Samaa mieltä kanssasi. KeKin eräässä juniorijoukkueessa vallitsi hetken toisenlainen tyyli valmentaa, mutta eipä seurassa kauaa yksi tästä poikkeava valmentaja viipynyt, vaikka valtaosa pelaajista sekä heidän vanhemmistaan ilmaisi tyytyväisyytensä valmennukseen. Ja kehitys oli kauden aikana niin henkisesti kuin lajillisestikin huimaa. Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen näillä ”palkoilla” käy monesti liian raskaaksi.
Valitettavasti naispuolellakin jostakin (ehkä edellä mainitusta) syystä valmennukseen kuuluu pääosin miehiä, joilla puolestaan ei ole joko taitoja tai haluja perehtyä siihen, mikä nuorten tyttöjen tai naisten valmentamisessa on tärkeää. Ja ne on juurikin nuo Observerin mainitsemat asiat. Ylipäätänsäkin sen ymmärtäminen, että tuloksen tekemiseen vaaditaan muutakin kuin vain fyysisesti kovia treenejä. En sano, että valmentajina tulisi olla ainoastaan naisia, vaan valmentajien tulisi sukupuolestaan riippumatta opetella näkemään valmentaminen laajemmin.
Ja nuista seuran taustoista vielä sen verran, että valitettavasti ne ovat usein todella suppeita. Lisäksi niihin kuuluvat ovat usein henkilöitä, jotka eivät itse juurikaan ymmärrä pelillisistä asioista. Tällöin valitettavasti esimerkiksi pelinjohtajaa/valmentajaa valitessa on melkoista arpapeliä onko valitulla henkilöllä tarpeeksi osaamista kyseisen tehtävän hoitamiseen, ja tässä tarkoitan myös mentaalipuolen asioita lajipuolen lisäksi. Pelaajat puolestaan usein ymmärtävät, pelistä ja naisjoukkueessa olemisesta, sen verran, etenkin kokeneemmat, että osaavat arvioida asiaa päätöksentekijöitä paremmin.
