Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2019

Viestejä
2,080
Nyt on tullut Pirin poissaolon pituuteen selvyyttä. Kalevan mukaan sivussa keskivartalovamman vuoksi vähintään pari viikkoa.
 
Viestejä
194
Jouko Rautiotahan tuo porukka kaipaisi. Mutta ole Lippo älä kysy syitä.

Rautiota on Lippo kysellyt mukaan ja niin on muutama muukin joukkue, mutta ei ole kiinnostunut pelaamaan. Hyvä pelimies olisi kyllä.

Ei Lipon taloudellinen tappio mikään yllätys ole, mutta jatkoa ajatellen varmasti nollatulokseen pyritään. Sehän vaatisi yksinkertaisimmillaan yhteistyökumppaneita lisää. Seuran surkealla historialla se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Hienoa on, että nyt kaikki maksuvelvoitteet pystytään hoitamaan ajallaan ja homma pyörii. Taustahenkilöillä ei tietenkään varmaan kovin montaa vuotta ole mielenkiintoa rahoittaa touhua, mutta voi olla että hiljalleen luottamus voitetaan. Valittu rehellinen ja avoin ulosanti on hyvä merkki. Ainoa oikea tapa ns. tervehdyttää toiminta.

Taitaa pesisporukoista yli puolet tehdä enemmän tai vähemmän tappiota. Sidosryhmät kuitenkin näissä mukana.Tällä hetkellä ykköspesiksessä synkintä taitaa olla Tampereella, jossa palkatkin ovat kuukausikaupalla myöhässä.
 
Viestejä
137
Kerro toki lisää Tampereen "palkkojen" myöhästymisestä? Ei ainakaan mitään julkista tietoa vai onko tässä vedetty jotain suoraa ajatusviivaa toiminnanjohtajan irtisanomisesta? Sen tarkoitushan nimenomaan oli turvata edustusjoukkueiden toiminta.
 
Kolmatta polvea

Juuri näin. Aivan samanlaista puhetta luettiin ja kuunneltiin myös Helasen aikana. Kaikki oli hyvin, kaikki velvoitteet hoidetaan joka paikkaan, toiminta on rehellistä ja avointa kuten myös ulosanti. Tapahtui vain sekaannuksia ja vahinkoja ettei oltu maksettu jotain kuten pelaajien vakuutuksia. Se että muuallakin tehdään tappiota ja seuroilla on ongelmia oli myös framilla. Totuus oli on aivan toisaalla ja toisenlainen ja niinpä taitaa olla tälläkin kertaa.
 
Viestejä
319
Rautiota on Lippo kysellyt mukaan ja niin on muutama muukin joukkue, mutta ei ole kiinnostunut pelaamaan. Hyvä pelimies olisi kyllä.

Ei Lipon taloudellinen tappio mikään yllätys ole, mutta jatkoa ajatellen varmasti nollatulokseen pyritään. Sehän vaatisi yksinkertaisimmillaan yhteistyökumppaneita lisää. Seuran surkealla historialla se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Hienoa on, että nyt kaikki maksuvelvoitteet pystytään hoitamaan ajallaan ja homma pyörii. Taustahenkilöillä ei tietenkään varmaan kovin montaa vuotta ole mielenkiintoa rahoittaa touhua, mutta voi olla että hiljalleen luottamus voitetaan. Valittu rehellinen ja avoin ulosanti on hyvä merkki. Ainoa oikea tapa ns. tervehdyttää toiminta.

Taitaa pesisporukoista yli puolet tehdä enemmän tai vähemmän tappiota. Sidosryhmät kuitenkin näissä mukana.Tällä hetkellä ykköspesiksessä synkintä taitaa olla Tampereella, jossa palkatkin ovat kuukausikaupalla myöhässä.
Ei ole mainokset oikein menny Lipolla kaupaksi kentän laidalla tai katsomon reunassa ei ainuttakaan mainosta. Yhtään pesää ei nimetty sponsorille. Ehkä yksi kummipelaaja.
Perinteisen seurankin nimi ja maine ryvettyy, kun vuosikausia oikeen ryvetetään.
 
Viestejä
2,885
Taitaa kahdeksalla pelaajalla olla kummiyritys. Läpilyönti Oy:n osakkaat tiesivät varmaan mihin lähtivät, nyt kuitenkin taustalla on neljä yrittäjää toimintaa kustantamassa. Toivottavasti pelit kestävät pitkälle syksyyn jolloin kassaan saadaan tulovirtaa. Syksyllä saamme taloudellisen tilinpäätöksen ja ennenkaikkea seuraavan pelikauden urheilulliset tavoitteet ja askelmerkit.
 
Viestejä
194
Kerro toki lisää Tampereen "palkkojen" myöhästymisestä? Ei ainakaan mitään julkista tietoa vai onko tässä vedetty jotain suoraa ajatusviivaa toiminnanjohtajan irtisanomisesta? Sen tarkoitushan nimenomaan oli turvata edustusjoukkueiden toiminta.

En tiedä miten siitä lisää kerrotaan?

Talous pahassa jamassa ja palkkojen maksu takkuaa. Näistä ei yleensä ensimmäisenä julkisuudessa aleta puhumaan kun ei auta asiaa mitenkään.

Toiminnanjohtajista tai niiden kuvioista en tiedä.

Tampere suurena kaupunkina tulee varmasti saamaan erityiskohtelua kuten Oulukin ja saa mennä konkurssiin ennen kuin mitään sarjapaikkoja tai lisenssejä rajoitettaisiin.

Liposta sen verran, että tällä kaudella taitaa päästä karsimaan Superiin, mutta taso ei riitä kyllä nousuun. Ensi kaudelle tarvisikin sitten selkeää vahvistusta varsinkin jos Kohonen lopettaa. Mikäli nousua siis tosissaan haetaan silloin.
 
Kerro että mihin tämä tietosi perustuu? Henkilökohtaiseen tietoon, kuulopuheisiin, kaverin kertomaan vai johonkin muuhun? Tästä olin kiinnostunut. Kiitos.
 
Viestejä
95
En tiedä miten siitä lisää kerrotaan?

Talous pahassa jamassa ja palkkojen maksu takkuaa. Näistä ei yleensä ensimmäisenä julkisuudessa aleta puhumaan kun ei auta asiaa mitenkään.

Mansen puheenjohtaja ilmaisi asian näin: Kaikki asiat eivät ole sujuneet suunnitellusti ja siksi päädyimme tällaiseen ratkaisuun koska tärkeämpi asia on että pelaajille palkat maksetaan ajoissa.

Ja toisinkuin Oulussa tms missä on talousasiat hoidettu päin persettä niin ei noiden Manselaisten palkat niin kovin hyviä ole joten tuskin siihen Manse kaatuu.
 
Viestejä
2,885
Mansen maksetut, tai maksamattomat palkat eivät kuulu Lipon palstalle mitenkään. Läpilyönti Oy on maksanut kaikki lippolaisten palkat ajoissa, sekä hoitanut kaikki muut vastuunsa esimerkillisesti. Ei kannata roikkua enää historiassa.
 
Ei toki mutta käyttäjä Pystymaila oli kovasti sitä mieltä niin ihan oikaisin asiaa miten tilanne on. Asiatonta oli mainita Lipon aiemmat perseilyt, pahoittelut.
 
History

Eikö se tuo observeri veisannu ihan samaa virttä viime vuonna. Aina oli kaikki kunnossa ja vastuut hoidettu ja vieläpä esimerkillisesti. Ja tuosta historiasta, se toistaa itseään. Palkkaa/palkkiota nauttivia pelaajia on lippojunioreilla yks elikkä Kohonen ja sen on maksanut Lesonen eli yksi näistä toimintaa jo muutenkin rahoittaneista henkilöistä. Lesonen on jo useamman kauden laittanut rahaa kaivoon.
 
Viestejä
13,115
ja sen on maksanut Lesonen eli yksi näistä toimintaa jo muutenkin rahoittaneista henkilöistä. Lesonen on jo useamman kauden laittanut rahaa kaivoon.

No jos omiaan/hallitsemiaan rahoja laittaa niin se ei taida olla keltään pois vaan pikemminkin päinvastoin. Pesis olisi aika ankeaa ilman näitä lesosia, aslakkeja, pikkupaikkojen rokkareita, ranniloita ja mitä näitä nyt on vuosien aikana ollutkaan. Samanlaista rahaa se on kuin mikä tahansa yhteistyösopimusraha.
 
Viimeksi muokattu:

Kennedy

Ja ettei totuus unohtuis. Kannuksen kokeneet ja monissa liemissä marinoituneet tähdet nöyryyttivät nimetöntä, nuorta ja kokematonta Lippojunioreitten joukkuetta. Onnittelut Kannuksen Ura!
 
Viestejä
891
Mansen palkat ei kuulu Lipon palstalle mutta onhan toi nyt ihan järjetöntä paskaa väittää että palkat ovat kuukausitolkulla myöhässä, vallankin kun tekee itse tuollaisen johtopäätöksen yhden lehtijutun lauseen perusteella. Satunpa tietämään asiasta aivan varmasti enemmän kuin tämä oma elämänsä Knikke Knakkerton ja voin kertoa faktana että ainakaan tähän päivään mennessä yksikään pelaajapalkkiosuoritus ei Manse PP:n osalta ole myöhästynyt päiväkään. Talouspuolella on haasteita mutta ei mitään mistä ei voisi selvitä.
 
Viestejä
2,885
Kauden loputtuahan ne urheilulliset ja taloudelliset analyysit on tehtävä ja annettava. Superpesislisenssin ja ykkösen sarjapaikan saamiseksi ei riitä pelkästään urheilemalla saatu sarjapaikka, tulevaa kautta varten asioitten pitää olla jo syksyllä selvillä. Pelattavasta sarjatasosta riippumatta.
 
Viestejä
113
Mansen puheenjohtaja ilmaisi asian näin: Kaikki asiat eivät ole sujuneet suunnitellusti ja siksi päädyimme tällaiseen ratkaisuun koska tärkeämpi asia on että pelaajille palkat maksetaan ajoissa.

Ja toisinkuin Oulussa tms missä on talousasiat hoidettu päin persettä niin ei noiden Manselaisten palkat niin kovin hyviä ole joten tuskin siihen Manse kaatuu.
Jos vielä tähän palataan vaikka ei Lipon foorumille kuulukkaan..

Jo luetun ymmärtäminen tässäkin aiheessa takkuaa.
Missään kohtaa haastattelussa ei sanota, että palkan maksu pelaajille ei onnistuisi.
"PJ sanoo, että tähän ratkaisuun päädyttiin että pelaajille saataisiin palkat maksettua ajoissa"
Minä en ainakaan saa tuosta kirjoituksesta ajatusta, että palkanmaksut olisivat myöhässä!

Kuulo- tai luulopuheista ei kannata vielä vetää suuria johtopäätöksiä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös