Supervuoro Verkkolehti »

Tyttöjen Talvisuper 2025

Viestejä
651
Tyttöjen Talvisuperissakin päästiin viikonloppuna tositoimiin. Viidessä alkulohkossa karsitaan kahdeksan joukkuetta finaaliviikonloppuun, joka pelataan Lapualla maaliskuun lopulla.

Järjestäjäseura Virkiä on joka tapauksessa finaaleissa. Nyt tiensä selvitti jatkoon Haminan Palloilijat, joka ei etelälohkossa jättänyt jakson puolikastakaan toisille. On mielenkiintoista nähdä joukkue myös Mantulla, kun Siipettäret pelaavat samassa alkulohkossa kesällä. Tuttuja pelaajia kentällä on silloin puolin ja toisin, mutta Haminalta löytyy pelirutiinia yhdessä jo vuosien ajalta!

Kakkoseksi sinnitteli Tahko, joka keräsi kahdella voitolla viisi pistettä ja jaksosuhteen 3-3., eli sen pääsy jatkoon on siis ihan huulella. Pääkaupunkiseudun Akatemia ja Manse jäivät jäännössijoille.

Lounaislohkossa ehdittiin pelata neljä peliä kuudesta. Fera ehti pelata kaikki kolme, eikä neljällä pisteellä etene jatkoon. Muilta osin tilanne on auki.

Muut lohkot pelaavat ottelunsa vasta maaliskuun alussa, eli odotettavaa riittää!
 
Viestejä
1,159

Etelän lohkossa ei yllätyksiä tullut. Mansella olisi ollut saumaa kakkoseksi asti jos se olisi saanut ihan parhaan kokoonpanonsa mukaan. Mutta sillä nipulla jolla pelasi sunnuntaina kakkossija olisi vaatinut melkoista venymistä.
 
Viestejä
13,349
Manse kuitenkin nipisti Tahkolta jakson ja se saattaa maksaa Tahkolle pääsyn finaaliviikonloppuun. Manse oli kait kuitenkin melko varakokoonpanolla mukana ja kesällä tilanne lienee sitten melkoisen eri.

Jos luen sarjajärjestelmää oikein niin MyVe ottamalla kolmen pisteen voiton Jyskeestä menee Tahkon edelle parjaat kakkoset listalla paremman jaksovoittosuhteen ansiosta. Ja kun kaikki muut lohkot ovat vielä pelaamatta sama voi toistua myös muissa lohkoissa. Etenkin jos Virkiä ei voita omaa lohkoaan niin riittää, että toinen lohkojen A/C kakkosista tekee saman.
 
Suurpiirteisesti tulospalvelusta katsellen Hyvinkää taisi sen yhden pisteen aika pitkälle harhaheitoilla ja vapaalla pedata Manselle ekalla jaksolla. Lopputurnauspaikka ei tosin olisi edes 6 pisteellä ole kovinkaan varma vaan siihen pakkaa tasapisteisiin tulemaan useampi joukkue. Noin äkkiä katsellen Manselta puuttui parhaasta kokoonpanostaan puolenkymmentä ihan parhaan pään pelaajaa. Toki on sitten aika monesta asiasta kiinni paljonko esim. Vahtolammi ja Mäkelä kesälläkään pääsevät Btä pelaamaan. Riippuu varmaan hyvin paljon siitä mahtuvatko Pöytyällä ja Roihussa Superissa kokoonpanoon. Jolleivät mahdu tai rooli on etenijäjokerina niin silloin varmaan Bssä tulee enemmän pelejä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
651
Nuorten sarjoissa vaihtelu virkistää, kun ikäluokat vaihtuvat tiuhaan, ja vuosikerrat ovat aina eri tasoisia.

Viimevuotisen tyttöjen Talvisuperin lopputurnausjoukkueista mestaruutta puolustava Joensuun Maila jätti sarjan nyt kokonaan väliin. Pronssille yltänyt Manse puolestaan jäi jo alkulohkoon, eikä Rauman Ferankaan tie sen pidemmälle jatku. Porin Pesäkarhuilla on edessä pakkovoitto Laitilan Jyskeestä, sillä muutoin joko Jyske tai Mynämäen Vesa ajanevat siitä ohi.

Viime vuoden finalisteista pelit ovat aloittamatta hopeamitalia puolustavalta Seinäjoen Mailajusseilta ja Alajärven Ankkureilta länsilohkossa, Oulun Lipolta pohjoislohkossa ja Viinijärven Urheilijoilta itälohkossa.

Lopputurnauksessa mukana ovat jo järjestäjäseura Lapuan Virkiä ja etelälohkon voittaja Haminan Palloilijat, molemmat uusia viime vuoteen verrattuna.

PS. Sori, kun en käytä liiton aakkosia lohkojen nimistä. Ilmansuunnat tuntuvat paljon loogisemmilta, olkoonkin, että Ylihärmän Pesis-Junkkarit on sijoitettu itälohkoon!
 
Viestejä
651
Viikonlopun ainoa peli selvensi tilannetta lounaislohkossa. Porin Pesäkarhut finaaleihin, Laitilan Jyske ulos. Mynämäen Vesalla on pieni sauma jatkoon, mutta se vaatii voittoa Jyskeestä viimeisessä pelissä lukemin 2-0.

Kolme viimeistä lohkoa aloittaa pelinsä maaliskuun puolella.
 
Viestejä
651
Pohjoislohko tuli valmiiksi. Oululaiset olivat ylivoimaisia, ja kun Pesäkuula "onnistui" häviämään yhden jakson hännänhuippu Kempeleen Kirille, tulokseksi heille tuli lohkon kakkossija viidellä pisteellä, mutta vertailussa sijoitus Tahkon edelle paremman juoksusuhteen ansiosta.

Mynämäen Vesa pääsee näiden molempien lohkokakkosten edelle voittamalla keskiviikkona puhtaasti ottelunsa, mutta ei sillekään kerry viittä pistettä enempää.

Näin ollen ensi viikonloppuna lohkokakkoset selviävät finaaliturnaukseen saalistamalla kuusi pistettä. Lauantaina pelataan itälohko ja sunnuntaina länsilohko.
 
Viestejä
886
Tossa ihmettelinkin että T-M Veikanmaa pelaa KPK:n porukassa, enpäs hoksinut tarkistaa ettei JoMalla ole omaa joukkuetta sarjassa.
Kotareilla vei KPK illan myöhäispelin Siipen tyttöjä vastaan.
 
Viestejä
651
Itälohkosta jatkuu kahden joukkueen matka finaaliviikonloppuun. Kajaanin Pallo-Kerho ja Siipettäret olivat kuivilla jo kahden pelin jälkeen, ja ratkoivat lohkovoiton viimeisessä pelissä. Sen voittivat kotareiden kakkoskierroksella kajaanilaiset.
 
Viestejä
651
Kahdeksan finaalijoukkuetta ovat nyt selvillä. Niistä kolme tulee superpesispaikkakunnilta (Seinäjoki, Pori ja Lapua) ja loput viisi ykköspesispaikkakunnilta (Hamina, Kajaani, Oulu, Alajärvi ja Siilinjärvi). Kolme viikkoa aikaa Lapualla pelattavaan turnaukseen!
 
Viestejä
651
Näistäkin kolmesta superpesisseurasta Lapuan Virkiä pääsi mukaan lohkokolmosena. eli lopputurnauksen järjestävänä seurana. Pelillisesti paikka olisi kuulunut, yllätys yllätys, ykköspesisseuralle, Jokilaakson PesäKuulalle!
 
Viestejä
651
Lopputurnauksen lohkot on nyt julkistettu, eli ne muodostettiin alkulohkomenestyksen perusteella. Lohkojaosta tuli jopa mielenkiintoinen, kun muodostui selkeästi maantieteellinen jako - itälohko ja länsilohko.

Itälohkossa pelaavat seurat Haminasta, Kajaanista, Siilinjärveltä ja Alajärveltä. Länsilohkosta puolestaan löytyvät seurat Oulusta, Porista, Seinäjoelta ja Lapualta.

Siipettärille lohko on hyvä vertailukohde kesää ajatellen. Kajaanin Pallo-Kerho tutuimpana joukkueena kohdattiin jo alkusarjassa, ja Haminan Palloilijat pelaavat kesällä samassa tyttöjen superpesislohkossa. Alajärven Ankkurit ovat tässä kuviossa uusi tuttavuus. Hyvin saavat Siipettäret pelata, jos kahden sakkiin eli mitalipeleihin aikovat päästä!
 
Viestejä
13,349
Mitalijoukkueille neljä ottelua kahteen päivään. Vaikka ne onki kolmen vuoroparin jaksoja on niissä silti melko paljon pelattavaa.
 
Viestejä
651
Mitalijoukkueille neljä ottelua kahteen päivään. Vaikka ne onki kolmen vuoroparin jaksoja on niissä silti melko paljon pelattavaa.
Alkulohko kolmen pelin päivällä, kahdella peräkkäisellä pelillä, saattoi olla vielä haastavampi. Pitkämatkalaisin joukkue Hamina saa matkustaa yli 400 kilometriä. Kun eka peli alkaa klo 8.15, taitaa olla luvassa kaksi yötä Lapualla?
 
Viestejä
10
Talvisuper on hieno juttu, mutta pikkuisen pitäisi viilata systeemiä.

Lopputurnaus on pitkä ja kuormittava reissu niin kuin tuossa edellä todettiin.

Itse nostaisin myös sitä että on tosi kallis reissu. Pitkämatkalaisten pitää olla kaksi yötä paikan päällä + kulkemis- ja järjestelykulut korkeat. Helposti tulee 4000-5000 euron kokonaiskustannus. Saa markkinointiryhmät tehdä hyvää työtä, pelurit ja taustat talkoilla ja vanhemmat kaivaa takataskuaan...

Palvelisi paremmin niin että
- alkuturnaukset olisi kuten nytkin: 3 peliä kaikilla yhteen päivään ja niistä 8 parasta loppupeleihin
- "loppupelien" alkulohkot yksipäiväisenä kahdessa maantieteellisesti sopivissa paikoissa, 3 peliä kaikille yhteen päivään
- finaaliturnaus yksipäiväisenä kaukana tai lähellä, mukana alkulohkojen 2 parasta. Kaikille 2 peliä (välierä + pronssi/finaali).
 
Viestejä
651
Nykyformaattiakin voisi hienosäädöllä hieman kehittää. Lauantaiaamun eka pelissä pelaa nyt pitkämatkalaisin joukkue, Hamina, klo 8:30. Sen sijaan naapurikylän joukkue Seinäjoki aloittaa pelinsä klo 13:45. Jos avauspelinä olisi Lapua-Seinäjoki, se antaisi pelivaraa pitempimatkalaisille pohtia, matkustaako edellisiltana vai samana aamuna. Alkusarjojen peliohjelma oli rakennettu niin, että aamun avauspelin pelasivat pelipaikkakuntaa lähimmät joukkueet. Esimerkiksi Kuopio-hallilla Ylihärmän joukkue saapui pihaan, kun aamun eka peli oli jo alkamassa.

Sen sijaan lauantai-illta ja sunnuntaiaamu ovat hyvin synkronissa. Jos pelaat illalla, et pelaa aamulla, ja päinvastoin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös