Mieleenpainuneimmat ottelusarjat

[Stanislaw]

Tähän samaan otsikkoon hieman poiketen voisi kysyä että mikä on ollut pesäpallohistorian paras ja maukkain pelillinen kuittaus vastustajajoukkueelle ?
Itse sanoisin sen olevan kun Vimpeli pudotti Sotkamon 2010 pronssiotteluun Sotkamossa ja pelin jälkeen tanssivat ja tuulettivat Jymyn pukukopin katolla härskisti ja epäasiallisesti provosoiden niin tämän jälkeen Sotkamo otti kuittina 5 perättäistä mestaruutta 2011 - 2015 juurikin kaikki Vimpeliä vastaan finaaleissa niin tämä on ollut mielestäni pesiksen suurin ja paras pelillinen kuittaus .
Ollaanko samaa mieltä ?

Tästä ainakin löytyi mieleenpainuvin voitontanssi. 😂

Ei vaan, mukava ketju, hienoja muistoja kerrottu.

 

[Haava ja palo]

Itse olen pesistä seurannut vasta alle 10 vuotta, mutta finaalisarjoista suurimmat ovat itselleni olleet siinä ajassa vuoden 2018 ja vuoden 2020 finaalisarjat. Molemmilla kerroilla mestareiden kauteen sisältyi erityisen vetoava tarina ja se huipentui ansaittuun mestaruuteen, jota edeltänyt finaalisarja sisälsi myös hyvää pesistä.

Sen sijaan tallenteista katsomistani finaalisarjoista SoJy-Pattu 2008 on tietysti aivan erityinen tunnemaailmaltaan sisältäen sapelien kalistelua, finaalien arvoista pesäpalloa, viisi peliä ja Pattijoen ensimmäisen Suomen mestaruuden.

Vimpelin ja Kouvolan vuoden 2010 finaalisarja tulee myös nostaa esille. Tuolloin molempien joukkueiden edellisestä mestaruudesta oli ollut pitkä aika ja Jere Dahlströmin sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi valittu lyönti nostaa tuosta sarjasta entisestään hyvää mieltä.

 

[R. U. Serious]

Oliko 95 se vuosi ku oli hirmunen määrä lisäkatsomoita? Muistan olleeni pikkupoikana jossain siellä Sämpyn holleilla kahtomassa finaalia ja kun se tuli kiroillen hakemaan jonku pallon katsomosta ni hämmennyin.

Ainakin 93 oli näin, kun ratkaisufinaalissa Imatraa vastaan oli 6000+ katsojaa.

IPVn sieppari Raimo Bragge oli ennen peliä nimittänyt Jymyä nallipyssyporukaksi, ja katsomossa monella oli luonnollisesti mukanaan nallipyssyt. Ja eräänlaista kohtalon ivaako lie ollut, että pelin avainhahmo oli maailmanhistorian kapeaharteisin huippukotiuttaja, todellinen nallipyssy Asko Tuhkanen, joka kykeni pudottelemaan kumuroitaan postikortin kokoiselle alueelle kerran toisensa jälkeen

 

[R. U. Serious]

Kyllähän yksi parhaista ellei paras oli vuoden 1995 finaalit Sotkamon Jymyn ja Oulun Lipon välillä jossa ei tunteita säästelty oli tulikivenkatkuinen finaalisarja niin kentällä kuin katsomossa , yleisöä oli katsomot täynnä molemmissa paikoissa + muutamat tuhannet lisää ympäri kenttää.
Huippuna voisi mainita kun Lipon lukkari Kari Kallio alkoi hermona nimittelemään Jymyn pelinjohtajaa Tanskas Jussia henkilökohtaisesti negatiiviseen sävyyn kotipesässä kovaan ääneen johon sitten Jymyn kannattajat alkoiva huudella moneen kertaan katsomosta myöskin kovaan ääneen lukkari Kalliolle että Kaliio Murenee , noh niinhän siinä siiten loppujen lopuksi kävikin että Lippo hävisi ne finaalit Jymylle pitkälti Kallion hermokontrollin petettyä eli parempi voitti !
Pesäpallo on tunnepeli joku sanoi aikoinaan , oi niitä aikoja !!!

Tässä klipissä noin ajassa 2:15 on se kuuluisa tilanne. Kallio toi väriä kentille, liekitti Hiukan katsomoa kovemmin kuin kukaan ja oli myös huikea pelimies, jota Jymy-fanina myös pelättiin

 

[R. U. Serious]

Oli tuolla kaudella täysin ylivoimainen pesäpalloilija.

Pudotuspeleissä aivan käsittämättömät tilastot: 15 otteluun 8+13 lyötyä, 24 tuotua ja 137 kärkilyöntiä!

Koskaan muulloin en ole nähnyt, että vastustajajoukkueet peruuttavat rajoille ja antavat ilmaiset tuplavaihdot joka kerta lyöjän tullessa vuoroon

 

[nenolot]

Ainakin 93 oli näin, kun ratkaisufinaalissa Imatraa vastaan oli 6000+ katsojaa.

IPVn sieppari Raimo Bragge oli ennen peliä nimittänyt Jymyä nallipyssyporukaksi, ja katsomossa monella oli luonnollisesti mukanaan nallipyssyt. Ja eräänlaista kohtalon ivaako lie ollut, että pelin avainhahmo oli maailmanhistorian kapeaharteisin huippukotiuttaja, todellinen nallipyssy Asko Tuhkanen, joka kykeni pudottelemaan kumuroitaan postikortin kokoiselle alueelle kerran toisensa jälkeen

Se on varmaanki juuriki ollu tuo ottelu!

 

[Kärkipalo]

Se on varmaanki juuriki ollu tuo ottelu!

Tässäpä muuten mainittu ottelu, jossa allekirjoittanut oli ensimmäistä kertaa mukana katsomossa. Ikää oli nippanappa 10 vuotta ja mieleen on jäänyt kova meteli ja se, että istuttiin jossain jatkokatsomon jatkon jatkolla, takarajan kohdilla suunnilleen. Vaan olihan tunnelmaa!

 

[Tuulenmies]

Kyllä itselle paras ottelusarja on Tahkon nousu Suomen mestariksi vuonna 2007. Ensin tiukka välieräsarja paras viidestä Nurmon Jymyä vastaan. Tahkon 2-0 ottelujohdosta Nurmo tasoitti Pihkalassa voitot 2-2:een, josta sitten Tahko nousi Nurmossa Simo Eerikäisen ja Juha Korhosen lyönneillä 2-0 (2-6,1-3) ratkaisevaan voittoon.

Vuoden 2007 sarja on ainoa, jonka Sotkamo on jonkinasteisena ennakkosuosikkina hävinnyt. Mutta aika ymmärrettävä tappio. Sen vuoden Jymy oli heikoimpia pitkiin aikoihin ja joukkueelta puuttui huippuetenijät. Se oli sellainen kesä, jolloin Jamo ei tehnyt come backiä.

Vaaran merkit olivat ilmassa jo ennen loppuottelua. Tahkon vire oli myös hyvä koko syksyn. Muistan, että tappion ymmärsin aika helposti. Markus Meriläisen mestaruus 10 vuoden korpitaipaleen jälkeen lämmitti jonkin verran.

 

[Tuulenmies]

Näistä olen tarinoinut muulloinkin.

Joitakin mieleenjääneimpiä on helppo nimetä. Olen "aina" ollut sitä mieltä, että paras koskana näkemäni Jymyn häviämä ottelu on vuoden 1990 loppuottelusarjan toinen ottelu Sotkamossa. Pitkä peli, tilanteet vaihtelivat, juoksuja tuli ja hienoja suorituksia puolin ja toisin. Aika uskomatonta, että nuori Sotkamon joukkue kuitenkin sitten seuravana päivänä väänsi voiton itselleen ratkaisevassa kolmannessa ottelussa.

- 95 sarja Lippoa vastaan oli klassikko. Se sarja, joka oli varmaan monen sotkamolaisen mielestä pakko voittaa. Tunnelmaa sekä kentällä, katsomossa että taustajoukoissa.

-96 Hyvinkäätä vastaan oli omanlaisensa. Yhden aikakauden huipentuma. Sirviö-Vuorinen-Hakkarainen kärjen viimeinen yhteinen kesä. Viimeisen loppuottelun ylivoima. Kukaan ei oikein jännittänyt enää, mutta katsomoon oli tultu 1-2 tuntia etukäteen kahvikassien ja muiden eväiden kanssa.

Muistan lähellä istuneesta vieraspaikkakuntalaisesta miesporukasta kuuluneen kommentin "Nehän pitää noita aivan pilkkanaan". No, ehkä ei, mutta joskus kun asiat alkavat sujua, kaikki näyttää leikkisän helpolta. Ei haitannut vaikka ei jännittänyt.

2006. Komulaisen vuosi. Runkosarjassa vieraspeli Oulussa ehkä häneltä kauden paras peli - löi ykköstilanteessa läpilyönnillä kahden pesävälin vaihdon useamman kerran. Seuraavana päivänä kuulin oululaisessa lounasravintolassa jonkun paikallisen selostavan pöytäseurueelleen edellisen illan peliä: "Sen on paras pelaaja varmasti, löi jatkuvasti läpi aina silloin kun halusi".

Loppuottelussa Sotkamo voitti kotipelinsä, mutta ärsyttävästi hävisi vieraspelinsä Komulaisen läpilyönneistä huolimatta. Muistaakseni neljännen ottelun Jani pelasti supervuoroon läpilyönnillä. Tilanteessa, jossa kaikki kentällä tiesivät mikä lyönti tulee, enkä ollut uskoa silmiäni, kun näin, että sinne se lyönti meni taas.

2008 oli esimerkki miten Jymy sai pelin tasaiseksi vaikka oli lähtöasetelmissa selvästi alakynnessä, Ja varmasti ainoa loppuottelusarja, jonka isoin jymyläinen nimi oli etenijäjokeri. Niin iso nimi, että pattijokelaisten piti kelata videoilta keskisormen näyttö, että vastustajan talismaani saatin pois kentältä...

2011. Joo klassikko. Samoin 2015. Oikeastaan kaikki vuosina 2011-15. Myös 2020 oli mieltä lämmittävä. 2023 taas yksi uusi variantti, osin -97-vuoden toistuma.

Komulaista tuli kehuttua. Silti vuoden 1998 Karra Hakkarainen on se kaikkien pelintekijöiden isä. Mies joka halusi pelata kesän ilman pomppua, kun se olisi ollut liian helppoa ja tylsää. Runkosarjan peli Kiteetä vastaan Sotkamossa (jonka Jymy hävisi!) on ehkä vakuuttavin näytös yksittäiseltä pelaajalta minkä olen nähnyt. 17 kärkilyöntiä todella vaihtelevalla lyöntirepertuaalilla.

Hieman samantapainen oli Jamon yhdessä comeback-kotiottelussa Nurmoa vastaan. Joka kerta kentälle erilaisella lyönnillä. Lopussa yksi epäonnistuminen.

 

[R. U. Serious]

Varsinaisia klassikoita ei sarjoista silloin tullut, kun Jymy jyräsi voitosta voittoon pleijareissa 2001, mutta se on jäänyt kenties kaikkien aikojen kovimpana Jymynä. Samassa joukkueessa kuusi vuoden pesäpalloilijaa ja kahden sukupolven parhaat: Vuorinen, Hakkarainen, Kohonen, Kokko, Komulainen, Kuosmanen tukenaan Jamo, Jimi ja moni muu sekä puikoissa Viljaranta.

 

[R. U. Serious]

Karvaampi Jymy-sarjamuisto ja etenkin yksittäinen hetki on vuodelta -94 välieräsarjasta Tahkoa vastaan. Pelissä oli tunnetta, kun Jymy-tähti Olli Hartikainen mestaroi kahden vuoden takaisen finaalivastustajan riveissä.

Tahko oli voittanut avauspelin kotonaan, joten sarja oli katkolla Hiukan metelissä. Jymy voitti avausjakson, ja toinen jakso oli tasalukemissa (ehkä 3-3) neljännen tasoittavalla. Tahkolla olivat lyöjät käymässä vähiin, mutta päällä oli kolmostilanne ja mailaan tarttui aikakauden pelätyin lyöjä, Iso-Kello itse. Jymyn takakenttää vartioi kopparilegenda Sämpy Sirviö.

Näen edelleen kuin hidastetussa filmissä ratkaisun. Eerikäinen painaa kumuran väliin, Sirviö ryntää vastaan. Kyse on senteistä. Sirviö syöksyy, venyttää minkä pystyy ja nappaa kuin nappaakin pallon räpyläänsä. Haamukopista alas tullessaan hän putoaa kenttään raskaasti - ja pallo vierii räpylästä ulos.

Tahko vei jakson ja supervuorossa ottelun ja sarjan. Jymyn nuoret pelaajat itkivät kentällä, ja minä katsomossa

 

[Tuulenmies]

Vuoden 1994 välierätappio oli tosiaan melkoisen karvas. Sen ehkä sulatti kahden mestaruuden jälkeen – eihän kukaan voi jatkuvasti menestyä – tietämättä mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Sellainen mitä itseni on ollut vaikea ymmärtää ja josta olen itsessäni yrittänyt päästä pois, jos sellaista on huomannut itsessään, on vahingonilo toisen epäonnistumisesta. Pois lukien ehken ne tapaukset, joissa vastustaja on etukäteen rummuttanut omaa tulevaa voittoaan tms.

Tappiollisesta Tahko-ottelusta pois kävellessäni kuulin mieleen jääneen rankimman esimerkin tuosta vahingonilosta ja sillä kertaa hyvin suoraan henkilöön kohdistuneena. Nuori mies selitti kaverilleen: ”Näitkö Tanskasen ilmeen, kun ne hävisivät. Eihän sillä ole mitään muuta kuin pesäpallo. Autokin on seuran omistama, eikä se saanut edes OKL:n lopputyötä tehtyä”. Vuodet ovat näyttäneet, että jotakin muuta on tullut ja ollut. Yksi syy, miksi alas painamisessa kannattaa olla aina varovainen. Et koskaan tiedä, mitä tulevat vuodet tuovat.

Jos 2007 loppuottelusarja on ainoa, jonka Jymy on ennakkosuosikkina hävinnyt, selkein yllätystappio oli Pattijoelle -99 puolivälieräsarjassa. Mutta ansaittu tappio. Pattijoki oli tuolloinkin arvaamaton joukkue, jota oli vaikea pysäyttää, jos he hengen saivat päälle. Sotkamolla oli tuohon kauteen hieman tavallisesta poikkeava lähestymistapa: joukkuetta vahvistettiin konkareilla, joiden oli tarkoituskin olla Sotkamossa vain hetki. Iivarinen tuli lukkariksi ja Sirviö tuli takaisin kesäksi. Sitten 2000 joukkuetta uusittiin junioreilla, hankittiin Kohonen pidempiaikaiseksi lukkariksi ja alkoi kasvu voittoputkeen.

Mieleen jääneitä vastustajia?

Vimpeli tietysti. Aluksi inhottava – pohjalaista uhoa, mutta arvostuksensa vuosien mittaan täysin ansainnut.

Oli taaksepäin ajatellen erinomaista, että Pattijoki sai 2008 mestaruutensa. Pitkään hyvää työtä tehnyt pieni seura, joka sai perintönä osan Muhoksen luovasta (?) hulluudesta. Kiihkeät kannattajat myös.

Kitee on kolmas perinteinen itäsuomalainen menestynyt pesispaikkakunta (Sotkamon ja Imatran lisäksi – Kouvola on enemmän Etelä-Suomea ja Joensuu ei ole perinteinen). Ja ympäristössä on paljon Sotkamon kaltaisuutta. Taktisesti etevät pelaajat. Kiihkeät kannattajat sielläkin.

 

[nenolot]

Vimpelin ja Joman välinen ottelusarja, josta jäi etenki se Niemen eeppinen taistelu ykköseltä kotipesään. Välillä tais olla niin hämärääkin että pallo hävis. Se sarja oli hauskaa katottavaa, kun en ollu kummankaan joukkueen fani, mutta pesäpallo näytti parhaita puoliaan yllättävien sattumusten myötä.

90-luvun Jymyn ottelusarjat on jääny mieleen myös esim Kari Kallion kautta. Vieläkin alkaa ahistaa ku tulee kyseinen kaveri mieleen! Toisenlainen mieleenpainuva finaalivastustaja on Sami Ahola. Se oli tavattoman pelottava ilmestys kun jotenkin semmosella kylmänviileän murhaajan olemuksella tuli niitä siivujaan vetelemään. Tais olla aika ilkeet pienet viiksetki ainaki Kiteen aikoina?

 

[jjjjussi]

Imatran ja Alajärven väliset loppuottelut 80-90 luvun vaihteessa. Ratkaiseva ottelu Linnalassa, vettä sataa, vanha tiilimurska. Ikimuistoinen ottelu.

 

[nenolot]

Muistat ihan oikein! Paloton ajolähtö ja Dahlström lyömään. Viimeisellä linkku ja Jere kauhoo tyhjää. Siitä Jymy viimeisen tasoittavalle ja alkoi ”paitaepisodi”.

Täältä nähtävissä tuo koko legendaarinen finaali:

Haverisen Teukka ottaa aika isoa roolia tässäki.