kontiola
Olipa Vimpelissa sunnuntaisen lehdistötilaisuuden päätteeksi Braggea hienosti huomioitu! Herrasmiesmäistä meininkiä ja pesiskulttuuria parhaimmillaan.
Juurikin näin. Rami on persoona jonkalaisia pesis tarvitsee. Hieno muistaminen hienolle persoonalle.Olipa Vimpelissa sunnuntaisen lehdistötilaisuuden päätteeksi Braggea hienosti huomioitu! Herrasmiesmäistä meininkiä ja pesiskulttuuria parhaimmillaan.
Hyvä kysymys..soppari jatkuu..huhuissa uusia Lehikoinen, Päivinen ja Posti plus joku Imatralta..saa nähdä.Mikähän mahtaa olla Eskelisen kohtalo? Jäi lukkarin roolista sivuosaan loppukaudesta. Loukkaantumisesta puhuttiin, mutta pelasi kai kauden läpi aina jossain roolissa. Viime vuonna täälläkin tuli kehuja, mutta tänä vuonna ei.
Eikös Eskelinen joutunut loppukaudesta ulkokentälle, kun ukot alkoivat loppua, Liukkua sinne ei voinut laittaa.Mikähän mahtaa olla Eskelisen kohtalo? Jäi lukkarin roolista sivuosaan loppukaudesta. Loukkaantumisesta puhuttiin, mutta pelasi kai kauden läpi aina jossain roolissa. Viime vuonna täälläkin tuli kehuja, mutta tänä vuonna ei.
No jossain vaiheessa näyti tuoltakin. Mutta jossain vaiheessa taas siltä, että Liukku yksinkertaisesti ohitti Eskelisen lukkarin tontilla.
Imatralta...Jussi Hurskainen 2pjHyvä kysymys..soppari jatkuu..huhuissa uusia Lehikoinen, Päivinen ja Posti plus joku Imatralta..saa nähdä.
Ensi vuonnahan ei enää pelata A-poikien superia, vaan B-poikia, jossa 19v on vanhin ikäluokka, sitä vanhemmat pelaavat sitten muussa sarjassa.Hieno homma. Ensi kesänä samalla joukkueella A-poikien sarjaa ja superpesistä. Topin katiskassa muhii - sanoisin tulevaisuus Ja katsojat ei valita vaikka katettu katsomo onkin oman sateenvarjon varassa.
Kannattaisi Kiteen pallon tarttua tuohon. Samalla porukalla superiin, Liukku ja Ikonen siihen ja kipalla on porukka kasassa. Nuoret vielä b-ikäiset pelaavat lisäksi omat pelinsä. Nuoret jaksaa ja vielä kestää.Hieno homma. Ensi kesänä samalla joukkueella A-poikien sarjaa ja superpesistä. Topin katiskassa muhii - sanoisin tulevaisuus Ja katsojat ei valita vaikka katettu katsomo onkin oman sateenvarjon varassa.
Hyvä kysymys..soppari jatkuu..huhuissa uusia Lehikoinen, Päivinen ja Posti plus joku Imatralta..saa nähdä.