Vs: Vimpelin Veto 2016
Kukaan tänne kirjoittavista ei tiedä, miksi Rinta-Aho vaihtaa seuraa. En minäkään. Syitä lienee monia, eikä Matias niitä välttämättä kaikkia erittele julkisuuteen. On ihan mahdollista, että niiden joukossa on painavimpana syynä se, että Veto otti Matiakseen yhteyttä ja tarjosi kerta kaikkiaan ylivoimaisen sopimuksen saadakseen todennäköisesti lopettavan Lönnmarkin tilalle saman tasoisen ja -oloisen pelaajan, joka sopii Vedon suunnitelmiin kuin nenä päähän. Kopla teki järkevästi, kun hyväksyi sopimuksen purun ja Vedon vähintään kohtuullisen purkukorvauksen. Siihen on vaikea uskoa, että Matias olisi itse ottanut Vetoon aktiivisesti yhteyttä ja hinkunut ottamaan takaisin. Mutta tokihan sekin on mahdollista. Väittämällä, että ainoa syy Matiaksen kotiin paluuseen on se, ettei Matias viihtynyt kaupungissa, loukkaavat vetolaiset Matiasta ja tekevät hänestä maitojunalla kotiin palanneen luuserin. Itse haluan uskoa, että "koti-ikävä" oli vain sivuosassa tässä episodissa.