No sitä että mitään ei tapahdu, koska kassa on ilmeisen tyhjä. Seuratkin jo alkavat vaatimaan että lisenssit pitää olla maksettuna. Ei siis pelkästään pesisliitto. Täähän on hyvä juttu, samat säännöt koskee kaikkia. Tuon pesisliiton lisenssijärjestelmän - tai mitä se onkaan - mukaan oululaiset eivät ole maksaneet lisenssejä. Pelaajat ovat siis harjoitelleet koko talven ja kevään ilman seuran vakuutuksia. Ensimmäinen asia jonka seurat yleensä hoitavat ovat lisenssit eli vakuutukset. Edelliselläkin lipolla oli vaikeuksia tämän asian kanssa. Lippo taitaa olla tosi pahoissa vaikeuksissa kun tämä on hoitamatta. Ja sitten Haipus kertoo Kalevassa olleensa huolissaan pelaajien turvallisuudesta. Jesus että osaa olla kaksnaamasta sakkia. Mitähän tuumaa Oulun kaupungin viranomaiset kun kuulevat. Kaupunki järjestää uuden kentän mutta lippo ei vaivaudu hoitamaan tärkeintä asiaa.
Vastaan yhden kerran tällaiseen sonnanlevitykseen. Lisenssiä ei tarvitse harkkapeleissä, ainoastaan virallisissa peleissä. Lisenssi ei myöskään ole vakuutus, vakuutus otetaan erikseen. Lipon sisäpiirissä oleva
@Jamppavaan on vastannut hienosti tähän käynnissä olevaan töryn levitykseen.
"Ensinnäkin , pelaajilla on ollut vakuutusturva hoidettuna osakeyhtiön lakien mukaan , toisekseen lipon lisenssit maksetaan ennen kaudena alkua kuten pitääkin.
Mitä tulee läpilyönnin kassavarallisuuteen niin saamiset kattavat menot . Täällä on esitetty myös valheellista tietoa läpilyönnin taloudellisesta tiilanteesta . Läpilyönnillä ei ole centtiäkään pitkäaikaista velkaa eikä pankkilainoja . Taitaa olla niitä vähiten velkaantuneita poppoita.
Se että Lähteenmäki kertoi seuran tarvitsevan rahaa niin varmasti näissä olosuhteissa pätee jokaiseen seuraan , eihän tuossa mitään ihmeellistä ole ja mitä tulee Kempeleen päätökseen perua harjoitus
ottelut se on Kempeleen oma päätös jota täytyy kunnioittaa mikäli haluaa".