Supervuoro Verkkolehti »

Mmks - Etelä

Viestejä
918
Juu, meillä oli jonkin verran poissaoloja, mm. kaksi superpesistaustaista pelaajaa korvattiin KPL:n D-junioreilla ketkä hoiti tonttinsa hienosti! Toki auttaa kun joukkueen pääkotiuttaja paukuttaa 2+10 lyötyä ja pari muuta läpäriä päälle :) Mutta hyvä startti vähän varamiehisenäkin. Vihdissähän on vallan viihtyisä kenttä, kioski palvelee ja Tauski saattoi joukkueet kentälle, tosin ei valitettavasti ollut ihan livenä :)
 
Viestejä
918
Päiväkummun harmaakarhut aiheuttivat Villen mailalle shokkitappion.
Hyvälle joukkueelle häviää helposti :) Toisaalta nyt ei oikein Vimalla kulkenut ja kaveri osasi pelata hyvin omalla, hieman erikoisella, kentällään. Ei muuta kuin eteenpäin, matseja vielä iso kasa jäljellä.
 
Viestejä
13
Elokuun ensimmäinen ja samalla lähes kaikki joukkueet ovat saavuttaneen sarjan puolivälin.

Vedetään hieman yhteen tapahtumia:

- Järvenpää, Summa ja Vihti ovat väärällä sarjatasolla? Latokaski on vähäisistä pisteistä huolimatta pelannut tiukkoja otteluita
- Otteluiden siirrot. PuMu sen aloitti, suomari pelaajilla saavat vietyä sarjan loppuun? PKS akatemia tulossa alas, pitääkö Pumun olla top2 jotta PK-seudulla suomaripaikka myös ensi kaudella? Mutta riittääkö Lahdessa pelaajat? Kaksi edellistä ottelua on siirretty.
- PäPe pelaa häkissä sijaitsevalla kotikentällään hyvää ulkopeliä, Riihimäen kone ei ole vielä yskähdellyt, mutta kyllä senkin aika vielä tulee?
- Kymen mestari 2022 ja supervuoron suosikki Villen Maila on joutunut etelän tason kovaksi eikä kymen mestarilla ole asiaa taistelemaan mitaleista.
- Cobra-Team nojaa vahvasti Tahkon suomaripelaajiin, otteluruuhka koituu kohtaloksi ja ei vaan lopulta riitä.
- Saako Espoo peluuttaa Espoon suomarijoukkueen pelaajia heidän kauden päätyttyä? Liitto sen varmasti sallii ilman sanktioita, saihan Lauri Helin pelata pumussa ja pelinjohtaa espoossa suomaria.. Liitto sanoi tähän lopulta vain soosoo pumu! punaista mattoa levitellään jo kohti ykköspesistä.
Veikkaus sarjan lopullisesta järjestyksestä:
1. PäPe
2. RPL
3-6
Espoo
PuMu
Cobra
Villen Maila
 
Viestejä
482
RPL tulee olemaan lähes satavarmasti lohkon top-2 ja nousee suomariin. Näkisin että Cobra ja Päpe ratkaisevat toisen paikan kohtalon, mutta kummallakaan ei käsittääkseni ole minkäänlaisia resursseja suomarin paikkaa ottaa vastaan, ei ainakaan Cobralla kun nojaavat niin vahvasti Tahkon suomariapuihin. Joten Pumu tai Espoo voi kabinetissa sitä kautta saada paikan suomariin ensi kaudeksi mikäli ovat heti näiden jengien perässä sarjataulukossa.
Mitä tuohon pohjakerrokseen tulee niin kyllä, Järvenpää, Summa ja Vihti ovat väärällä sarjatasolla mutta liitossa ei ole kellään pokeria tiputtaa näitä aluesarjaan, ja tuskin seurat itse edes tajuavat tiputtautua. Kinnari näistä surullisin tapaus: 7 tappiota, nolla pistettä ja juoksuero 42-241. Toki heillä vasta puolet sarjasta pelattuna ja b-poikien pelien päätyttyä voivat saada apuja sieltä loppuihin peleihin joten ainakin Summan ohittaminen ja jumbosijan välttäminen on mahdollista.
 
Viestejä
11,833
Saako Espoo peluuttaa Espoon suomarijoukkueen pelaajia heidän kauden päätyttyä? Liitto sen varmasti sallii ilman sanktioit

Kyllä ne kilpailumääräykset koskevat ymmärtääkseni ihan maakuntasarjaakin. Jos ei ole kaksoisedustuksia niin karanteenimääräysten mukaan menee alemmalla sarjatasolla pelaaminen jos on oelannut ylemmällä sarjatasolla vähintään 75% ylemmällä tasolla alenpana ei voi pelata lainkaan.

Summa ja Vihti ovat väärällä sarjatasolla mutta liitossa ei ole kellään pokeria tiputtaa näitä aluesarjaan, ja tuskin seurat itse edes tajuavat tiputtautua

Kaakonkulmalla ei ole aluesarjaa ja SuPo varmaan ilmoittautui Kaakkoisen maakuntasarjaan, jota ei tälle kaudelle muodostettu joten eteläinen maakuntasarja oli sitten osoitettu sarja.
 
Viestejä
3,245
RPL tulee olemaan lähes satavarmasti lohkon top-2 ja nousee suomariin. Näkisin että Cobra ja Päpe ratkaisevat toisen paikan kohtalon, mutta kummallakaan ei käsittääkseni ole minkäänlaisia resursseja suomarin paikkaa ottaa vastaan, ei ainakaan Cobralla kun nojaavat niin vahvasti Tahkon suomariapuihin. Joten Pumu tai Espoo voi kabinetissa sitä kautta saada paikan suomariin ensi kaudeksi mikäli ovat heti näiden jengien perässä sarjataulukossa.
Mitä tuohon pohjakerrokseen tulee niin kyllä, Järvenpää, Summa ja Vihti ovat väärällä sarjatasolla mutta liitossa ei ole kellään pokeria tiputtaa näitä aluesarjaan, ja tuskin seurat itse edes tajuavat tiputtautua. Kinnari näistä surullisin tapaus: 7 tappiota, nolla pistettä ja juoksuero 42-241. Toki heillä vasta puolet sarjasta pelattuna ja b-poikien pelien päätyttyä voivat saada apuja sieltä loppuihin peleihin joten ainakin Summan ohittaminen ja jumbosijan välttäminen on mahdollista.
Suomarissa paikkoja on 40:lle joukkueelle valtakunnallisesti. Vuosikaudet tästä on jääty, koska luopumisia tulee paljon ja maakkarin nousupaikkoja ei käytetä. Toisin sanoen ei ole noin paljon halukkaita ja riittäviä resursseja omaavia joukkueita pelaamaan suomaria. Jotain siis tarttis tehdä ihan koko maan mittakaavassa.

Vaikka sarjanousua ei virallisesti tulisikaan, maakkarin kärkijoukkueet kyllä todennäköisesti saavat sarjapaikan anomuksella syksyllä, jos siihen on edes jotenkin hyväksyttävät perusteet ja suomarin pelaamiselle edellytykset olemassa. Varsinkin idässä, jossa joukkuemäärä on vuosittain 7-8, kun halutaan pitää matkat järkevinä. En tiedä, mikä tilanne on etelässä. Löytyykö mitat täyttäviä nousuhalukkaita joukkueita? Suomarin lohkothan rakennetaan maantieteellisesti sitten, kun tiedetään, mitä joukkueita on mukana. Tämäkin aiheuttanee osalla joukkueista pohdintaa, joutuuko itälohkoon, jolloin matkat pitenevät.
 
Viestejä
918
Viman osalta Maakuntasarja pelattu tältä kesältä. Eteen tuli, kuten vähän ennakoitiin, pienehköjä kokoonpano-ongelmia kun ottelumatkat kasvoivat melkoisesti ja täten useat pelit oli pakko pelata viikonloppuisin jolloin monella on muutakin tekemistä kuin käydä pesistä pelailemassa. On valtaisa harmi että ei saatu maakuntasarjaa aikaan vaan oltiin jo melkoisen isolla alueella pelaamassa. Nykyisillä hintatasoilla tämä on jo melkoinen investointi pelkkiin matkakuluihin. Toivotaan että alueen isot seurat saavat joukkueet liikkeelle ja täten päästäisiin taas siihen perinteiseen malliin -> katselee HP/IPV yms. suuntaan...

Urheilullisesti meni ihan kohtalaisesti, ehkäpä vähän enemmin odotettiin mutta tulos ei valehtele. Onnittelut sarjanousijoille!
 
Viestejä
4
Maakuntasarjan lohkot näköjään tullut julki tulospalveluun. Larun Pesis noussut mukaan. Onko ViMa selkeä ennakkosuosikki?
 
Viestejä
1
Maakuntasarjan lohkot näköjään tullut julki tulospalveluun. Larun Pesis noussut mukaan. Onko ViMa selkeä ennakkosuosikki?
Tuskimpa on asetelmat viime vuodesta juurikaan muuttuneet. Viime kauden perusteella ei kyllä Vima selkeä suosikki ole jos ei pelaaja liikenteessä ole tapahtunut vahvistuksia. Eiköhän siellä kärkipäässä tule samat joukkueet olemaan hyvin pitkälle.
Riihimäki taitaa olla hieman heikentynyt suomisarjapaikan johdosta. Samoin Päiväkummusta pelaajia siirtynyt pois Kipen suomariin. Cobralla ilmeisesti samanlainen pelaajarakenne kuin viime kesänä. Pumu nojaa konkareihin.
Viime kesän keskikastista tuskin haastajaksi kärkeen asti. Kipe saanut muutamia paluumuuttajia, nostaako tasoaan. Vihti, Summa perällä. Larulle voi olla kova koulu maakarin taso.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös