Mielestäni asiallisimmat kuuluttajat tällä kaudella löytyvät Kiteeltä, Seinäjoelta ja Hyvinkäältä. Riittävästi muttei liikaa informaatiota, hillitysti, hallitusti ja vastustajaakin kunnioittaen. Ja silti ei tarvitse olla tylsä, jos lanttu leikkaa tarpeeksi nopeasti ja on tyylitajua. Erityisesti jäi mieleen Kiteen kuuluttajan "rukoilkaamme" -kommentti Juha Korhosen asettuessa lyömään ajolähtötilanteessa, sille jopa osa pelaajista näytti hymähtäneen.
Raahessakin oli vieraillessani kuuluttajalla miellyttävämpi vire kuin mainitussa Tahko-ottelussa, joka tosiaan oli fanikameralähetyksestä kuunneltuna aika nolo esitys.
Kouvolan kuuluttaja on (pakko myöntää) sen sijaan tasaisen raskasta kuunneltavaa, jokainen spiikki on kuin 1980-luvun showpainiottelun alkuseremonioista. Sen sijaan ihan PattU-Tahko -ottelun kaltaisia kuuluttajan rimanalituksia en ole häneltä kuullut, joten jos kotikatsomon enemmistö tykkää ja viihtyy, niin sehän on pääasia. Itse osaan hänen mylvinnältään sulkea korvani aina tarvittaessa.
Kaiholla muistelen muinaisia aikoja, jolloin kentillä ei soitettu jokaikisessä välissä musiikin jytkettä ja monilla kentillä kuuluttaja oli enimmäkseen vaiti ja hehkutukset ja naljailut hoidettiin ansiokkaasti yleisön toimesta. Mutta niinhän se on vanhojen starbojen mielestä aina; kaikki oli ennen paremmin. Paitsi että myönnän hiekkatekonurmen ja komposiittimailojen ylivoiman sorakenttiin ja puumailoihin nähden.