Naisten superpesisjoukkue Kirittäret lähtee alkavaan kauteen uudella ilmeellä. Joukkueen logo on uusittu ja menoa vauhdittaa tuore fanibiisi.
Kirittärien peli- ja seura-asujen värimaailma uusittiin oranssi-musta-valkoiseksi kaksi vuotta sitten. Nyt värit leiskuvat myös auringonmuotoisessa logossa, jonka on suunnitellut Mainostoimisto Media M1. AD Mauri Leppänen kertoo logon suunnittelusta näin:
”Toiveena oli saada seuralle tunnus, joka henkii positiivisuutta, on yksilöllinen, erottuva ja aikaa kestävä. Logossa Kirittäret paistattelee auringossa. Tunnuksesta voi löytää myös yhteisön, joka on kokoontunut ympyrän muotoon, kuin syöttöringin ympärille. Pyöreitä elementtejä on runsaasti, sillä pesäpallostahan tässä on kyse.”
Kirittärien fanibiisin, nimeltään "Kirittäret tuo auringon", on säveltänyt ”Poika saunoo” hitin tekijä Pasi ”Poju” Heinonen. Kappale soi ja nostattaa tunnelmaa muun muassa Kirittärien peleissä.
"Kirittäret tuo auringon" biisin voit kuunnella YouTubesta.
Uutta yhteistyötä fanituotteissa
Kirittärien fanituotteet tuottaa jatkossa Total Kiinteistöpalvelut.
"Tämä on hyvä lisä yhteistyöhömme Kirittärien kanssa. Tavoitteenamme on tehdä kiinnostavia ja hyvännäköisiä fanituotteita ja uskommekin tuotteiden menekkiin ympäri Suomen" kertoo toimitusjohtaja Reijo Kujala Total Kiinteistöpalveluista.