Vs: PattU 2016
Nikulan Markon tulo ykkösjoukkueeseen on kaivattu juttu. Astui viime kaudella isoihin saappaisiin ja pelasi hyvin. Olisi saanut ehdottomasti jatkaa kakkosvahtina. Tuo myös lyöntivoimaa ja vaihtoehtoja joukkueeseen. Vitonen hihaan ja Järvelä kutoseksi.
Eki sanoi:
Yksin kertaisesti
Salo, Markus ja Kolehmainen on vaan "kevyitä" räpylämiehiä superiin.
Toisella jaksolla hiukanparani, kun Järvelä tuli etukentälle. Topilla näyttää olevan jotakin vaivaa kun ei heitä täysipainoisesti eikä hae näppejä.
Jos nyt tehdään pientä arvioita alkukaudesta, kun kohta neljäsosa on jo takana. Kolehmainen on kyllä mies paikallaan ulkopelissä. Sisäpelissä otteet vaihtelevat, kentällemeno ollut heikkoa. Salo on ottanut askeleen taaksepäin, eikä kaivattua tasonnostoa ole nähty. Sisällä ollut hukassa lyöntipelinsä kanssa, näpyt ei onnistu ja viistomailaiskuissa liikaa korkoa. Markukseltakaan ei ole vielä nähty samanlaista menoa kuin viime kesänä. Ulkopelaaminen ei ole valitettavasti Superin tasoa. Nikulan tulon myötä jokeriksi ja saa keskittyä purkamaan tilanteita. Topi on kannatellut joukkuetta, mutta yllättäviä virheitä tullut hänellekin. Toivottavasti suuri vastuu ei ala painamaan kauden mittaan.
Pelto on ollut tähän saakka joukkueen paras pelaaja, niin sisällä kuin ulkona. Ottanut uuden roolin sisäpelissä hyvin haltuun ja on ulkopelissä mies paikallaan. Pieniä virheitä toki tullut, mutta kokonaisuutena hyvää pelaamista. Kemilän alkukaudessa ollut pientä kankeutta, mutta parempaan päin on menty. Pomppukin on alkanut nousemaan, joskin senkään varassa Jussi ei ole enää muutamaan kauteen ollut. Ulkopelissä etulukijana suuressa roolissa.
Järvellä on tänä kesänä näytönpaikka, että kuuluuko mies Superiin vai onko tuleva ykköspesisjyrä. Harjoitusotteluissa ihan ok tekemistä, mutta vielä ei ole varmastikaan ihan parasta nähty. Tasaisuus on puuttunut. Koppariosastoa pidin ennen kauden alkua PattU:n heikoimpana lenkkinä ja tuskin ihan väärässä olinkaan. Majava & Ehrola ovat varmastikin yrittäneet kaikkensa, mutta virheitä on tullut melko paljon, vaikka ovat toinen toistaan yrittäneet auttaa pallon lentoradan arvioinnissa. Ehrola tulistuu myös helposti, mutta ainakaan vielä pienet purkaukset eivät ole vaikuttaneet peliin. Sisällä Ehrola olisi kärkimies, jos kentällemeno alkaisi sujumaan. Viime pelit pelannut piilokärkenä, joka ei itse asiassa ole yhtään hassumpi juttu. Saa yrittää kentällemenoa melko paineettomasti. Majava aloitti kauden kolmosena, sitten vaihdettiin kakkoskärjen vaihtajaksi ja nyt kärkenä. Suoritukset heittelevät kuitenkin liikaa. Ulkopelissä otteet ovat alkaneet pikkuhiljaa parantua ja uskaltaa tulla hakemaan välilyöntejä.
Karjaluodon Sami on ehkä kärsinyt roolin muutoksista, mutta kehitystä viime kauteen olisin odottanut. Sisäpelissä ei ole tullut kaivattuja onnistumisia ja nyt on nähtävissä, että mailaa puristetaan ihan liikaa. Ulkopelissä pieni rajattu tontti 3-vahtina, mutta terävyys ja pallovarmuus puuttuvat. Huonot heitot kielivät, ettei peliin keskittyminen ole ihan täydellistä. Tähtilä on pelannut ikäisekseen hyvin ne pelit, jotka on päässyt pelaamaan. Omasta mielestäni Teemu kuuluisi avaukseen 3-vahdiksi. Sisällä yllättävänkin itsevarmaa tekemistä, kun pääsee lyömään.
Väänänen, Sarkkinen ja Hankala ovat olleet pelanneet muutamat pelit jokereina. Mitään mainetekoja eivät ole vielä esittäneet, joskin Väänäselle on tullut muutama onnistuminen. Hankalan tärkein tehtävä on päästä kentälle, joten toivottavasti alkaa pystäri napsua kohdilleen. Sarkkisen vaakamaila ei ole vielä onnistunut löytämään aukkoja vastustajien polttolinjoista.