Ajattelin kyllä ihan niin, että saattaisi aika moni Jymyn kannattaja tuntea nöyryyttävältä saada apuja ahdinkoon nimenomaan Vimpelistä, viime vuosien ahdistajalta ja ohi menijältä. Eikös se koettu hyvinkin nöyryyttävänä, kun takavuosina Veto tanssi Hiukassa voiton jälkeen vaihtomieskopin päällä? Sotkamolaisten oman kertoman mukaan siitä saatiin buustia useaksi vuodeksi. Mihin nyt on kadonnut kainuulainen ylpeys? Miten joku ulkopuolinen voisi tuntea henkilökohtaista pahaa oloa, jos ylpeät kainuulaiset pesisihmiset joutuvat turvautumaan pahimman "vihollisensa" apuihin? Eiköhän se ole ihan päinvastoin. Eipä silti, pieni nöyrtyminen on paikallaan itse kullekin. Mutta onhan täällä jutut muuttuneet, kun tällaisia ihmeellisiä toiveita tilanteen korjaamiseksi ja paremman tulevaisuuden rakentamiseksi saa edes lukea. Kukapa olisi uskonut, että ihan julkisesti...Mutta totta sen täytyy viimeistään nyt olla: Jymyn dynastia on alkanut rapautua, koska kiihkeimmätkään fanit eivät siihen enää usko, vaan haikailevat apua Pohjanmaalta. Kun kauan elää, saa kaikenlaista kokea
.
Voisi siinä hieman hermoa kutitella kenellä tahansa, jos kotikentän vaihtokopin päällä vieraat pitää peijaisia.
No, tämä keskustelu on nyt lähtenyt laukalle ja ilmaan on heitelty nimiä, niinkuin kausi olisi jo ohi, ja vuorossa olisi haavojen nuoleminen. Minä en ole Kivimäkeä huutanut apuun.
Jymyn dynastia elää edelleen, mutta keihäänkärkenä olevan superpesisjoukkue on ongelmissa ja kauden sitten aikanaan päättyessä, uskon täysin että Jymy organisaationa pystyy tekemään oikeat johtopäätökset jatkon suhteen. Tällä hetkellä maallikon silmään näkyy 3 selkeää ongelmaa:
- Miksi Jymyn kone jää monesti käymään kolmella pytyllä, ts. mistä johtuu se antautunut olemus, missä ryhti?
- Miksi ykköstilanteen purkaminen on ollut selkeä ongelma jo vuosia?
- Miksi kopparipeli on niin haavoittuvaa? Piiponniemi on tehnyt opinnäytetyön kopparipelistä, eli sitä on tutkittu myös teoreettiselta pohjalta viime vuosina, mutta silti se on ulkopelin haavoittuvin osa.
Nyt on Jymyllä hieno tilanne näyttää, puhuuko mies vai haalarit. Roopen, Koden ja Härmän normaalitasoisia suorituksia tarvitaan edelleen, mutta nyt olisi sankarinviittaa tarjolla "nuorisokaartin" edustajalle(-jille). Kyseessä on tietenkin joukkuepeli ja joukkueen suoritus ratkaisee, mutta nuorisokaartin edustajan selkeä tasonnosto ja esimerkki voisi vetää imussa muunkin porukan mukanaan vielä enemmän.