Kouvolan tilanne on vielä toistaiseksi tosi hyvä juniorimäärissä, ja kun laadukasta tekemistä niin pelaajavirtaa muualtakin kouvolaan. Etelä-kymenlaakson tilanne alkaa olla aika huonoilla kantimilla siis tulevaisuudessa ja ehkä jo nytkin. Mielenkiintoista nähdä mikä esimerkiksi HP:n suunnitelma tulee olemaan miesten edustusjoukkueeseen suuntaavan pelaajapolun suhteen. Haminassa syntynyt 81lasta vuonna 2024,kouvolassa 389lasta, tästä syystä tulevaisuudessa juniorijoukkueiden rakentaminen tulee olemaan vaikeaa etelässä. Siksi varmasti pesäpallokin tulee keskittymään tulevaisuudessa entistä harvempiin kaupunkeihin.
Monesti kakkosjoukkueen etuja on että sinne saadaan pelaajia isompiin rooleihin kuin ykkösjoukkueessa jossa rooli saattaa olla hyvin pieni, sillä tavoin palvelee seuran tavoitteita hyvin. Se että onko kakkosjoukkue yhteistyössä toisen seuran kanssa vai omissa nimissä niin onko sillä merkitystä jos homma toimii, mutta toivoa sopii että nuorille B-juniori pelaajille löytyy läheltä peli mahdollisuus koska elävät opintojen suhteen tärkeää hetkeä niin ei sitä aikaa liikaa reissaamiseen ole.