Lassilan lukkarointi ja jatkosopimus tuntuvat keräävän paljon kommentteja. Samaan aikaan kuitenkin käydään keskustelua myös siitä, ettei KeKin pelaajamateriaalissa ole paljoa omavaraisuutta, jopa ostojoukkueen leimaa välillä sovitellaan. Lassila ei ole KeKin kasvatteja, mutta toistakymmentä vuotta seuraa edustanut pelaaja kuitenkin.
Mielestäni huomionarvoista on, että niin Lassila, kuin myös jatkot tehnyt Ojala, olivat sekä nostamassa KeKiä Superiin 2015, pudottamassa sitä takaisin Ykköseen 2017, että myös nostamassa jälleen pääsarjaan 2018. Tuossa putoamisen yhteydessä varmasti ottajia olisi ollut Superissakin, mutta päätyivät jäämään organisaatioon paikkaamaan vahinkoa, joka heidän aikanaan pääsi käymään. Antoivat oman täyden panostuksensa "talkoissa", joiden avulla KeKi on noussut sille tasolle, jossa se nyt on. On hienoa vastavuoroisuutta organisaatiolta, ettei tällaista sitoutumista vain kylmästi sivuuteta, vaan enemmänkin tuetaan eteenpäin. Lassilalle on palkattu tälle kaudelle jo lukkarivalmentaja, joka on mahdollistanut seuraavan kehitysaskeleen ottamisen, ja Ojalallekin on annettu mahdollisuus lunastaa kasvaneen vaatimustason mukainen paikka kopparina. Molemmat ovat vastanneet annettuun luottamukseen vähintäänkin kohtalaisesti.
Toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa lähtökohtaisesti tasokkaammat korvaajat muualta, mutta kuinka pitkäaikainen ratkaisu tämä olisi ollut? Jos Lassila olisi korvattu ostolukkarilla kaudeksi 2022 ja tämä olisi tuolloin vetänyt tykkikauden, olisiko sama mies enää KeKin lautasella kaudella 2023?
Superpesis on huippu-urheilua ja tulos ratkaisee, vakipaikkoja kokoonpanossa ilman näyttöjä ei voi olla. KeKin strategiana on ollut vahvistua pitkäjänteisesti, ja tätä samaistua ajatusta on mielestäni onnistuneesti käytetty myös Lassilan ja Ojalan kohdalla. Mielestäni terve ajatustapa, eikä uusien pelaajien ostaminen joka pelipaikalle ole todennäköisesti avain onneen, varsinkaan pitkäjänteisesti ajateltuna.
www.supervuoro.com
drive.google.com
