Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2022

Viestejä
1,017
Aika viihdyttävä oli tuo Loimaa-peli. Avausjakso oli Lipon selkeää hallintaa. Jaksossa sattui sellainen tilanne että Lipolla oli etupesät täynnä kun Loimaan lukkari Elmeri Iivonen käynnisti pallorallin. Heittelyä jatkui niin pitkään että pelituomari Jussi Tikanmäki nosti kätensä pystyyn. Iivonen heitti vielä senkin jälkeen kakkosvahti Aleksi Lahdelle ja tuomari antoi vapaataipaleen kakkosella olleelle Keski-Petäjälle. Heittää vielä saisi kun yrittää polttaa mutta Lahti taisi seisoa kakkospesän ulkopuolella joten se ei täyttäne vaadittua määritelmää.

Kakkosjaksossa Lipolla meinasi käydä heikosti, olivat häviöllä 2-4 kun tulivat pelaamaan viimeistä sisävuoroaan, joka oli neljännen vuoroparin aloittava. Lyönnit alkoivat kakkoskärjestä josta Loimaa onnistui tekemään nopean palon. Roope Pöyry oli yksinäisenä etenijänä ykkösellä kun Kemppainen nosti jo toisen lyöntinsä etukentälle suuntautuvalla kopilla. Koppilyönti oli korkea ja Pöyry lähti etenemään kohden kakkosta. Loimaa kuitenkin katsoi että lyönti suuntautuu ykkösrajasta laittomaksi mutta niin vain pallo putosi maahan lailliselle alueelle. Pöyry katsoi että tämä ei mene suunnitelman mukaan, kenttä pitäisi tyhjentää ja palasi kohti ykköstä mutta huomasi varsin pian ettei tule sinne ehtimään ja kääntyi vielä kohti kakkosta jonne Loimaa lähti heittämään helppoa polttoheittoa mutta heittivät pesän ohi jonka turvin Pöyry eteni kolmoselle saakka. Jonkin ajan kuluttua Lippo rakensi ajolähdön Pöyryn taakse, otti aikalisän jonka jälkeen Aapo Hiltunen iski miehen kotiin ja rakensi uuden ajolähdön. Omalla vuorollaan Jonne Luhtavaara löi kaksi juoksua ja kun ketsuppipullo oli auki, Lankinen löi kunnarin ja Lippo teki tämän jälkeenkin vielä pari lisäjuoksua joka osoittautui olevan riittävä määrä kolmen pisteen voittoon.

Myöhemmin illan aikana kävi ilmi että Alajärvi jäi pisteittä Hamina-pelissä joka varmisti runkosarjan voiton Lipolle.
 
Viestejä
1,240
No nyt on väkeä katsomossa! Tämä vaan vankistaa Oulun Lipon selkeää suosikkiasemaa välierässä. Ja nousu häämöttää. Suosikkina joukkue on ollut koko kauden ja pelannut hyvin ja varmasti, mitä nyt vähän lipsui Haminassa.
 

Mr. Orange

No nyt on väkeä katsomossa! Tämä vaan vankistaa Oulun Lipon selkeää suosikkiasemaa välierässä. Ja nousu häämöttää. Suosikkina joukkue on ollut koko kauden ja pelannut hyvin ja varmasti,mitä nyt vähän lipsui Haminassa.

"No kyl se joskus lipsuu mestarillakii ku lipsumaa lähtee", sano mestari lipsuräpsä rähmäkäpäläs ja katto ku palloi maisemii vaa et moido. :rolleyes:
 
Viestejä
596
Kyllä tässä Lipolle taas kohtuullisen kovat paineet kasataan 1. välierään. Lyhyt sarja paras kolmesta ja kotietua ei saisi menettää. Mutta tappio tässä yhdessä pelissä ja kaikki paineet vain kasvavat. Katsomossa 3 000 katsojaa (ilmaispeli) mylvii Lipon puolesta ja voiton on tultava.
Kyllähän tämä on Lipolle taas kova koetinkivi. Veikkaampa jopa että jos Lippo välierän selvittää niin se myös nousee superpesikseen.
 
Viestejä
1,017
Nää on kovii hommii ja huumorintajunen ja ilosempi voittaa. 🙂
Siis Lippo. Vitseistä ei taida saada pisteitä kuitenkaan.

Haminalaiset saapui ketjuun ennakoimaan asetelmia. Ja että kenties Lippo-Hamina on eka vaiheessa vastassa. Mikäs siinä, olisihan se taas kerran kiva purra kynsiä haminalaisten ystäviemme kanssa mutta toivon silti Puijoa. On niin paljon lähempänä. Tai Alajärvi jos tällainen asetelma on mahdollinen.
 
Viestejä
125
Lipon sivulla on kutsut entisille pelaajille ja taustahenkilöille. Olethan näköjään sinäkin tietoinen pelistä niin tervetuloa vaan. Meitä maksavia aina tarvitaan!
 
Viestejä
527
Jos Lippo tosiaan ja melko todennäköisesti kohtaa pudotuspelien aluksi Haminan Raksilaan haalitun suuryleisön edessä, niin jää nähtäväksi rikotaanko jopa Lippo-HP -ottelujen yleisöennätys? Se on kaudelta 1974, jolloin 4227 katsojaa ahtautui vanhalle keskuskentälle seuraamaan SM-sarjan kärkiottelua. Lippo voitti ansaitusti 4-1 kun haminalaisten läpärit paukkuivat aitaan ja muihin esteisiin ahtaalla areenalla.
 
Viestejä
27
Jos Lippo tosiaan ja melko todennäköisesti kohtaa pudotuspelien aluksi Haminan Raksilaan haalitun suuryleisön edessä, niin jää nähtäväksi rikotaanko jopa Lippo-HP -ottelujen yleisöennätys? Se on kaudelta 1974, jolloin 4227 katsojaa ahtautui vanhalle keskuskentälle seuraamaan SM-sarjan kärkiottelua. Lippo voitti ansaitusti 4-1 kun haminalaisten läpärit paukkuivat aitaan ja muihin esteisiin ahtaalla areenalla.

Oukan sivujen mukaan Raksilan pesäpallostadionilla on 4202 istumapaikkaa, joten veikkaisin, että ei tule ennätystä.
 
Viestejä
2,077
Oukan sivujen mukaan Raksilan pesäpallostadionilla on 4202 istumapaikkaa, joten veikkaisin, että ei tule ennätystä.
Esim. 6.7.1998. Raksilassa pelatussa runkosarjan Lippo - Kaisaniemen Tiikerit ottelussa oli 5238 katsojaa ja 6.9.1998 finaalissa samaa seuraa vastaan 6237 ja 13.9. finaalissa 6647.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,077
Kalevassa kirjoitettiin Pelkosen olleen edelleen sivussa flunssan vuoksi ja perjantaina katsotaan, voisiko sunnuntaina pelata.
 
Viestejä
1,017
Runkosarjan viimeinen kierros ja merkityksetön ottelu Raksilassa.
Menenkö paikalle?
No tottakai menen. Miksen menisi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös