Jarkko Kokko tuolta listalta on tosiaan näkyvin puuttuminen On sekä seuramenestystä, että henkilökohtaisia näyttöjä. Erinomainen fysiikka myös, eli siinäkin mielessä huippupelaaja. Pystyi onnistumaan tiukoissakin paikoissa.
En ole nähnyt kaikkia nimiä pelaamassa, joten vajavaista mietiskelyä. Erinomaisia pelaajia kaikki, mutta kaikkien aikojen parhaita miettiessä jättäisin ensimmäisenä pois "ei niin kokonaisvaltaisesti täydellisiä" pelaajia: Uusi-Oukari olisi näistä yksi esimerkki, Ilpo Kytösalmi ehken toinen.
Paitsi että menestykseltä ja esityksiltään jyrää, voi etsiä myös pelaajia, joihin liittyy vau-tekijä: että pystyi selvästi näkemään, että tuo tekee jotakin paremmin kuin kukaan muu. Hannu Litmanen on noista yksi esimerkki, oli parhaimmissa peleissään uskomaton. Kotiutuslyöntipomppu sen aikaisessa ulkopelijärjestyksessä keskimiehen yli oli aika järkyttävä. Jarkko Kokon omana aikanaan huikea fysiikka ja eritoten heitto, joka lähti nopeasti ja oli pykälää kovempi kuin kenelläkään muulla niihin aikoihin.
Olli Hartikaisen kapellimestarimainen lukkarointi ison yleisön edessä, joskus näki miten Olli sai etenijät ajattelemaan omalla tavallaan ja kulkemaan liekanarussa. Omaan mieleen jääneenä huippu oli pudotuspeleissä Alajärven etenijän narauttaminen irti kolmoselta juuri ennen taukoa: pitkän heittelyn, syöttöliikkeiden ja etenijän tuijottelun jälkeen koko yleisö tiesi mitä tulee seuraavaksi ja varmaan sen tiesi etenijäkin, mutta irtosi silti. Rauhallisesti syötetty puolikorkea syöttö, selvästi, mutta ei liikaa väärä. Niin väärä, että kaari ei innostunut huutamaan tosissaan eikä lyöjä reagoinut mitenkään, mutta etenijä tuli täyttä päätä. Toinen kerta niinikään pudotuspeleissä, kun Oulun Tero Orajärvi oli lopulta syötön noustessa viimeiseen lyöntiin kakkospesässä selkä menosuuntaan - palohan siitä tuli.
Kari Hakkarainen sisäpelissä kesällä -98. Mies päätti olla lyömättä pomppua, kun sillä pelaaminen oli niin tylsää. Etenijöitä siirrettiin milloin mitenkin, Kiteen ulkokentän mies lopulta jähmetti suolapatsaiksi, kun loppupelissä kukaan ei uskaltanut ennakoida minnekään. Tai kesällä -93. Yhden kauden kärkilyöntiennätys, joka saattaa jäädä rikkomatta vuosikymmeniksi.
Kari Kuusiniemi, uran lopulla täydellistä varsilyöntiä korkeistakin syötöistä, nuorempana kylmän rauhallisesti vaihtolyöntipomppu korkeasta tolpasta tai laaka nuoren Sami Sirviön yli.
Pasi Niemelä, silloin kun selkä kesti, oman aikansa Roope Korhonen tai Perttu Ruuska. Ottamattomia takakentän halkaisuja.
Jani Komulainen, kesä 2006. Loppuottelut ja esimerkiksi kesällä vieraspeli Oulussa, jossa ykköstilannetta Jani purki pääsääntöisesti läpilyönnillä. Uran viimeisten vuosien kovahermoinen jokeriratkaisija. Bravuuri loppuotteluihin kolmasrajasta uloskiertävä läpilyönti, kesällä sitä ei juuri käytetty.