Kun joukkueeseen hankitaan uusia pelaajia, niin se kirvoittaa aina erilaisia mielipiteitä. Juuri noiden nykyisten pelaajien kehittymisen kannalta, ja sitä kautta pidemmän aikavälin kannalta tarkasteltuna, Dallan hankinta ei tunnu kovin järkevältä. Perustelut: Dallan ikäisen pelaajan varaan ei voi laskea yhtä kautta enempää. Kun Kopla pelasi viime kauden ilman lyöjäjokeria, ja sapluunansa toimimaan mitalin arvoisesti, olisi tuo sapluuna varmasti toiminut ensi kaudella pelillisesti vieläkin paremmin, kun takana on jo vuoden kokemus. Hyvää viime kaudessa oli nimeomaan se, että myös nuoret, kuten Nokkala ja Luoma, saivat kotiutusvastuuta, ja vastasivat kauden edetessä huutoon hyvin. Ja vastuun kautta kehitytään. Dallan tulon myötä (+ uusien sääntöjen) peluutus ja taktiikka menevät uusiksi. Näin syödään yhden kauden reissumiehen takia nuorten vastuuta, ilman pidemmän tähtäimen suunnitelmaa vakiokokoopanon suhteen. Kun sellaista lyöjäjokeria ei ollut saatavilla, jonka varaan iän puolesta olisi voinut joukkueen jokeriosastoa rakentaa vuosiksi eteenpäin, niin itse olisin nähnyt mielelläni joukkueen pelaavan samalla sapluunalla vielä vuoden, jonka aikana nuorilla olisi ollut aivan erilaiset saumat nousta seuraavalle tasolle. Nyt tämä mahdollisuus missataan. Ja tämä on mielestäni ollut Koplan helmasynti jo pidempään, nuorille ei uskalleta antaa riittävästi vastuuta. Kuten sanoin, mielipiteitä on monia, riippuen myös miltä kantilta asioita katsoo. Tässä yksi sellainen.