää ottaa.

Sillanpäältä muutama hörppy takana tullut tälle kauteen, pääosin kuitenkin pelannut hyvin. Ratkaisupeleissä noihin ei oikein olisi varaa. Olihan Jukkiksen lyönti hyvä ja voimakas yläkierteinen veto, mutta ei olisi saanut läpi tietenkään mennä.

Syöksyyköhän Mini vielä jossain vaiheessa tätä kautta pesille?! Onko ns. varotoimenpide nyt vielä tässä vaiheessa, kun ei syöksy. Kuitenkin heittää pystyy täysillä, kummassa kädessä mahtaa vamma olla ollut?
 
Viestejä
346
Pelissä oli paljon hyvää, mutta jo edellämainitut huonot heitot kotiin pistivät silmään, kuten jo monessa aiemmassa pelissäkin. Ihan rauhallisiltakin vaikuttavat tilanteet päättyvät yliheittoon Heimosesta tai hankalaan pomppuun. Sitä en osaa sanoa, miten usein Heimostakin voidaan osoittaa sormella näistä tilanteista.
 
Viestejä
1,066
Tämä heittojen tarkkuus on ehkä se baseballin ja pesäpallon suurin ero heittotyöskentelyssä. No toisaalta kaverit ovat rapakon toisella puolella täysammattilaisia ja pulittavat pelaamisesta miljoonia vuosittain. Pesäpallossa monet pelaajat pitävät heittämistä liian itsestään selvyytenä, vaikkei se sitä todellakaan ole.

Minillä on ilmeisesti syöksykielto toistaiseksi.
 
Viestejä
488
Vahvat huhut kertovat että Tuomas Jussila ei jatka Joensuussa ensi kaudella. Asuu ja opiskelee Oulussa, mutta Oulun seudulta ei löydy riittävän kilpailukykyistä ja maksukykyistä seuraa Jussilalle. Olisiko Ylivieskan huippukaksikko (Jussila-Sami Haapakoski) ensi kaudella Vimpelissä hakemassa yhdessä mestaruutta Pattijoella voitetun mestaruuden lisäksi? Siinä olisi jäätävä kärki ensi vuoden Vimpelin joukkueeseen: Isoketo-Kanala-Jussila-Haapakoski.
 
Viestejä
523
Olisiko Ylivieskan huippukaksikko (Jussila-Sami Haapakoski) ensi kaudella Vimpelissä hakemassa yhdessä mestaruutta Pattijoella voitetun mestaruuden lisäksi? Siinä olisi jäätävä kärki ensi vuoden Vimpelin joukkueeseen: Isoketo-Kanala-Jussila-Haapakoski.
Olis ihan ok keula! Alkaisi myös ulkona linjaan olemaan lievää ylitarjontaa ja valtakunnan parhaat räpylämiehet siellä rinnakkain.

Vaikea uskoa, koska siellä on Vedolla noita omia nuoriakin tyrkyllä jatkuvasti lisää ja muutoinkin taitaa Veto mennä tällä hetkellä aika tarkan markan linjalla. Joku Jussila ulkopuolelta tuotuna maksaa tottakai "pikkaisen" enemmän kuin nämä ElmeriAnttilat, puhumattakaan Takaloista ja kumppaneista. Lisäksi Jussilakin on jo +30v, joten ei tuossa tapauksessa ainakaan rahaa laitettaisi pankkiin.
 
Viestejä
109
Ennakon mukaan Ruuska tänään lukkarina mikä aivan odotettu asia kun ilmeisesti tarkoitus oli suunnitelman mukaan jokunen peli runkosarjassa syöttää. Näyttäisi Heimosen ohella Isoketo olevan pois kokoonpanosta. Toivottavasti ja oletettavasti lepuutuksen vuoksi, ettei ole vammat uusiutuneet. Siitä tuskin kuitenkaan kyse.
Pesis Live - Pesäpallon tulosseuranta
 
Viestejä
1,791

Tuota kokoonpanoa ei ole vielä päivitetty, mutta sivussa ovat ainakin Kanala, Heikkala, Isoketo ja Heimonen.

Naftaliinista on kaivettu jokeriksi Joonas Suominen. Milloin Suominen on pelannut edellisen pelin? Superin pelistä on ainakin pitkä aika.
 
Viestejä
263
Naftaliinista on kaivettu jokeriksi Joonas Suominen. Milloin Suominen on pelannut edellisen pelin? Superin pelistä on ainakin pitkä aika.

Samaa mietin ja tarkistin asian. Muistelin, että pelasi viimeksi 2015, jonka jälkeen Saukko hankittiin Vetoon, mutta pelasi Suominen vielä 2017 kymmenen pelin verran. Silloin siis viimeksi pelannut superia. Sen jälkeen Vedossa suomisarjaa ja Vähäkyrössä ykköstä.

E: Suominen pelannut 10 peliä superissa siis 2016 eikä 2017
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
5,515
Naftaliinista on kaivettu jokeriksi Joonas Suominen. Milloin Suominen on pelannut edellisen pelin? Superin pelistä on ainakin pitkä aika.
Joonas Suominen on pelannut 26.7.2019 viimeksi Vähässäkyrössä Ykköspesistä. Tänä vuonna pelannut 16 ottelua Ykköspesiksessä ja 1 ottelun Superpesiksen halli-SM pelejä.
 
Viestejä
1,066
Sopupeliä? Näköjään Vetokin saadaan näyttämään ihan ykkössarjaporukalta, kun tarpeeksi poikasia laitetaan peliin.
 
Viestejä
1,066
Ei tarvi pelata Jomaa vastaan välierissä. Melkoista katsojan aliarvioimista tämmöisellä kokoonpanolla pelaaminen. Melkein sama kuin viime vuonna Sotkamossa.
 
Viestejä
4,772
Ei tarvi pelata Jomaa vastaan välierissä. Melkoista katsojan aliarvioimista tämmöisellä kokoonpanolla pelaaminen. Melkein sama kuin viime vuonna Sotkamossa.

Kuka tietää vielä onko JoMa neljäs, aivan hyvin voi mennä Koplan ohi. Tosin eka jakso Raahessa ei sitä näyttänyt.
 
Viestejä
1,066
Itse laittaisin Isokedon koppariksi ja Sillanpään katsomoon, jos joukkue tuosta joskus tervehtyy.

Takala on ihan ok kolmosvahti ja monipuolisempi lyöjä kuin Sillanpää.
 
Viestejä
263
Sillanpää ei ole top4 joukkueen koppari. Aivan käsittämättömissä tilanteissa nuo häpläykset vielä tapahtuvat, kun tänäänkin peruuttamalla ja varmistamalla tilanteesta olisi tullut ainoastaan kolmostilanne. Jos Isoketo pystyy kopparina pelaamaan niin ehdottomasti Sillanpää katsomoon. Ensi kaudelle uutta kopparia etsintään.
 
Viestejä
505

Hörppäskö vilijo?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös