Vs: KOSSU 2015 - Viinakylässä jatketaan rakentamista
Kossun harmina on ollut viime kausina loukkaantumiset. Nytkin joukkueessa on ainakin Toivola, Leppälä, Yli-Hirvelä ja Itävalo jotka yleensä joka kausi on loukkaantuneena. Toivoa voi että nyt tulee muutos, mutta pessimistinä pelkään että tulevana kautena ainakin Leppälä ja Toivola on poissa osan peleistä. Kossun kesän avainkohdista on Itävalon pysyminen terveenä koko kesän ja etenkin syksyllä.
Tietenkään ei voi rakentaa palettia peläten osan loukkaantuvan, mutta roolitusta kannattaa miettiä siihen vedoten, jos on mahdollisuuksia. Tuo ensimmäinen kokoonpanoehdotus on mielestäni hyvä, sillä siinä esim Leppälä saisi pienemmän roolin ja täten rasitus vähenee. Ja toki Kuusiston tulon myötä joukkueessa on nyt yksi Suomen parhaita etumiehiä joten eiköhän hänen paikka ole siinä. Koskela olisi sitten sieppari, joka tulee varmasti menemään eteenpäin Kuusiston opastuksessa. Yli-Hirvelä ja Toivola kunnossa ollessaan on selkeitä ykköskärjen miehiä, eikä heille tasokasta korvaajaa ole, mikäli loukkaantumiset taas tulee. Velpe on selkeä kärki ja Toivola nro neljä. Linjakin parantuu Toivolan tulon myötä ja nelikko Toivola, Myllyniemi, Tuohisaari ja luultavammin Leppälä on toiveita herättävä. Toki olisin toivonut vielä Latvalan Jukkaa tuohon 3v:ksi ja sisäpeliin hän olisi tuonut paljon uhkaa. Ja tietysti myös Yli-Hirvelän ja Kuusiston kanssa lisää kokemusta ja johtajuutta.
Nyt kun Jalasjärven kanssa on farmi, joka toivottavasti toimii molempiin suuntiin. Olisi kieltämättä ainakin omasta mielestä houkuttavaa antaa iso rooli siellä myös sellaisille kavereille jotka eivät superissa ole monien vuosien aikana nousseet ihan sinne saakka mihin kykyjä olisi, esim Pukkinen, Oja-Lipasti ja ehkä Leppäläkin, mutta näistä kuitenkin Pukkinen ja Leppälä tulee toki Kossussa olemaan. Heille vain varmasti tekisi hyvää onnistua yksi kausi ykkösessä ja tulla sitten takaisin superiin kun itseluottamus ja tekeminen on kunnossa. Uskon kuitenkin että Jalasjärvelle varmasti ihan kohtalainen porukka tulee ja sinne tulee Kossusta kavereita menemään enemmänkin. Tämä on todella hyvä juttu niin pelaajille kuin seuroille.
Mutta se mistä aloitin, talvella tulee panostaa siihen, että kesällä paletti pysyy kasassa/terveenä kentällä, eikä vaihtokopissa tuulipuku päällä.
Kaiken kaikkiaan Kossun porukka on hyvin mielenkiintoinen.