Supervuoro Verkkolehti »

Kempeleen Kiri 2023

Viestejä
516
Mutta miten Keki sai itse tehtyä vain yhden juoksun toisella jaksolla? En ole peliä nähnyt niin missä kohtaa sisäpeli sakkasi.
Ei ne jaksovoitot automaattisesti tule, vaikka vastustaja olisikin sarjataulukossa alempana. Jymykin voitti Imatraa vastaan toisen jakson vasta saatuaan viimeistellä sisävuorollaan kaksi juoksua harhaheitolla. Ensimmäisen jakson voitti Jymykin selvästi. Mikä tahansa joukkue voi menettää jaksoja mille tahansa joukkueella.
 
Viestejä
70
Meinaatko että Riekki syöttelemään passia mitalipeleihin?
Varmaankin tarkoitti lähinnä, että jos tarvitaan tuuraajaa satunnaisiin runkosarjan alkupään peleihin, niin voisi ainakin joistain näkökulmista katsoen olla järkevämpää käyttää innokasta oman seuran junioria kuin vanhaa mestaria joka tulee vähä "pellailemaan". Tietenkin jos esim. Lassilan loukkaantuminen onkin vakavampaa ja tuuraajaa tarvitaan myös runkosarjan lopulla/pleijareissa ja mitalipeleissä, on asia täysin eri. Itse ainakin olisin mieluusti katsomassa mallia vimpelistä ja sotkamosta ja antamassa näytönpaikkoja omille junnuille. Omien junnujen kasvattaminen on kuitenkin paljon kestävämpi tapa kehittää seuraa kuin tähtipelaajien ostaminen isolla rahalla, ja antamalla rohkeasti näytönpaikkoja ja luottamalla omiin kasvatteihin voi myös valaa uskoa omaan akatemiaan ja siellä kehittyviin lupauksiin. Nopeasti nimittäin nämä lupaukset siirtyvätkin muualle, esim sotkamon urheilulukioon tai vastaaviin, kun huomaavat että missä on isompi mahdollisuus näyttää taitonsa ja kehittyä. Ja en tietenkään sano, että kekin pitäisi tästä edespäin luottaa täysin omiin kasvatteihin, niitä kun ei vielä niin paljoa ole. Kasvatustyöhän ei tuota tuloksia yhtä nopeasti kuin valmiin huippupelaajan hankkiminen. Pointtini onkin lähinnä se, että juniorityöhön kannattaa panostaa, ja omaan työhön sitten luottaa antamalla sopivissa paikoissa mahdollisuuksia. Onneksi kekin juniorityö onkin ottanut kehitysharppauksia parin viime vuoden aikana, pitää toivoa että hyvä suunta jatkuu ja työ aikanaan tuottaa myös hedelmää.
 
Viestejä
88
Varmaankin tarkoitti lähinnä, että jos tarvitaan tuuraajaa satunnaisiin runkosarjan alkupään peleihin, niin voisi ainakin joistain näkökulmista katsoen olla järkevämpää käyttää innokasta oman seuran junioria kuin vanhaa mestaria joka tulee vähä "pellailemaan". Tietenkin jos esim. Lassilan loukkaantuminen onkin vakavampaa ja tuuraajaa tarvitaan myös runkosarjan lopulla/pleijareissa ja mitalipeleissä, on asia täysin eri. Itse ainakin olisin mieluusti katsomassa mallia vimpelistä ja sotkamosta ja antamassa näytönpaikkoja omille junnuille. Omien junnujen kasvattaminen on kuitenkin paljon kestävämpi tapa kehittää seuraa kuin tähtipelaajien ostaminen isolla rahalla, ja antamalla rohkeasti näytönpaikkoja ja luottamalla omiin kasvatteihin voi myös valaa uskoa omaan akatemiaan ja siellä kehittyviin lupauksiin. Nopeasti nimittäin nämä lupaukset siirtyvätkin muualle, esim sotkamon urheilulukioon tai vastaaviin, kun huomaavat että missä on isompi mahdollisuus näyttää taitonsa ja kehittyä. Ja en tietenkään sano, että kekin pitäisi tästä edespäin luottaa täysin omiin kasvatteihin, niitä kun ei vielä niin paljoa ole. Kasvatustyöhän ei tuota tuloksia yhtä nopeasti kuin valmiin huippupelaajan hankkiminen. Pointtini onkin lähinnä se, että juniorityöhön kannattaa panostaa, ja omaan työhön sitten luottaa antamalla sopivissa paikoissa mahdollisuuksia. Onneksi kekin juniorityö onkin ottanut kehitysharppauksia parin viime vuoden aikana, pitää toivoa että hyvä suunta jatkuu ja työ aikanaan tuottaa myös hedelmää

Varmaankin tarkoitti lähinnä, että jos tarvitaan tuuraajaa satunnaisiin runkosarjan alkupään peleihin, niin voisi ainakin joistain näkökulmista katsoen olla järkevämpää käyttää innokasta oman seuran junioria kuin vanhaa mestaria joka tulee vähä "pellailemaan". Tietenkin jos esim. Lassilan loukkaantuminen onkin vakavampaa ja tuuraajaa tarvitaan myös runkosarjan lopulla/pleijareissa ja mitalipeleissä, on asia täysin eri. Itse ainakin olisin mieluusti katsomassa mallia vimpelistä ja sotkamosta ja antamassa näytönpaikkoja omille junnuille. Omien junnujen kasvattaminen on kuitenkin paljon kestävämpi tapa kehittää seuraa kuin tähtipelaajien ostaminen isolla rahalla, ja antamalla rohkeasti näytönpaikkoja ja luottamalla omiin kasvatteihin voi myös valaa uskoa omaan akatemiaan ja siellä kehittyviin lupauksiin. Nopeasti nimittäin nämä lupaukset siirtyvätkin muualle, esim sotkamon urheilulukioon tai vastaaviin, kun huomaavat että missä on isompi mahdollisuus näyttää taitonsa ja kehittyä. Ja en tietenkään sano, että kekin pitäisi tästä edespäin luottaa täysin omiin kasvatteihin, niitä kun ei vielä niin paljoa ole. Kasvatustyöhän ei tuota tuloksia yhtä nopeasti kuin valmiin huippupelaajan hankkiminen. Pointtini onkin lähinnä se, että juniorityöhön kannattaa panostaa, ja omaan työhön sitten luottaa antamalla sopivissa paikoissa mahdollisuuksia. Onneksi kekin juniorityö onkin ottanut kehitysharppauksia parin viime vuoden aikana, pitää toivoa että hyvä suunta jatkuu ja työ aikanaan tuottaa myös hedelmää.
Toki ymmärrän, että junnuille tärkeitä pelejä nämä, mutta käsittääkseni yksi mies on palkattu jo taistelemaan lautasen herruudesta ei vaan ole annettu mahdollisuutta,liekkö syy se että on myös hyvä linjassa, toki viimepelit siellä on näyttänyt kyntensä ihan lupaavasti korvaava pelaaja. Voihan se kääntyä niinkin, että Keki saakin pelata omilla junnuilla kun nykyiset sopparit loppuu!
 
Viestejä
511
Kivipellon peluuttamisessa oli sekin hyvä puoli, että pitää muita joukkueita vähän varpaillaan ja aiheuttaa epätietoisuutta. Milloin Lassila palaa vai sittenkin Saastamoinen, miten paljon yritetään onkia tietoja Riekistä, mikä on Kivipellon todellinen vire ja potentiaali...

Tänä kesänä toivoisin Saastamoiselle useamman näytönpaikan lukkarin tontille. Savikoski on linjassa ihan kelpo mies ja tuo väriä ja peli-iloa joukkueeseen.
 
Viime talvena olin jostain kuulevinani että Saastamoinen ei enää edes halua pelata lukkarina, vaan on tykästynyt linjapelaamiseen... onko jollain sitten uudempaa/luotettavampaa tietoa?
 
Viestejä
4,138
Kivipellon peluuttamisessa oli sekin hyvä puoli, että pitää muita joukkueita vähän varpaillaan ja aiheuttaa epätietoisuutta. Milloin Lassila palaa vai sittenkin Saastamoinen, miten paljon yritetään onkia tietoja Riekistä, mikä on Kivipellon todellinen vire ja potentiaali...

Tänä kesänä toivoisin Saastamoiselle useamman näytönpaikan lukkarin tontille. Savikoski on linjassa ihan kelpo mies ja tuo väriä ja peli-iloa joukkueeseen.
Eivätköhän kaikki joukkueet ole tyytyväisiä, jos Kivipelto pelaa jatkossakin. Kyllä terve Lassila on paljon hankalampi.
 
Joo, tällä hetkellä toki niin. Mutta onhan se silti ikävä pieni ajatus muiden takaraivossa että entäs jos viiden vuoden sisällä 3 kertaa vuoden lukkari-tittelin voittanut kaveri intoutuukin vielä treenaamaan...
 
Viestejä
2,885
No on se vedonlyönnin kannalta merkittävä tieto.
Muutamalla KeKin kannattajalla on tärkeintä käydä Lipon palstalla kommentoimassa jokaista negatiivista postausta. Omaan seuraan kohdistuvat kysymykset aiheuttavat siilipuolustukseen vetäytymisen.
 
Viestejä
366

Onko Observerilla sisäpiirin tietoa, että negatiiviset postaajat ovat nimenomaan KeKin kannattajia? Eli herää kysymys tietääkö Observer todelliset nimet nimimerkkien takana. Tämähän on vakava asia, varsinkin jos Observer on vielä ylläpidon porukkaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös