Tuota panostuksen määrää olet
@Tilastoniilo painottanut aiemminkin, ja olen samaa mieltä. Suurilta osin.
Mitä aikajaksoa tarkoitit Koplalta? itse ajattelin aikoinaan, että mitä hittiä Raimo Hirvi, kun se ei kuitenkaan tee KPL:stä mestaria. Samoin Jarmo Rönkä tai no, silloin taisi toinen Hankinta eli Parikan Mikon loukkaantuminen(muistaakseni) estää suuremman menestyksen. Vaikka Röngällähän saattaa olla heijastuksia yhden ikonin pelaamiseen Koplassa edelleen.
Kouvolahan oli ennen Hirveä aika pienillä hankinnoilla, jos muistan oikein. Olikohan muuten Vatto ja Venäläinen omia vai hankintoja? Omasta junnumyllystäjhän sitä toki ammennettiin muutenkin enemmän. Pikemminkin oli lähtijöitä: Suomen paras polttaja Vatto ja Suomen paras kopparipari Vitikainen - Kannelkoski + Harjula lähtivät aikoinaan aika ison loven jättäen. Ja olisikohan Mikkolan Vesan lähtö sinetöinyt myös sen, että 80-luvun lopulta ei isoa menestystä sittenkään tullut. No Ili ja Pekkahan tuli takaisin tosin (Jännä kun täällä Tiikereistä puhutaan muttei muisteta HePe:stä mitään) .
Vaiko näitä myöhempiä? no ehkä Aslak olisi voinut kaivaa kuvettaan yhden pelaajan verran vielä, jos tulijoita olisi ollut, sitähän ei tiedä. Mutta sitten nuo vaiheet 2011 jälkeen, luulisin, että mentiinköhän suu säkkiä myöten ja panostettiin ja kasvettiin just mitä pystyttiin.
Hyviä hankintoja on aina tehty yksittäisinä. Parhaita, jotka tulevat mieleen "kaukaisilta ajoilta", ovat mm.: Jussi Kiikeri, kultavuosien pelaajat Longasta, Vatosta ja Vesalasta lähtien, Raimo Hirvi, Jarmo Rönkä, Teemu Haataja, Sami Karjala, Sami Joukainen, Olli Lehtola, Saku Kapanen, Sami Partanen, Ossi Meriläinen, Juha Korhonen ja viime kesän joukkueen kaikki muualta tulleet. Varmaan on ollut muitakin, mutta en nyt vaan muista enempää.
Eivät hankinnat yleensä kovin huonoja ja perustelemattomia ole olleet. On toimitu niillä pelimerkeillä, jotka ovat kulloinkin olleet. Paljon on hankintoja tehty pakostakin, mutta niille on ollut yhteistä, ettei varsinaisia kultakimpaleita, jotka ratkovat otteluja, ole ollut riittävästi. Tästä syystä on jääty useimmiten pudotuspelien ulkopuolelle tai jopa pudottu ja se on käynyt kukkaron päälle, kun yleisöä on ollut runkosarjassa vähän ja rahakkaat pudotuspelit ovat jääneet pelaamatta. En viitsi suoraan nimeltä mainita pelaajia. Jälkeenpäin mollaaminen ei ole reilua. Eihän se heidän vikansa ole ollut, vaan seuran kyvyn hankkia pelaajia.
Selasin vanhojen vuosien pelaajistoa läpi 1990-luvun alkuun ja noilta vuosilta bongasin tukun hankittuja pelaajia, jotka eivät olleet riittävän laadukkaita nostamaan KPL kärkipäähän. Korostan, etteivät he olleet syyllisiä, vaan tietenkin kunkin vuoden joukkue kokonaisuudessaan. Tässä etukirjaimia pelaajahankinnoista, joiden avulla ei onnistuttu nostamaan sijoituksia: RR, IA, VH, SS, TJ, HH, RV, PH, JV, JH, JP, RL, SV. Hyviä pelaajia, mutteivat tehneet KPL:ssä tulosta eivätkä olleet pitkään. Ja huom! Tämä on vain minun jälkikäteinen kriittinen arvioni. Sekin tietysti kertoo joissain tapauksissa onnistumisesta ja seuran tyytyväisyydestä, jos ura jää seurassa lyhyeksi.