Supervuoro Verkkolehti »

KPL ja Pride-liputus

Viestejä
332
Koska 1,5 miljoonaa suomalaista äänesti Haavistoa, niin se on todiste jostain? Ja 4 miljoonaa ei äänestänyt (kaikki eivät toki äänioikeutettuja).

Monelle asialla ei ollut merkitystä, joku saattoi äänestää Haavistoa, tai ylipäänsä nukkuvien puolueesta tuli uurnille, ihan hänen suuntautumisen takia / juuri sen vuoksi häntä tukeakseen.

Ja samanaikaisesti vaalien aikaan eri valtamediat (HS, IS, IL, maakuntamediat, Yle) raportoivat kymmenien juttujen voimin suomalaisista, jotka eivät suostu Haavistoa äänestämään. Jotkut sanoivat ihan suoraan homouden takia, jotkut kierrellen ja kaarrellen saman asian.

Jos Haavistoa olisi äänestänyt vain 25 %, olisiko asia eri tavoin? Tai jos 10 %?

Kukaan ei varmaan ole väittänyt, että n. kaikki muut kuin Pride-marsseille osallistujat olisivat Suomessa vähemmistöjen vastustajia. Joten en kyllä keksi mitä tämä nyt varsinaisesti mielestäsi todistaa?


Ja Juhani Tamminen:





Itse en Haavistoa äänestänyt presidentin vaaleissa, koska mielestäni oli parempia ehdokkaita. Omassa tuttavapiirissä oli huomattavissa määrin enemmän ihmisiä, jotka sanoivat äänestävänsä Haavistoa hänen suuntaumisen takia ja koettiin, että suomi on jotenkin hieno maa, kun suvaittaisiin homoseksuaalinen presidentti. Toki löytyi myös niitä, jotka eivät samasta syystä halunneet häntä äänestää.. tai siis se oli lisäsyy ainakin mikä mainittiin. En tiedä tutkittiinko noita millään lailla silloin, mutta uskallan väittää, että tuolla 70+ ikäluokissa ei Haavistoa olisi äänestetty suuntautumisen takia, vaikka häntä olisi parempana pidetty.... siis niin paljon, kuin nuoremmissa ikäluokissa

Muistan noita linkkaamiasi Tammisen kommentteja ja vaikka nyt ovat tuollaisia vanhemman "herrasmiehen" tyylisiä kommentteja, niin niissä voi olla vinha perä. Siis, että jääkiekossa ei huipputasolla juurikaan ole homoseksuaaleja, niin siksi Tamminenkaan niihin ei ole törmännyt... tai tiedä törmänneensä.
 
Viestejä
332
Pesäpalloväen kannattaa olla kiinnostunut aiheesta jo siksikin, että monet seurat toimivat muuttotappioalueilla, ikäluokat pienenevät ja pelaajista tulee pulaa, jos ei jo ole. Ei ole varaa menettää ketään sen takia, että laji ei tunnu ns. turvalliselta tilalta.

Pesäpallossa siedetään muutenkin käytöstä, josta joissakin muissa lajeissa rangaistaan ankarammin. Suekin häirintäkyselyn tulokset eivät myöskään olleet pesäpallolle mairittelevat, olivat sitten kuinka suuntaa-antavia tahansa. On myös akateemista tutkimusta siitä, että seksuaalivähemmistöt kokevat joukkueurheilun enemmistöjä epämiellyttävämmäksi harrastusympäristöksi. Homofobiaa esiintyy tutkitusti enemmän miesurheilussa kuin naisurheilussa.

Asioita ei voi ohittaa vain toteamalla, että "kai se nyt on sama mitä kukakin on, ei tästä tarvitse tehdä numeroa", kun asianomaisista itsestään tilanne ei ole niin.

Hesari kysyi nyt Pesäpalloliitolta, miksi se ei ole Pridessä mukana. Miika Rantatorikka esiintyy jutussa asiallisesti eikä vajoa tasolle "emme-osallistu-koska-politisoitunut". Hän myös kertoo liiton Pesis kuuluu kaikille -hankkeesta, jolla "on tarkoitus houkutella vähemmistöjä ja maahanmuuttajataustaisia ihmisiä lajin pariin".


Tällaisia hyviä tavoitteita ei edistä pikkusieluisuus jostain yhdestä liputuspäivästä ja keskittyminen "vain pesäpallon pelaamiseen".

Kävin läpi miesten Superpesiksen seurojen julkaisemia arvoja. Muutama on niitä julkaissut. Suurin osa ei ole julkaissut mitään, ei löytynyt ainakaan pienellä vaivalla myöskään niitä KPL:n väitettyjä arvoja. Mitään arvoja on vaikea katsoa olevan olemassa, jos niitä ei ole julkaistu paitsi sisäisesti, myös ulkoisesti.
Useiden seurojen mediavastaavat tulevat ja menevät ja sieltä jää paljon tärkeämpiäkin asioita julkaisematta, kuin jotkut arvot. Arvot toki ovat tärkeitä, mutta käsi sydämmellä. Kuinka moni tämän vietin lukijasta on erikseen käynyt etsimässä joskus jonkun seuran arvoja? ... ennen tätä härdelliä.

Voihan se olla, että Kouvolassakin olisi vastattu, kuten Rantatorikka, jos kysymys olisi ollut sama.. eli koskenut pride kulkuetta.. .tai sitten ei olisi ollut. Tuota ei tiedetä. Mutta kun nyt oli kyse tästä liputuksesta ja kuten se demari Korporaation lähetyksessäkin sanoi, niin jo vuosi sitten käyty keskuteluja asian politisoitumisesta. Toki PJ olisi voinut valehdella ja kertoa liirum laarumia, mutta nyt vastasi miten asia oli. Outoa, että jollekin järjestölle pitäisi jotenkin erityisesti olla kieli keskellä suuta, kun vastaa... vaikka näin moni taitaa nykyään toimia, koska kuten nytkin nähtiin, niin jokaisen pitäisi kumartaa pridelipulle tai saattaa alkaa helvetinmoinen syyttely ja/tai maalitus. Ja joo... käytän edelleen maalitus termiä, koska se sopii tähän kohtuu hyvin, koska asian työntäminen lehtiin oli tehty juuri sillä tarkoituksella, että Koplaa tai PJ:tä päästäisiin osoittamaan, että "puskii".
 
Viestejä
332
No niinpä, itsekin olen kyllä kiinnostuneempi peleistä ja otteluanalyyseistä! Tässä oli kuitenkin kyse siitä, kuka voi tällaisen kuvan halutessaan ilman negatiivisia seurauksia julkaista.
Itse en seuraa yhdenkään pesäpalloilijan somea, että en tiedä mitä niissä julkaistaan. Monellahan on ainakin insta ja face suljettuna niiltä, ketkä ei ole "kavereita" .. muista nykyajan someista tiedän niin vähän, että en ota kantaa. Eli en tietystikään ole nähnyt ... tai muista ainakaan nähneeni kenenkään pesäpalloilijan pusuttelukuvia. Ainoa mikä tuli mieleen oli..viime vai toissavuoden... pesisfinaalin jälkeen kuva, jossa.. oliko Mansen Raudasoja ja Sotkamon Komulainen finaalin ratkettua halasivat..ja pussasivatko myös. Siksi aiemmassa viestissä mainitsinkin, että jos sama olisi tapahtunut homoparille, niin uskoisin, että olisi tullut jopa positiivista palautetta enimmäkseen. Tässähän vain Komulaisella oli "työvaatteet" päällä ja Raudasoja oli siviileissä. Mutta kyllä olet siinä oikeassa, että täsmälleen samassa tilanteessa ei olla hetero/homoporin -suhteen kaikessa ja ihmettelisin, jos täydelliseen tasa-arvoon tuossa joskus päästäisiin. Lainaan itseäni.. someöyhöttäjät ovat loputon luonnonvara.
 
Viestejä
332
Valitettavasti en usko, että pelaajan julkinen "ulostulo" ei aiheuttaisi mitään ihmeempää, kuten kirjoitit. Toivoisin toki, että näin olisi! Tätähän emme käsittääkseni tiedä, koska esimerkkitapauksia ei (kai?) ole. Paljon kertoo toki sekin.

Uskon kuitenkin, että tähän asiaan on mahdollista vaikuttaa ja siksi tämäkin keskustelu on äärimmäisen tärkeä. Valitettavaa on, että tämä keskustelu on seurausta KPL:n päätöksestä nimenomaan olla osoittamatta tukea seksuaalivähemmistöille varsin yksinkertaisella ja neutraalilla tavalla- antamalla lipun liehua niinkuin muinakin pelipäivinä.
No "mitään ihmeempää" on tietty venyvä käsite. Itse pitäydyn kannassa, että mitään ihmeepää ei enää nykypäivänä tapahdu. Toki tiedän, että olisi ideaalia, että tasa-arvo olisi tuonsuhteen täydellinen, mutta sitä päivää tuskin tullaan ikinä näkemään, eikä varsinkaan pridemarssit tai liputukset sitä korjaa, vaan ollaan ylitetty jo jonkinlainen kulminaatiopiste siinä, että näiden jatkuva näkeminen ja "tuputtaminen" ärsyttää ihmisä.. itseäkin ja tämä häly vain alleviivasi sitä.

Tuosta jälkimmäisestä kappaleesta ollaan eri mieltä. En näe mitään syytä, että miksi jonkun seuran pitäisi "pokkuroida" minkään järjestön pillin mukaan. Omasta mielestäni asiaa ei olisi tarvinnut edes selitellä, mutta nyt kerrottiin totuus ja se johti juuri siihen mikä ihmisiä ärsyttää, että tehdään hyökkäys henkilöä ja tai seuraa vastaan vuotamalla lehdille asia.. sähköposteineen, jos olen oikein ymmärtänyt.
 
Viestejä
479
Omassa tuttavapiirissä oli huomattavissa määrin enemmän ihmisiä, jotka sanoivat äänestävänsä Haavistoa hänen suuntaumisen takia ja koettiin, että suomi on jotenkin hieno maa, kun suvaittaisiin homoseksuaalinen presidentti.
Yleensä en missään vaaleissa äänestä, mutta pressan vaaleissa oli suoranainen pakko käydä äänestämässä toisella kierroksella Stubbia. Syynä ei ollut se, että Stubb oli hyvä, vaan se että.... No joo, Stubb oli ihan hyvä noista kahdesta vaihtoehdosta.
 
Viestejä
85
Yleensä en missään vaaleissa äänestä, mutta pressan vaaleissa oli suoranainen pakko käydä äänestämässä toisella kierroksella Stubbia. Syynä ei ollut se, että Stubb oli hyvä, vaan se että.... No joo, Stubb oli ihan hyvä noista kahdesta vaihtoehdosta.
No just tämän takia, me se Pride tarvitaan. Taidetaan myös tarvita vielä kauan. Eiköhän kaikissa töissä ja muissa ”hommissa” pitäisi se osaaminen ratkaista eikä se ketä kukin rakastaa.
 
Viestejä
328
Ollaan menty aika kauas kyllä tuosta alkuperäisestä "kohusta" kun täällä jauhetaan Haavistosta ja Tammisesta. Eiköhän kaikki ole tullut jo sanottua aiheesta niin puolesta kuin vastaan.

Keskutelun voisi pistää lukkoon ja halukkaat voivat jatkaa keskustelua vaikka höpötysketjussa tai avata vapaaseen keskusteluosioon ihan oman Pridea käsittelevän topicin.
 
Viestejä
1,466
Ollaan menty aika kauas kyllä tuosta alkuperäisestä "kohusta" kun täällä jauhetaan Haavistosta ja Tammisesta. Eiköhän kaikki ole tullut jo sanottua aiheesta niin puolesta kuin vastaan.

Keskutelun voisi pistää lukkoon ja halukkaat voivat jatkaa keskustelua vaikka höpötysketjussa tai avata vapaaseen keskusteluosioon ihan oman Pridea käsittelevän topicin.
Jos aihe ei kiinnosta sinua, älä klikkaa ketjuun. Ei minuakaan kiinnosta tässä foorumissa kuin osa aiheista, mutta en mene ehdottamaan niiden ketjujen sulkemista.
 
Viestejä
49
Jos aihe ei kiinnosta sinua, älä klikkaa ketjuun. Ei minuakaan kiinnosta tässä foorumissa kuin osa aiheista, mutta en mene ehdottamaan niiden ketjujen sulkemista.
Joo, mutta yleensä niissä ketjuissa keskustellaan niiden otsikon mukaisista aiheista. On totta, että mikään pakko ei ole kenenkään käydä lukemassa tätä ketjua ellei halua, mutta aikana kaukana ollaan KPL:stä jo suurimmassa osassa viesteistä.
 
Viestejä
1,723
Muistan noita linkkaamiasi Tammisen kommentteja ja vaikka nyt ovat tuollaisia vanhemman "herrasmiehen" tyylisiä kommentteja, niin niissä voi olla vinha perä. Siis, että jääkiekossa ei huipputasolla juurikaan ole homoseksuaaleja, niin siksi Tamminenkaan niihin ei ole törmännyt... tai tiedä törmänneensä.
Se todennäköisestikin pitää paikkansa, että miesten joukkuelajeissa homoja on selvästi vähemmän kuin heitä väestössä on. Ja hekin kaikki pakotettuna kaappiin. Sen sijaan se ei johdu siitä, että he olisivat "pikku hiirulaisia", vaan juuri näistä juhanitammisista ja muista. Eikä kannata luulla, että tätä olisi vain macho-jääkiekossa, vaan yhtä lailla se on vaikuttanut pitkään juntti-pesäpallossa.

***

Se että joku oikein tulee erikseen ylpeilemään äänestäneensä Stubbia, koska toinen ehdokas oli homo, kertoo että tekemistä riittää yhä ja paljon.

Ja sekin kertonee jotain, että keskustelun olemassa olo ylipäänsä ärsyttää niin paljon, että sitä vaaditaan poistettavaksi.
 
Viestejä
1,624
Ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta tasa-arvoon liittyy kyllä. Manse-Joma (naiset) peliin Hiukassa pääsi naiset (ja lapset niin kuin pesiksessä aina) peliin ilmaiseksi. Oiskohan noussut haloo jos järjestettäisiin miesten superpesis ottelu vaikka Porissa ja sinne pääsisi miehet ilmaiseksi 🤔
 
Viestejä
463
Asiaton käytös.
16 sivua asiaa homoista ja transuista. KPL teki oikean päätöksen. Jollain on sentään munaa, eikä mene valtavirran painostuksen mukana. Täältä nousee ainakin hattu KPL:lle. Harmi, että JoMa on varmaan cuck. Toivon KPL:lle mestaruutta.
 
Viestejä
2,313
Ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta tasa-arvoon liittyy kyllä. Manse-Joma (naiset) peliin Hiukassa pääsi naiset (ja lapset niin kuin pesiksessä aina) peliin ilmaiseksi. Oiskohan noussut haloo jos järjestettäisiin miesten superpesis ottelu vaikka Porissa ja sinne pääsisi miehet ilmaiseksi 🤔
Itselläni mielikuva, että muutamia vuosia sitten tämän tapaisia (naisille ilmaisia - miehille maksullisia) tapahtumia tiukennettiin tasa-arvon nimissä siten, ettei enää pitäisi olla mahdollisia!
No on näköjään ollut, mutta jos joku "valittaisi" virallisiin tahoihin, niin mitäpä sieltä vastattaisiin ??

Vertaamasi Porin matsi pitäisi tottakai olla mahdollista vastaavasti!!
 
Viestejä
769
Taitaa tuo KPL:n arki ja pelit kyllä jatkua ihan normaalisti kuten vajaat 100 vuotta jatkuneet, vaikka täällä ja mediassa ei yhden lipun yli päästäisikään.
Varmaan niin, mutta melkoisen mainehaitan puheenjohtaja seuralleen järjesteli asialla, jonka olisi voinut hoitaa sivistyneesti ja sisäsiististi.

No, pääsipähän hieman pilkkaamaan, mutta se pilkka tais sananlaskun mukaisesti sattua tällä kertaa ihan omaan nilkkaan.
 
Viestejä
5,063
Varmaan niin, mutta melkoisen mainehaitan puheenjohtaja seuralleen järjesteli asialla, jonka olisi voinut hoitaa sivistyneesti ja sisäsiististi.

No, pääsipähän hieman pilkkaamaan, mutta se pilkka tais sananlaskun mukaisesti sattua tällä kertaa ihan omaan nilkkaan.

Saa nähdä, KPL on ainakin Suomen tunnetuin pesäpalloseura tällä hetkellä, voi olla tässä koko lajissa joku näkyvyysennätys.

Tiistaina tuli todella hyvä määrä katsojia seuraamaan ottelua ja kun tässä lukenut pesispiirien ulkopuolelta mielipiteitä noista varsinaisista massamedioista ja somealustoilla niin suurin osa näyttää puolustavan KPL:n kantaa.

Normaalit, neutraalit ihmiset ovat saaneet jo vastareaktion tähän äänekkään vähemmistön lokakampanjaan - niinhän sitä vastakkainasettelua haettiin ja saatiin.

Kouvolan Sanomien toimittajatkin jo haukutaan kaupunkilaisten osalta ihan pystyyn kommenteissa ja napakoissa kun eivät pysty lopettamaan negatiivisuuden lietsomista lisäklikkien toivossa. Ihmisiä kyllästyttää tämä sirkus.
 
Viestejä
3,594
Saa nähdä, KPL on ainakin Suomen tunnetuin pesäpalloseura tällä hetkellä, voi olla tässä koko lajissa joku näkyvyysennätys.

Tiistaina tuli todella hyvä määrä katsojia seuraamaan ottelua ja kun tässä lukenut pesispiirien ulkopuolelta mielipiteitä noista varsinaisista massamedioista ja somealustoilla niin suurin osa näyttää puolustavan KPL:n kantaa.

Normaalit, neutraalit ihmiset ovat saaneet jo vastareaktion tähän äänekkään vähemmistön lokakampanjaan - niinhän sitä vastakkainasettelua haettiin ja saatiin.

Kouvolan Sanomien toimittajatkin jo haukutaan kaupunkilaisten osalta ihan pystyyn kommenteissa ja napakoissa kun eivät pysty lopettamaan negatiivisuuden lietsomista lisäklikkien toivossa. Ihmisiä kyllästyttää tämä sirkus.
Pikkusen oma kehu haisee tuossa ensimmäisessä lauseessa.

Aika moni kpl kannattaja on myös antanut krtiikkiä aihesta jonka tietysti unohdat tässä mainita. Jakaantuu puolesta ja vastaan. Kaikkilla kun on mielipiteen vapaus ja eivätkä pelkää olla erimieltä.

Mielestäni tässä ei ole mitään sirkusta vaan nythän myönnät, sen minkä syöksykoppari sanonut että on saanut negatiivista palautetta. Ja vertaat sitä joksikin sirkukseen eikä se ole mitään klikkien hakemista jos puheenjohtaja kieltäytyy nostamasta lippua salkoon joka sielä liehuu aina niin nyt ei koska pride ja ottaa kantaa että se on poltiisoitunut tietyn puolueen toimesta. Kuten puhtimäki totesi jos se olisi liehunut ei tässä mitään ongelmaa olisi. Ei ihan loppuun asti mietytti Lehdolta.

Kovasti sullakin on yritys vähätellä asiaa ja valkopestä tätä tilannetta vaikka itse ovat tämän aiheuttaneet eikä toimittaja tai vihreä. Mutta ompa yllättävää että syy on aina muissa eikä itsessä. Kyllä tämä on aiheuttanut suurta maine haittaa seuralle. joukkue ei tähän liity joten miksi katsojat hylkäisi eivät ne ole vastuussa seurajohdon ajattelemattomasta käytöksestä. Eli ei kannata hakea sieltä jotain lisä tukea tälle asialle. Eli ei tämä vähättelylle ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut, ei mene läpi osaltasi. Ja tämä ei ole lokakamppanja vaan krtiikkiä yhä edelleen. Aika moni on kritisoinut tätä.

Mielestäni lypsyltä aika hyvät perusteet mikseivät sinne tulleet ja sekin on negatiiviinen kolaus seuralle ja aika hyvät perusteet heillä oli. Ei tämä ole mennyt yli vaan aika moni on täälläkin yrittänyt rautalangasta vääntää teille, mutta kun te ette ole lukemaanne yritäneet ymmärtää. Vaan puolustella tuota pitkän linjan puheenjohtajaa, kun voisi vaan myöntää toimineen väärin. Mutta periaatteesta vaan pitää häntä puolustella ja valkopestä vähätellä tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
192
Kertaus tapahtuneesta: Kouvolassa keskustelu ja ilmapiiri on priden ja pride-liputusten ympärillä ollut politisoitunutta (puoluepolitisoitunutta) jo vuosia. Tänä vuonna liputuksesta vastaa vihreä kaupunginvaltuutettu. Järjestöjä ja muita tahoja kysytään yhteisiin pride-lipunnostoihin pride-viikolla. Osa tahoista, esim. Vasemmistoliitto ja Vihreät (lähde: Kouvolan Sanomat), vastaa kutsuun myöntävästi. KPL kohteliaasti kieltäytyy ja perustelee päätöstä sillä, että KPL on poliittisesti sitoutumaton seura ja keskittyy pesäpalloon. Samalla KPL korostaa, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat seuralle tärkeitä arvoja.

Tässä keskustelussa on päästy mahdollisimman kauas lähtöruudusta. Virheellisiä väittämiä, valheita, erikoista vastakkainasettelua, tahallisia väärinymmärryksiä sekä outoja johtopäätöksiä ja rinnastuksia. Lukija löytää ne tästä ketjusta.

Priden tukemisessa tai tukematta jättämisessä ei ole kyse valinnasta tasa-arvon ja syrjinnän välillä, vaan suhtautumisesta prideen liikkeenä. Tämä keskustelu ei ole antanut minulle positiivista kuvaa pridestä, päinvastoin. Jatkossa minun olisi helppo sanoa kiitos ei, jos yhteistyötä tultaisiin tarjoamaan.

Tsemppiä Kouvolaan ja hienoa pesäpallokautta!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös