- Viestejä
- 532
Rambo ?
Onko Hangasmaa loukkaantunu, vai myyty johonkin Superin jengiin ?
Onko Hangasmaa loukkaantunu, vai myyty johonkin Superin jengiin ?
Eikö Riikinen ole numerolla kotiuttaja ja käsittääkseni Luukkonen myös profiililtaan kotiuttaja? Vaikkakaan tästä näytönpaikkoja jälkimmäinen ei ole vielä liiemin saanut.Ja toinen jakso luvuin 1-3, joten SMJ vei ottelun suoraan voitoin 0-2.
Nollatilanteessa päästiin hyvin kentälle ja pesiä saatiin täyteltyä, mutta kotiuttaminen oli tänään tuskallisen vaikeaa. Saarisella ei oikein yksikään lyönti lähtenyt niinkuin piti, ja Lohen ainokainen juoksu tuli vähän puolivahingossa. Lukkarin nollatilanteen korkea lipsahti turhan usein vääräksi, mutta vapaita ei liikaa tullut kuitenkaan. Oliko sitten liian kiltti syöttö vai hyvät lyöjät, vastustajan lukkari Mäkiviita syötti paikoitellen sikamatalaa ja Lohen peli meni ajoittain sekaisin. Ulkopeli oli paikoitellen ihan hyvääkin Lohella.
Ristiriitaiset fiilikset kauteen lähtiessä, kärkeen on pari vaihtoehtoa numerolle 1 (Kauhanen, Lahti) ja numerot 2 ja 3 on aika sementoidut mutta numerolla kotiuttavia ei oikein tahdo olla. Jokereistakaan ei ole apuja kun toiset hyvät jalat edellämainituista pelataan jokerina ja Saariseen en jaksa uskoa. Lukkaritilanne on myöskin melko huolestuttava, kyllä tulee pitkä kesä jos ei jotain nyt keksitä tähän hätään. (Edit: Ilmeisesti ei mitään sen ihmeellisempää kaksikolla Hangasmaa & Havukainen, ei vaan haluta ottaa riskejä ennen sarjaa.)
Tänään ei liiemmin keppiin osunut, mutta jospa se sitten varsinaisella sarjakaudella osuisi!Eikö Riikinen ole numerolla kotiuttaja ja käsittääkseni Luukkonen myös profiililtaan kotiuttaja? Vaikkakaan tästä näytönpaikkoja jälkimmäinen ei ole vielä liiemin saanut.
Epäilen vahvasti että Atte B olisi halukas tulemaan teidän joukkueeseen, jos joskus Jyväskylässä pelaa niin eiköhän se ole KiriNäin lähellä kauden alkua voi olla hankalaa kairata uutta lyöjäjokeria mistään.
Jos olis pinkka kunnossa, niin ehkä väliaikaisella vuokrasopimuksella joku Superin 2. lyöjäjokeri vois olla tarjolla?
IPV:n Atte Brandt tuli ekana mieleen.
Selvästi 2. lyöjäjokeri IPV:ssä.
Lohessa olis sitä vastuuta ja roolia runsaasti tarjolla, Jyväskylästä kotoisin olevalle pelaajalle.
Se on sit ihan eri juttu, onko IPV:llä tai pelaajalla itsellään haluja siirtoon.
Mutta eihän sen nimistä seuraa ole enää Jyväskylässä.Epäilen vahvasti että Atte B olisi halukas tulemaan teidän joukkueeseen, jos joskus Jyväskylässä pelaa niin eiköhän se ole Kiri
Tarkoitettu todennäköisesti kiri2020:taMutta eihän sen nimistä seuraa ole enää Jyväskylässä.
Eiköhän Aten pelit kiri 2002 seurassa ole jo taputeltu.Epäilen vahvasti että Atte B olisi halukas tulemaan teidän joukkueeseen, jos joskus Jyväskylässä pelaa niin eiköhän se ole Kiri
Jep jep, eipä ole myöskään K20 nimistä seuraa josta edellä kirjoitteletMutta eihän sen nimistä seuraa ole enää Jyväskylässä.
Ajattelin että se kelpaisi lyhenteenä missä huomioitu tämän seuran nimen oleellisimmat elementit.. Kiitos tästä ohjauksesta, käytän koko nimeä jatkossa 😊Jep jep, eipä ole myöskään K20 nimistä seuraa josta edellä kirjoittelet