Vaikka en ole tamperelainen, Manse kiinnostaa ilmiönä ja merkittävänä osana yhtä seuraamaani lajia, pesäpalloa. Syksystä alkaen olen odottanut kevättä – en kylläkään lumien ja latujen sulamista - nähdäkseni, miten yllättävässä pelinjohtajavalinnassa käy.
Syksyllä osa täällä pohti ihan asiallisestikin, miten pelinjohtajana kokemattomalle pelinjohtajalle käy. Mansen kiihkeimmät kannattajat ottivat sen itseensä ja vakuuttivat, ettei ongelmia tule. Oman seuran puolustaminen on oikeus ja joskus velvollisuuskin, mutta myönnän olevani himpun verran vahingoniloinen niille keskustelijoille, jotka turvautuivat asiaperusteiden puutteessa lähinnä toisten ”opettamiseen”. Kaikkien muiden osallisten puolesta olen vain surullinen, jos kävi niin kuin näyttää käyneen.
Osa jatkaa seuran puolustamista samalla kiihkolla, nyt pelinjohtajaa vastaan. Tohtoori vastasi tähän huomioon tuonnempana, että valinta oli oikea, nyt sitten katsotaan, miten pelinjohtaja pärjää kaupungin kirkkaissa valoissa. Meillä päin pärjäämisen edellytykset yritetään selvittää jo ennen palkkaamista, ja epäonnistuminen on sekä palkatun että palkkaajan epäonnistuminen. Sen voisi viisas myöntää. Ei yhdelle epäonnistumiselle ole toisaalta mitään syytä ilkkuakaan, jos onnistumisia on enemmän ja taustatyöt tehty.
Vaikken ole savolainen, olin syksyllä sitä mieltä, että voihan tuo pärjätäkin vaan kuka sen varmasti tiennee, mielenkiintoista joka tapauksessa. Jos asiat ovat niin kuin täällä on annettu ymmärtää, väärässä olin pohtiessani, asettaako kaikkien aikojen pesäpalloilija vaatimustason liian korkealle. Spekulointi on aina pekulointia, ja parasta siinä on sen odottaminen, onko itse ollut oikeassa vai ei. Lopullinen totuus ei aina selviä koskaan.
Koska en ole tamperelainen ja yritän suhtautua politiikkaankin ilman uskonkiihkoa, minua ei niinkään kiinnosta se, kuka päätöksiä on tehnyt, vaan itse päätökset ja niiden perustelut ja seuraukset. Niiden spekuloimista ei voi välttää kahvikeskusteluissa ja nykymediassa, joita kumpaakin tämä foorumi tavallaan on. Ehkä kovinta tiedontuskan parkua olisi hillinnyt, jos työnantaja olisi tiedotteessaan suoremmin todennut, ettei työsuhdeasioita sen enempää kommentoida asioiden ollessa kesken. Se oli pakko kertoa, minkä jokainen näki, kun katsoi hallipeleissä kaarelle. Vastuullista toimintaa tässä vaiheessa oli, ettei seura kaatanut likasankoa vastapuolen niskaan. Sen osaamme muutenkin.
