- Viestejä
- 1,328
Vs: Oulun Lippo 2016
Kyllä Kemppainen esiintyi tällä kaudella suurimman osan nimenomaan 2-kopparina eikä linjassa. Esimerkiksi kaikissa pelaamissaan Muhoksen nousukarsintaotteluissa esiintyi nimenomaan tuolla 2-kopparin paikalla. Sikäli voisi olla yksi ratkaisu takakentälle, mikä voisi luoda Oululle "täyspitkän" kakkoskärjenkin tuossa omassa kokoonpanosommitelmassani; 6. Kemppainen 7. Piri 8. Hiirikoski 9. Huuskonen.
Taisit katsoa Kemppaisista Jaakon pelipaikat, jotka ovat linjassa. Hän ei kuitenkaan toistaiseksi ole Lipon sopimuspelaajien joukossa, joten omissa puheissani Kemppainen on tarkoittanut nimenomaan Jereä, jonka ulkopelikokemukset ovat pitkälti etukentältä ja 2-kopparin tontilta.
Oululainen kannattaja sanoi:Rautio pelasi tänä kesänä joitain pelejä kopparina, ja ainakin omasta mielestäni ehkä paremminkin kuin edelliskaudella linjassa (pari vuotta olen aktiivisesti Lipon pelejä seurannut). Kemppainen taisi pelata tällä kaudella yhdestä pelistä osan kopparina (näin muistelisin jostain Lipon otteluraportista lukeneeni, mutta en nyt viitsi ruveta kaivamaan arkistoja), mutta linjassa näyttävät sekä Toikka että Kemppainen enimmäkseen pelanneen silloin kun eivät jokereina ole.