Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Lohi 2025

Viestejä
28
Viestejä
24
Eikö Lohen entinen pj. voisi ihan simona hieman hjelpata. Olihan hänellä aikanaan pelisilmää luoda suhteita vanhusväestöön ja sitä kautta yhteiskunnan myöntämin avustuksin myös itse vaurastua. Miksi samaa toimintatapaa ei haluttu kehittää Lohen hyväksi (vai onko)? Linkit muistamattomille: Lohi välittää ja näyttää sen sekä Myös sijoittajat tekivät ison tilin Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy:n myynnissä – mukana tunnettu sijoittaja ja demarivaikuttaja
Voisiko olla niin, että kaikki eivät tarvitse nimeä paitaan, vaikka auttaisivatkin rakasta seuraa.:)
On kyllä oudoksuttavan negatiivinen sävy kirjoittaa miehestä, joka on kuitenkin Lohen eteen täysin pyyteettömästi tehnyt paljon töitä.
 
Viestejä
333
Eilen PuPea vastaan jaksot 2-2 ja 2-2, tänään SiiPeä vastaan 4-4 ja 2-8. Molemmissa toiset jaksot jäivät kolmeen vuoropariin vai oliko tänään vain kaksi. Sähäkkää tekemistä uusilta pelaajilta eikä tutummistakaan sitä voi kieltää. Kaikkiaan erittäin hyvät odotukset luonnonvaloon. Viikonlopusta puuttui Soikkeli, Tajakka, Tanttu, Tschesmenski.

Sapen poppoota kannattaa tulla kannustamaan pitemmästäkin matkasta! Nähdään räiskyvä Lohi.
 
Viestejä
10
Johannes Kiri huhujen mukaan Lohen paitaan. Ehkä farmi Haminan kanssa, kun Porche on ollu Koskenharjun parkissa jo monta päivää
 
Viestejä
333
Johannes Kiri huhujen mukaan Lohen paitaan. Ehkä farmi Haminan kanssa, kun Porche on ollu Koskenharjun parkissa jo monta päivää
Grafiitinharmaa Porsche tuli vastaan päivällä Vaajakosken liikenneympyrässä ja paineli etelään päin. Kuulostellaan saadaanko jatkohavaintoja Koskenharju - Vallikenttä -akselilta. Tämä on miltei yhtä jännittävää kuin selkälokki Seelan muuttolennon liveseuranta.
 
Viestejä
24
Ei mahda haminan mies tulla loheen, jollei vuokrahinnasta päästä sopuun.
Muokataan nyt sen verran vielä että hänen tarve ylipäätään riippuu myös pitkälti siitä, tuleeko Lohen toinen koppari kuntoon kauden alkuun vai ei.
 
Viestejä
28
Keskiviikkona on jo muut lämmikkeet.....
Ja näytti menevän vähän ylikin lämmitys, sen verran hölmöä huutelua oli jopa näin punaisten lasien läpi.

Pelihän oli yllättävän tiukkaa vaikka alku näytti että Kiri menee menojaan. Tuohon vielä kun Lohelle saa kärkeen jotain vaihtoehtoja niin hyvä tulee kesästä...
 
Viestejä
552
Asiaton käytös.
Ja näytti menevän vähän ylikin lämmitys, sen verran hölmöä huutelua oli jopa näin punaisten lasien läpi.

Pelihän oli yllättävän tiukkaa vaikka alku näytti että Kiri menee menojaan. Tuohon vielä kun Lohelle saa kärkeen jotain vaihtoehtoja niin hyvä tulee kesästä...
Tämän väsyneen puliukon vois kyl jo ulkoistaa Koskenharjulta.
Ei huuteluista päätellen edes tiedä, että Vili ei ole pelannut joukkueessa enää moneen vuoteen 🤔
 
Viestejä
317
Taitaa olla jo ennätys, että vakopallo saa ekan varoituksen ennen kauden alkua. Tuleekohan pelikieltoa jo ennen juhannusta.....
 
Viestejä
333
Kausi käynnistyy keskiviikkona ja kannattajayhteisö täyttää ensimmäisiä pyöreitä. Tarinoiden kautta elää myytti "torin porukasta" joka aikanaan peleissä käynyt. Juhlakauden käynnistymistä juhlistetaan siis omistamalla avauskulkue heille. Tervetuloa mukaan klo 16.40.

Reittinä Tori - Tapionkatu - Taulumäki - Taulupolku. Ottelu Kopla 2:ta vastaan klo 18.

Lisää aiheesta täällä.
 
Viestejä
552
Onko mitään järkeä pelata keskiviikkona, kun ilman lämpötila käytännössä lähes pakkasella ja loukkaantimisriski siksi melkoinen?
 

Liitteet

  • Screenshot_20250505_110626_Opera.jpg
    Screenshot_20250505_110626_Opera.jpg
    271.5 KB · kertaa luettu: 108
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös