Supervuoro Verkkolehti »

Siilinjärven Pesis 2025

Olihan se upea pesisilta Mantulla. Hienoa SiiPe! Hattua pitää nostaa Onni Hirvoselle. Torstaina pelasi Joman riveissä superia Haminassa, ja seuraavana iltana SiiPen riveissä kauden paras esitys. Tilanteita sai nyt SiiPe rakennettua hyvin, mutta vähän jäi kotiutukset piippuun. Äärimmäisen tärkeät kolme sarjapistettä joka tapauksessa.

Nyt kun seura etsii toiminnanjohtajaa, niin huolehtikaahan samalla siellä toimistolla, että myös pelillinen taso on riittävä loppukauteen, ettei putoaminen ole todellinen uhka. Kyllä tälläkin porukalla sarjapaikan säilyttäminen on hyvinkin mahdollista, mutta turhan jännäksi ei pitäisi tilannetta päästää. Lankisen lainasopimus Pattuun ilmeisesti(?) loppuu heinäkuun siirtorajalla, mutta hyvä olisi kartoittaa mahdollisia vahvistuksia, kun muutkin seurat ovat alkaneet harrastaa kilpavarustelua. Jopa PuPen kaltainen pesäpallojoukkueen irvikuvakin. Kokoonpanokin elää vähän turhan paljon. Lonkaistakaan ei ole muutamaan peliin näkynyt, mutta ihan hyvin on muut paikanneet. Jesseltäkin ihan kelpo sisääntulo ykköspesikseen. Hyvä!
 
On kyllä kerrassaan surullisia kotiutusyrityksiä molemmilta joukkueilta. Ei uskois että sarjakakkonen ja sarjan toisiks viimenen on vastakkain. Siipellä oli mahollissuus ottaa jaksovoitto mutta aivan surkeet kotiutusyritykset pilas senkii
 
Siipen jokkaisen pellaajan tulis harjotella näpyjä. Pari kertaa kakkosrajaan koukkunäpy joka jää molemmilla kerroilla lukkarille kopiksi. Vaihtotilanteissa jätetään sen varraan että vastustaja tekis virheen joko heitossa tai kiinniotossa. Pari takapaloa jäi ottamatta koska lähdettiin polttammaan kakkoselle vaikkei heittovaiheessa ollu ennää mahdollista polttaa. Purmosen tullee reenailla kärkkymistä ja pessään pallaamista ykkösellä.

Kolomostilanteita tuli hyvin rakenneltua ja kottiutusyrityksiä tuli usseita, se on hienoo ja parannusta näkyny! Onneksi KoU:n kottiuttajajokereilla oli heikko päivä. Mutta johan oli huonotasonen ottelu jälleen kerran.
 
Oli kyllä 1-3 tilanteessa oarikin kertaa sika luokattomia näpyjä.
Pisteitä olisi ollut jopa kolme tarjolla vaan kun ei niin ei.
 
Kiitokset joukkueelle hyvästä taistelusta. Melkein vääryydeksi voi sanoa, ettei matkaan tarttunut lopulta yhtään sarjapistettä. Paljon oli pelissä hyvää, ja onhan tuossa aihioita vaikka mihin, mutta vastapainoksi myös aivan käsittämättömiä virheitä. Tilannetta on nyt pystytty luomaan hyvin nämä pari viimeistä peliä, joten ei muuta kuin kotiutuksiin parannusta, ja Pupen kaatoon perjantaina. Vastaavalla ilmeellä, ja ilman helppoja virheitä, niin Pupe kyllä kaatuu.
 
Voi, voi. Tutut sävelet tältä kaudelta. Selväkään johto ei vaan tuppaa pitämään. Henkimaailman juttuja. Sinänsä ihan hyvillä lyönneillä toki Pupe juoksunsa sai. Se pitää taas jälleen kerran sanoa, että ilman Vainikaista eivät olisi hääppöinen porukka, vaikka tänään muutamalla muullakin näytti olevan lyönti kohdallaan. Että eihän tässä voi taas kuin surra Vainikaisen joukkuevalintaa tälle kaudelle.
 
Ei kohta sanat enää riitä. Monesko kerta jo? Siinä vaiheessa kun pitäisi lyödä niitti jaksolle, niin vaikka tilanteita saataisiinkin, kotiutukset takkuavat. Siitä sitten pelokkaina ulkovuoroon, ja lopputuloksen arvaa. Ei välttämättä kovin hyvää lupaa todennäköisiin putoamiskarsintoihinkaan, jos ei yhtään pidä hermot tiukoissa paikoissa. En tiedä miten paljon mahdollisia vahvistuksia olisi markkinoilla enää tässä vaiheessa saatavilla, mutta nyt seurajohdossa verkot vesille, ja äkkiä.
 
No nyt. Kiitos SiiPe!!! Sai jännittää tosissaan, mutta oli tämä jo ansaittua. Hienoa, että Luigin vire kestää, ja Miettisellekin tuli nyt onnisstumisia. Seuraavaksi sitten neljän kotiottelun putki, jossa vastustajien joukossa ne kolme kenties kiinnostavinta. Kunnon haastoa vaan äijät. Tästä on hyvä jatkaa. Eipä muuten voisi paljon ihanammin viikonloppu enää alkaa. Miehille voitto, Siipettärillekin voitto, ja Pupelle kuokkaan!
 
No nyt. Kiitos SiiPe!!! Sai jännittää tosissaan, mutta oli tämä jo ansaittua. Hienoa, että Luigin vire kestää, ja Miettisellekin tuli nyt onnisstumisia. Seuraavaksi sitten neljän kotiottelun putki, jossa vastustajien joukossa ne kolme kenties kiinnostavinta. Kunnon haastoa vaan äijät. Tästä on hyvä jatkaa. Eipä muuten voisi paljon ihanammin viikonloppu enää alkaa. Miehille voitto, Siipettärillekin voitto, ja Pupelle kuokkaan!
Erikoinen tyyppi, ei pysty vaan oman joukkueen voitosta nauttia.
Pitää höystää toisen tappiolla.
No, eiköhän sarjataulukko kerro kuitenkin, missä mennään🙈
 
Erikoinen tyyppi, ei pysty vaan oman joukkueen voitosta nauttia.
Pitää höystää toisen tappiolla.
No, eiköhän sarjataulukko kerro kuitenkin, missä mennään🙈
Erikoista, että joku ilmeisen vakavissaan väittää, etten pystyisi nauttimaan SiiPen voitoista. Ei tule sellaista päivää, ettenkö nauttisi, ja sen luulisi käyneen selväksi. Pupen tappiot ovat korkeintaan vain sivuseikkoja ja mukavia bonuksia. Eilen nyt vaan sattui kaikilla seudun joukkueilla olemaan peli, ja lopputulokset niistä mieluisat, niin saa kai sitä hehkuttaa.
 
Ai niin, oltaneen muuten jännän äärellä. SiiPe pistänyt arvoituksellisen tiedotteen "Mies voi lähteä Siipestä, mutta SiiPe ei miehestä..." ja päivämäärä maanantai 14.7. ja klo 12. Onko tietäjillä tietoa kuka tekisi paluun?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös