- Viestejä
- 2,885
Hyvä peli ja hieno voitto Lipolle. Puijo vieraissa ja 3 pistettä. Vain yksi päästetty juoksu kertoo aina siitä, että jossain ollaan ulkopelissä onnistuttu.
Toisaalta en rehellisesti tiedä onko Lipolla mitään edellytyksiä nousta tai saada kasattua Superiin joukkuetta jolla olisi jotain mahdollisuutta säilyä.
Lähteenmäen aikana tuli taloudellisesti kovasti turskaa ilman menestystä. Nyt on kukkaronnyörit laitettu Hekkkisen toimesta tiukasti suppuun ja alettu tekemään asioita perusteet edellä.
Toivon vain kovasti Heikkiselle voimia tuossa kivireen vetämisessä. Jos hän lähtee, niin hankala saada ketään tilalle.
Junnuistahan se runko kannattaisi saada kasaan, jolloin homma voisi pitkällä aikavälillä toimia järkevästi.
Toisaalta ehkä vuosi superia junnuilla voisi kehittää pitkässä juoksussa, vaikka siellä pataan tulisikin illasta toiseen.
Hylkilä kiteytti tuossa Kuopion lehdistötilaisuudessa tärkeän pointin nykyisestä Lipon meiningistä. Nyt keskitytään tekemiseen, puheita on riittävästi pidetty. Jimi ja Topi luotsaavat taloutta, Hylkilä voi adjutantteineen keskittyä pelin kehittämiseen syksyä kohden.