Supervuoro Verkkolehti »

Pöytyän Urheilijat 2024

Viestejä
9
Mutta mitä tapahtui Aholan loukkaantumisessa? Selostaja puhui polvesta, toivottavasti tulisi vielä pelikuntoon. Jos kyse pahasta polvivammasta, on loppukauden todennäköisesti sivussa… Millainen koppari Haataja on korvaamaan paikkaa?
 
Viestejä
63
Toinen osa putoamistaistelua takana. Ensimmäinen (HP) kääntyi Pöytyän voitoksi, toinen (tämä Roihu) Helsinkiin. Alkukausi on nyt sen todistanut että jokaisella näistä on omissa käsissä sarjapaikan säilyttäminen edelleen. Mutta nämä keskinäiset pitää voittaa. Pöytyän alkukautta voisin pitää jopa budjetoidun kohtalaisena tähän asti. Nyt se keikahti sitten negatiivisen puolelle. Mutta kuten sanottua, kaikki vielä omissa käsissä - jokaisella näistä.
 
Viestejä
611
Jokaisessa joukkueessa on hyviä pelaajia, jotka olisivat ihan hyviä jokaisessa joukkueessa. Näillä häntäpään joukkueilla on kuitenkin liian monta sellaista pelaajaa varsinkin ulkopelissä, joilta vastustajien juoksut tulevat. Tämä näkyy Pöytyän, Roihuttarien, Hyvinkään ja Mailattarien lisäksi tänä kesänä yllättäen myös Kirittärien pelissä, mikä näkyy sarjasijoituksen tippumisena aiempiin vuosiin verrattuna.
 
Viestejä
13
Aika hirveetä peliä… olisiko aika tehdä jotain muutoksia? Ilmanen ja Reunanen pelaa ihan hyvää peliä. Muut ailahtelevat sisäpelissä paljon. Eskola kehittynyt ulkopelissä. Sveholm lyönyt 5 edellisessä pelissä tasan 2 juoksua vaikka paikkoja on ollut vaikka kuinka.
 
Viestejä
91
Aika hirveetä peliä… olisiko aika tehdä jotain muutoksia? Ilmanen ja Reunanen pelaa ihan hyvää peliä. Muut ailahtelevat sisäpelissä paljon. Eskola kehittynyt ulkopelissä. Sveholm lyönyt 5 edellisessä pelissä tasan 2 juoksua vaikka paikkoja on ollut vaikka kuinka.
Tämä on näkynyt jo talvisuperista asti ja en ymmärrä miten täälläkin jotain pelaajia niin puolustellaan. Nyt olisi aika laittaa tiettyjä naamoja vaihtoon ja antaa reserville tilaa. Seppälä todennäköisesti pelaa ensi pelin siparina, mutta ei tuo kesää. Nopeutta löytyy, mutta merkin muistaminen todella ailahtelevaa ja paloja kakkoselta odotettavissa.
 
Viestejä
91
Pakko tulla antaa posia palautetta Ruohosta et nyt mennyt viimeiset pelit huomattavasti paremmin. Hieman alkaa jo näyttämään et pelaa seuralle eikä vain ole pelailemassa. Lomppia on hieman ikävä kun Seppälällä ei käsi vain riitä siparin paikkaan. Toivottavasti menee aivotärähdys nopeasti ohi. Mustosen tilalla voisi Rouhiaista koittaa jos vaikka auttaisi vaihdoissa hieman.
 
Viestejä
16
Kiitos PöU naiset! Tällaista peliä on koko kausi odotettu ja oli ilo katsella vapautunutta ja rohkeaa peliä. Kun lyöntipeli kulkee, ei tarvitse jännittää. JoMaa vastaan juoksut 16-4 ja kärkkäritkin 61%, kun ne useassa pelissä olivat jo alle 40.
 
Viestejä
91
Hyvä pöhinä oli tänään myös päällä. Omissa papereissa oli tältä viikolta 0pistettä, joten 4 pistettä oli loistavasti. Toivottavasti Lomppi saadaan pian takaisin, jotta saadaan lyhyistä palloista paloja myös aikaiseksi. Lisäksi kannattaisi omasta mielestä koittaa Rouhiaista Mustosen paikalla ja laittaa 3 hihaan niin jos saataisiin Mintun paineta pois ja lyönti myös aukeamaan kun tuntuu hieman puristavan ja ei oikein osu pallo väiliin. Saa nähdä milloin valmennus herää tähän. Kalliohan siellä nyt on häärinyt mukana mikä tuntunut toimivan loistavasti.
 
Viestejä
309
Kiitos PöU naiset! Tällaista peliä on koko kausi odotettu ja oli ilo katsella vapautunutta ja rohkeaa peliä. Kun lyöntipeli kulkee, ei tarvitse jännittää. JoMaa vastaan juoksut 16-4 ja kärkkäritkin 61%, kun ne useassa pelissä olivat jo alle 40.
Mikä tuo peli oikein oli, joku yksittäinen suonenveto kerran kauteen?
Tänään 19 päivää myöhemmin samaista Jomaa vastaan mitään saumaa. Kolme kunnaria joo, joista ainakin kaksi täysin lahjoja kotijoukkueen ulkokentältä.
Viidestä viime pelistä yksi piste ja huomisesta Jyväskylän vierailusta taida tulla muuta kuin kokemusta.
 
Viestejä
16
Surullistahan oli tänään peliä katsoa, väkinäistä puurtamista. Paljon räpylävirheitä ja harhaheittoja. Sisäpeli ei toiminut alkuunkaan. Se nyt on vaivannut koko kauden. Eikä parilla kunnarilla peliä voiteta, varsinkaan kun ei saada hyödynnettyä jatkotilanteita. Olis myös tärkeää saada kotiutukset toimimaan. No, huomenna on päivä uus 🙂
 
Viestejä
13
Kaikki päivän juoksut kunnareilla, kotiuttajia kaivattaisiin nyt kovasti. Ilmasesta tuli ainakin kaksi paloa tänään kun lyödään pelkkiä laittomia tai koppeja.
 
Viestejä
309
Paljon räpylävirheitä ja harhaheittoja.
Tuo sopii kyllä aivan jokaiseen peliin mitä itse olen nähnyt. Kolme ottelua nyt Ruudusta katsonut putkeen ja yhtä vaikeaa tuo tekeminen on pelistä toiseen. Eilen onnistunut sitten yhtään mikään, kolme kolmostilanetta koko peliin joista kaksi taisi tulla ensimmäiseen sisävuoroon. Jos kakkostilanteita laskettaisiin, niin ei niitäkään montaa ollut. Toinen lyöjäjokeri pääsi lyömään kerran.
Vaihtolyönneissä ihan jäätävä ero kärkijoukkueisiin verrattuna. Kärkijoukkueilla kärjestä lähdettäessä noin viisi lyöntiä ja on paloton ajolähtö, kun taas PöU:lla se on noin viisi lyöntiä ja vuoronvaihto.
 
Viestejä
55
Tänään Pöytyällä tärkeä peli Roihuttaria vastaan. Tässä kun peliä seuraa, niin olen jo aikaisemminkin miettinyt Reunasen pelaamista numerona 3. Valitettavasti vaikka lyönnit olisikin hyviä 2-tilanteen purkamiseen on Reunanen vaan auttamattoman hidas numeroksi 3, ei edes syöksy. Useasti hänestä tulee turhia takapaloja.

Ruohon otteet numerona 4 eivät myöskään ole olleet kovin kehuttavia. Kyllä tässä melkoista työtä ensikaudeksi saa tehdä, jos sarjapaikka meinataan vielä säilyttää
 
Viestejä
55
No ei hirveesti tarvi. Roihuttaret tavattoman surkea viimeiset viikot. Ei tarvi edes pelata hyvin että voittaa heidät!!
Joo perunkin sanani, riittää että osuu tällä hetkellä palloon edes jotenkin nii roihun ulkokenttä kyllä häplää loput ja antaa tilanteen… kauheaa peliä, mutta tärkeät pisteet tulee Pöytyälle
 
Viestejä
16
Kiitos mimmit, oli hyvä esitys tänään. Olisipa koko kausi mennyt samaan malliin. 2 peliä ja kaikki omissa käsissä! Ja Ruoho näytti tänään epäilijöille närhen munat!
 
Viestejä
55
Taistelu sarjapaikasta alkaa (taas). Pöytyän on kyllä vaikea saada uusia pelaajia hankittua vaikka sarjapaikka säilyisinkin. Körkkö saattaa hieman joukkueen osakkeita nostaa pelaajien hankinnassa, mutta nykyisellä sakilla ei pitkälle pötkitä. Eihän tuossa ole kuin max 4 superpesistasoista pelaajaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös