Kun virheitä on tehty, isoja ja pienempiä niin niitähän ei enää tekemättömäksi saa. Sen ymmärrän.
Toki itseä sapettaa tietoinen veronkierto ja tuollainen tapa hyökätä mustamaalaamaan henkilöä, jotta saisi toisen perääntymään tai itse hyötyisi, se on pahantahtoista ja ilkeää.
Tällainen on ärsyttää monia paljon, oli sitten tekijänä Keki, pizzeria tai verkkokauppa.
Mutta virheitähän ei tekemättömäksi saa. Ainoa tapa kehitykseen on hyväksyä ja myöntää virhe, korjata niiden aiheuttamat haitat siinä määrin kun pystyy ja ottaa niistä opiksi, jotta jatkossa toimii toisin.
En ole aivan varma toimiiko Keki näin, mutta se on heidän asiansa. Yhteistyökumppaneilta varmasti osalta löytyy tukea kun joku niistä on näihin vilunkimaksuihinkin yhteistyössä osallistunut. Saattaa silti vaikuttaa negatiivisesti osaan.