Tämä joukkue ja projekti loppuu tähän kauteen ja uutta rakennetaan parhaillaan. Ihan hyvä, että rakennetaan entistä ehompi ja toimivampi kokonaisuus, tämä polki paikallaan, eikä kehitystä tapahtunut, samat virheet vuodesta toiseen ja samat ukot loukissa vuodesta toiseen, kuten esim kärkimies ja ykköskotiuttaja. Puolet kaudesta sivussa molempina kausina.
Joukkueen rakennus on vaativaa ja pitkäjänteistä hommaa ja oikein hyvä tässäkohtaa hakea uusi alku uudelle suunnitelmalle. Mielenkiinnolla odotellaan, millainen joukkue ja valmennus rakentuu, vauhti on hyvällä mallilla kuitenkin. Ei varmaan heti pudostuspeleihin kurkoteta, mutta se varmasti tavoitteena kuitenkin lähivuosina. Toivotaan, että löytyy nippu, jolla peruspelaaminen pysyy paremmin hanskassa, vastustajasta riippumatta. Tämä joukkue ei pystynyt päävastustajia voittamaan ei sitten millään ja siihen se tyrehtyi.
Veikkaisin, että noin puolet vaihtuu, osa lähtee ja osalle ei sopparia edes tarjota. KaMan on kuin kiekkoilun Saipa, terävänä lupaavien nuorten kanssa ja onnistuttava heidät löytämään ja saamaan parin vuoden kuviolla kehittymään, ei pelkällä rahalla, vaan muilla avuilla, kokonaisuudella. Työpaikat ja asunnot tarvittaessa ja hyvä valmennus, taustat kunnossa ja selkeä kuvio eteenpäin kokonaisuutena.
Luotan vahvasti, että uusi joukkue muotoutuu nyt tarkemmalla tuntumalla ja ensi vuonna ollaan keskikastissa tappelemassa, uudella fressillä ilmeellä ja ilman koronan tuomia rajoituksia, jotka vei tärkeän osan yleisöstä ja lipputuloista. Alle 700 katsojalla ei SuPerissa pelata kovin kauaa, sen ymmärtää jokainen. Kunhan koronarajoitukset poistunee ensi kesäksi ja uusi joukkue esittää hyvää peliä, kansa palaa lehtereille kyllä. Elämme haastavia, mutta mielenkiintoisia aikoja.