Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo Pesis 2015

Viestejä
596
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Mukavaltahan tuo Lipon tilanne näyttää jo tässä vaiheessa. Yhdeksikkö alkaa muotoutumaan ja varmaan ainakin 2-3 miestä tulee vielä mukaan.
Edelleen liputan sen puolesta että jos Manne Meriläisellä on pelihaluja niin mukaan rinkiin vaan. Miehellä on todistetusti taito lyödä merkistä väliin eikä mikään hidaskaan ole. Ja ne tuuletukset..Niitä olisi kiva nähdä ja kuulla kun Lippo nousee superiin. Ja myös armoton tsemppaaja ja joukkuepelaaja viimeisen päälle. Uskon että Lippo on kiinnostunut kun Mannen vaatimukset tuskin ovat liian kovat. Mies haluaa päättää uransa johonkin muuhun kuin kaikkein pahimpaan paikkaan: superpesispaikka lipuu käsistä kotiutuslyöntikisassa Kiriä vastaan eikä Mannelle annettu supervuorossa paikkaa tintata Lippo superiin. Go Manne Go to Oulun Lippo!
 

Riukulehto

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Kempeleen Kirin pelinjohtaja Ranta mainitsi Kiri - KaMa sarjan aikana, että Ilkka Hirvosella on edessä syksyn aikana leikkausoperaatio. Toivottavasti herra saadaan kuntoon jo hyvissä ajoin ennen sarjan alkua. Puolikuntoisella Ilkka Hirvosella ei tee Superpesikseen pyrkivässä joukkueessa mitään.
 

Kebetto

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Eiköhän Lipon toimistolla olla otettu Illun leikkaus huomioon. Parempi nyt olla loukkaantuneena kuin ensi kaudella. Illun twitter päivitysten mukaan leikkaus suoritettu 4 syyskuuta ja toipumisennustekin oli puoliintunut alkuperäisestä, eli eiköhän Illu ole jo talven peleissä ainakin jokerina. Tai en tiiä mitä on leikattu. Onhan noita kohtis ihmisessä
 

joku

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Sopimus puuttuu ainakin seuraavilta: Petrus Puputti, Jussi Markus, Jarkko Kilpeläinen, Matti Korhonen. Vieläkö tulee jatkoja?
 
Viestejä
7
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Se on kuulkaas sillälailla, että lippo tiedottaa vielä kaksi kovaa nimeä. Tässä piakkoin. Sitten alkaa olemaan tiimi kasassa. Yllämainitut nimet oletettavasti saattaa jäädä ilman sopparia, koska joukkue alkaa olemaan jo kasassa. :) tosin koren kanssa kai vielä hierotaan jatkoja. Lyöjiä ei raitapaidassa näyttäisi olevan
 
Viestejä
394
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

VAMOS sanoi:
Se on kuulkaas sillälailla, että lippo tiedottaa vielä kaksi kovaa nimeä. Tässä piakkoin. Sitten alkaa olemaan tiimi kasassa. Yllämainitut nimet oletettavasti saattaa jäädä ilman sopparia, koska joukkue alkaa olemaan jo kasassa. :) tosin koren kanssa kai vielä hierotaan jatkoja. Lyöjiä ei raitapaidassa näyttäisi olevan
Onkohan nimet mahollisesti Järvelä ja Vihtkari? Vai vielä kovempia? Joo Kyllä Masan kumuroita tarvitaan syksyllä, ehdottomasti jatkoa. Ja kyllä mun mielestä Petu tarvitaan tuohon kärkeen, pelasi huippukauden sisällä. Kyllä mää ottasin kaikki nuo joukkueeseen plus Riku Mannisen. Tosin Manninen ei asu Oulussa, niin mies on matkapelaaja.
 

joku

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Oudolta tuntuu jos Puputti ei sovi tuohon joukkueeseen. Mitäs Puputti on nyt Oulussa pelannut, onko kolme vuotta ja on tainnut kaikkina näinä vuosina voittaa Ykköspesiksen kärkilyönnit tyhjälle kentälle -tilaston.
No jos ei Lippoon, niin Ehrolan lähdön myötä Puputti kelpaisi varmastikin Kempeleelle. Vaikka ulkopelipaikka on eri kuin Ehrolalla niin eiköhän Kempele hänelle löydä käyttöä.
 
Viestejä
1
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Lipon pelejä 40 vuotta seuranneena rohkenen antaa muutaman vinkin,jos halutaan superpesikseen nousta.Ensinnäkin sopimukset tulee tehdä vähintään Puputin ja yhden HYVÄN kotiuttajajokerin kanssa.Lisäksi tarvitaan VÄHINTÄÄNKIN toinen NOPEA kärkipelaaja Puputin lisäksi ja HYVÄ kotiuttajajokeri tai kaksi joko Viittanen tai Korhonen tai molemmat.Järvelä vois olla myös järkevä hankinta,koska on suht lahjakas ja Lipon omia poikia,joka kiinnoataa Oululaisyleisöä.Näin vois olla nousuporukka kasassa.Mutta ilman kunnon hankintoja nousu jää haaveeksi.
 
Viestejä
394
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Eiköhän Lippo nimenomaan halua Petun porukkaan. Tietenkin myös Jussi Suker Markuksen nopeus olis tärkeä asia. Varsinkin syksyllä mies on aina ollut liekeissä. Ja Mies on myös ulkopelissä kehittynyt huomattavasti varmemmaksi. Järvelän paikka on mun mielestä vitosena. Nyt olisi hyvä sauma jatkaa Eikan siitä, mihin jäi kaudella 2013. Kaksi kovaa lyöjäjokeria syö tietenki joukkueen nopeutta hieman, mutta Lipolla on siinä mielessä hyvä tilanne, että nämä numerolla kotiuttajat on myös ihan hyviä etenemään. Hankin paikka on ehkäpä nelosena. Olli Sirviö sopii hyvin kutoseksi, on hyvä etenemään, vaihtamaan ja pystyy lyömään 20 pinnaa. Joonas Hiirikoski on ennenkaikkea hyvä ja liikkuva ulkopelaaja. Ei tuolla polttolinjassa ensi kesänä palloja varmasti paljoa pomputella linjassa. Niin Hiirikoskella jäi viime kausi väliin loukkaantumisen takia kuulemma. Mutta olishan se tietenkin kova juttu jos Viittanen ja Korhonen olis jokereina tuossa joukkueessa, siinä on jo positiivinen ongelma pelinjohtajalla, että kumman laittaa ekana lyömään :)
 
Viestejä
7
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Niiden kahden kovan hankinnan lisäksi lippo on neuvotellut kahden nopeajalkaisen kainuulaisen kanssa, jotka kuulostaisivat olevan kiinnostuneita. Heistä saisi ainakin jalkoja. Tai sitte burresta mikäli tulee ;) ois myös jalat.
 

Riukulehto

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Lipon junioritoiminta on tällä hetkellä lapsen kengissä. Tähän puoleen pitäisi myös panostaa, mikäli tulevaisuudessa halutaan siellä Superpesiksessä pysyä, jos ja kun nousu ensi kaudella tulee.
 
Viestejä
394
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Riukulehto sanoi:
Lipon junioritoiminta on tällä hetkellä lapsen kengissä. Tähän puoleen pitäisi myös panostaa, mikäli tulevaisuudessa halutaan siellä Superpesiksessä pysyä, jos ja kun nousu ensi kaudella tulee.
Niin viimesin poikien juniorimitali on vuodelta 2010 b-junnuista. Muutenhan löytyy junnut poikien puolelta G-B. Eikös Lippo Juniorit valittu vuoden junioriseuraksikin välillä? Nythän perustetaan ihan Lipottarien nimeä kantava joukkue. Onhan tässä nyt viime vuosina tullut superiin Antti Korhonen, Tapio Salo ja Eino Järvelä. Sitten ykköspesiksen tasoa on useampikin junnu. Tuo Jere Kemppainen näyttäs aika lupaavalta näistä ihan uusista kavereista.

VAMOS sanoi:
Niiden kahden kovan hankinnan lisäksi lippo on neuvotellut kahden nopeajalkaisen kainuulaisen kanssa, jotka kuulostaisivat olevan kiinnostuneita. Heistä saisi ainakin jalkoja. Tai sitte burresta mikäli tulee ;) ois myös jalat.
VAMOK:sella on selkeesti nyt sisäpiiritietoa :D Voisit epävirallisesti heittää yhen varman nimen. nää nopeajalkaset kainuulaiset taitaa olla sellasia, ketkä ei ihan taida Sojyn edustukseen mahtua? Saku Hakkarainen, siinä vois olla tuleva huippupelaaja.
 
Viestejä
7
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Hieman sisäpiirintietoa kyllö löytyy. Pitäähä tännekin antaa vähä mahdollisuutta speukloida asiasta ennenkuin julkaistaan nimiä ;)
Joitain nimiä täällä on kyllä aiemmin heitetty, jotks olisivat mahdollisia tulokkaita. Itse tosin en saa asiasta enempää puhua julkisesti.
 
Viestejä
394
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

VAMOS sanoi:
Hieman sisäpiirintietoa kyllö löytyy. Pitäähä tännekin antaa vähä mahdollisuutta speukloida asiasta ennenkuin julkaistaan nimiä ;)
Joitain nimiä täällä on kyllä aiemmin heitetty, jotks olisivat mahdollisia tulokkaita. Itse tosin en saa asiasta enempää puhua julkisesti.

Jees poks ymmärrettävää kyllä, ettei suoraan nimiä saa heitellä :) Näin ymmärsin, että paketti olisi kasassa tuossa lokakuun alussa, eli hyvässä aikataulussa edetään.
 

pesis10

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Jere Kemppainen ei ole Lipon kasvatti vaan Kempeleen Kirin! Uusimäki kielsi viime vuonna valmennusta, ettei Jereä saa laittaa kentälle. Eivät halunneet maksaa Kekille kasvattajaseuramaksua. Jeren oli varmaan kiva kuulla tämä asia miksei pelaa. Tyypillistä Lipon toimintaa. Onko teidän mielestä Saku Hakkarainen huippu vahvistus?Ilkka Hirvonen ei tule mahtumaan ulos.
 

Kebetto

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

pesis10 sanoi:
Jere Kemppainen ei ole Lipon kasvatti vaan Kempeleen Kirin! Uusimäki kielsi viime vuonna valmennusta, ettei Jereä saa laittaa kentälle. Eivät halunneet maksaa Kekille kasvattajaseuramaksua. Jeren oli varmaan kiva kuulla tämä asia miksei pelaa. Tyypillistä Lipon toimintaa. Onko teidän mielestä Saku Hakkarainen huippu vahvistus?Ilkka Hirvonen ei tule mahtumaan ulos.
En kyllä usko, että Saku Hakkarainen Lippoon olisi tulossa, se on vain spekulointia :D Kyllä Illu ulos mahtuu pesävahdiksi ihan takuulla.
 

sepi2014

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Ei tuo pesäpallojoukkueen kokoaminen mitään rakettitiedettä oo.Lippo tarvii noustakseen pari nopeaa kärkimiestä,yhden nopean jokeripelaajan ja pari hyvää kotiuttajaa.Ei luulis olevan mahdoton tehtävä Oulun vetovoima huomioonottaen.Toivottavasti tämä Helanen on fiksu ja luotettava kaveri,nyt pitää nimittäin Lipon nostaa myös profiiliaan.Sitä on viime vuosien aikana sössitty oikein urakalla.Seurassa pitää tulla täyskäännös rehtiin suuntaan,JOS halutaan pysyvää menestystä.
 

kekikicksempty

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Kekin kohdalta todella iso harmi. "Nousu ei lopu koskaan" slougani kuoli näihin Lipon hankintoihin.
 
Viestejä
370
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

kekikicksempty sanoi:
Kekin kohdalta todella iso harmi. "Nousu ei lopu koskaan" slougani kuoli näihin Lipon hankintoihin.

No odotappa hieman. Saatat yllättyä siitä mitä on tulossa. Veikkaampa että Lippopesis ei tule ainakaan helpolla kävelemään Kekin ylitse.
 

Kebetto

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Millon tämä slogan on tarkalleen ottaen lanseerattu? 1915? Paikattavaa Kekillä on paljon, sillä Ehrola,Hirvonen,Ojala ja Nissinen vaihtaa ainakin maisemaa. Kekille vois joku laittaa oman ketjun melkein. Kyllähän nuo paikallispelit on olleet pääsääntöisesti varsin tasaisia ja helppoja pelejähän ykkösessä harvemmin tulee.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös