Kausi 2020 on ovella, Lippo on lähdössä kauteen kovin tavoittein. Kyllä kirjoitettavaa pitää löytyä ihan muusta kuin menneitten jauhamisesta. Muutamilla henkilöillä on isopyörä hirttänyt liikaa kaikkeen mahdolliseen sonnan levittämiseen, pääosin toistamalla samaa jaskaa. En itsekään ole mitenkään erityisesti nauttinut kaikista koukeroista viimeisten vuosien aikana. Seison kuitenkin edelleen oululaisen pesäpallon takana, nappuloista edustuspesikseen saakka.Tätä aihetta ei tarvitse enää käsitellä Lipon 2020 -ketjussa yhdenkään viestin verran. Jos joku haluaa avata ketjun, missä käsitellään päivä toisensa jälkeen sarjapaikan myöntämistä Lipolle, siitä vain.
Varauskalenterin mukaan sunnuntaina (12.1.) kello 14-16 on Lipon harjoituspeli Ouluhallissa. Lipon junnut pelaavat ennen sitä ja jatkavat harjoituspelin jälkeen omia turnauksiaan.Milloin on ensimmäinen harjoituspeli Lipolla?
Milloin tämä otsikon Oulun Lippo on perustettu?Varauskalenterin mukaan sunnuntaina (12.1.) kello 14-16 on Lipon harjoituspeli Ouluhallissa. Lipon junnut pelaavat ennen sitä ja jatkavat harjoituspelin jälkeen omia turnauksiaan.
Nimimerkit Pölhö Kustaa ja E. Taivainen ovat sivussa viikon verran, kun ei ohjeiden noudattaminen kiinnostanut.Tätä aihetta ei tarvitse enää käsitellä Lipon 2020 -ketjussa yhdenkään viestin verran. Jos joku haluaa avata ketjun, missä käsitellään päivä toisensa jälkeen sarjapaikan myöntämistä Lipolle, siitä vain.
Lipon kausiketjuja on yritetty jatkuvasti "sabotoida", kun samat kirjoittajat kerta toisensa jälkeen ilmaantuvat paikalle toistamaan samaa mantraa.Istuuko ylläpidon hemmot Oulussa, Elektroniikkatie kahdeksassa, Lähteenmäen jakkaran vieressä? Ihan vaan sillä kun Lippo vaikuttaa olevan hyvin arka paikka ylläpidolle. Olen tuskin yksin tämän ajatuksen äärellä. Ylläpidon harjoittama kirjoittajien "lutherointi" ja kirjoitusten ilmeinen sensurointi vain lisää inhoa Lippoa kohtaan. Mutta, näillä mennään.
Oma arvioni on se, että Lipon omien junnujen määrä vakiorosterissa kestää vertailun mihin tahansa ykköspesiksen tai superin joukkueeseen. Vertailukohtana voi käyttää vaikkapa alueen muita seuroja, kuten Simo, Kempele ja Pattijoki.Kuten huomataan, Lipon kausi 2020 ei oikein näytä kiinnostavan ketään pesäpalloihmistä, mutta yritetään... Mitä veikkaatte, kuinkahan monta omaa junnua mahtuu vakiorosteriin tulevalla kaudella ja montako sotkamolaista?
Onko olemassa joku oma kilpailunsa siitä, kellä mahtuu eniten "omia" junnuja? Minulta on mennyt tämä kokonaan ohi.Kuten huomataan, Lipon kausi 2020 ei oikein näytä kiinnostavan ketään pesäpalloihmistä, mutta yritetään... Mitä veikkaatte, kuinkahan monta omaa junnua mahtuu vakiorosteriin tulevalla kaudella ja montako sotkamolaista?
Kaikella mahdollisella pitää näiden "katkeroiden" yrittää Lippoa halventaa. Lipon facebook-sivuilla on tallenne, jossa tj. Lähteenmäki kertoo tulevaisuuden visioista oululaisen pesäpalloilun kehittämiseksi. Lippo Juniorit ovat saaneet junnutuotannon, oman organisaationsa mallilleen. Enää ei olla kahden junnujoukkueen varassa. Edustuspesäpallon kehittäminen vaatii vuosia, joukkueiden pitäisi vakiinnuttaa asemansa, niin superissa, kuin mielellään toisella porukalla ykkösessä. Lipon edustusjoukkue on hajonnut turhan usein viimeisten vuosien aikana, tunnetuista syistä. Omista junnuista nousee vuosittain muutama pelaaja edustukseen, junnutyö on kunnossa. Edustuksen osalta töitä riittää, varsinkin taustojen osalta. Oulussa ovat myös harjoitteluolosuhteet huippuluokkaa, opiskelukaupunki... jne.Onko olemassa joku oma kilpailunsa siitä, kellä mahtuu eniten "omia" junnuja? Minulta on mennyt tämä kokonaan ohi.
Ei minua henkilökohtaisesti kiinnosta pätkääkään tulevan kauden joukkueen yksittäisten pelaajien nimet tai kasvattajaseurat. Ryhmässä on riittävästi Lipon kasvatteja, parhaat pelaa ja hakee nousua superiin. Pidemmällä tähtäimellä kiinnostaa Lipon junioripolun onnistuminen, se vaatii ensiksi nousun superiin, sitten mahdollisimman omavaraisen joukkueen omista junioreista. Tietenkin, jos Pystärilaaka tai pesäpalloliitto määräävät KAIKILLE joukkueille jo nyt alkavalle kaudelle tietyn pakollisen määrän omia kasvatteja, niin mennään sitten niillä säännöillä.Kai nyt joku "Läpilyönti-fani" osaa vastata tai edes esittää arvionsa yksinkertaiseen kysymykseen. Observer tai joku muu?
Ei minua henkilökohtaisesti kiinnosta pätkääkään tulevan kauden joukkueen yksittäisten pelaajien nimet tai kasvattajaseurat. Ryhmässä on riittävästi Lipon kasvatteja, parhaat pelaa ja hakee nousua superiin. Pidemmällä tähtäimellä kiinnostaa Lipon junioripolun onnistuminen, se vaatii ensiksi nousun superiin, sitten mahdollisimman omavaraisen joukkueen omista junioreista. Tietenkin, jos Pystärilaaka tai pesäpalloliitto määräävät KAIKILLE joukkueille jo nyt alkavalle kaudelle tietyn pakollisen määrän omia kasvatteja, niin mennään sitten niillä säännöillä.
Eiköhän se kauden alettua selviä.Observer kirjoittelee nyt ihan muista asioista kuin mistä oli kyse. Enhän minä ole sanonut, että niitä omia tai Sotkamon kasvatteja pitää olla. Kysyin vaan mielenkiinnosta, että montako on.
Eiköhän se kauden alettua selviä.
Henkilökohtaisesti ihan sama, että ketkä pelaa. Pääasia, että parhaat pelaa ja pelaavat Lipon väreissä.
Tietenkin kiinnostaa. Minulle riittää tässä vaiheessa "kautta", että ketkä on sopimuspelaajat. Eli mistä tuleva joukkue tulee. Itse en halua spekuloida enempää. Kova joukkue tulossa jokatapauksessa.On siinäkin faneja, kun ei edes kiinnosta, ketkä Läpärin riveissä pelaa.