On niitä vaikeuksia ollut muillakin seuroilla eikä niitäkään ole suljettu sarjasta, miksi siis Jymyjussien kohdalla pitäisi toimia eri tavalla? Esimerkiksi Kouvolalla ja Hyvinkäällä on niilläkin ollut vaikeaa.
Ja sitten mistä velka tulee? Onko tämä Seinäjoki yhdistys? Verottajan tulkinnat mikä on yhdistys ja mikä on elinkeinotoimintaa voi sitten olla ihan mitä vaan. Verottajalla kun ei ole näyttövevelvollisuutta vaan veronmaksajalla. Onko tämä velka kiistetty?Saahan kait velkaa olla jos on uskottava suunnitelma miten sitä hoidetaan. Jos ei velkoja huutele perään niin miksi lisenssitoimikunta huutelisi. Koplalla lienee edelleen velkaa ja muutama vuosi sitten taisi olla kuusinumeroinen luku josta eka numero oli kolmonen nyt ollaan kait viisinumeroisissa. Velkoja siis hoidettu pois sovitusti, paitsi se moka verottajan kanssa joka oli samankaltainen kuin kait toi mitä JyJu:lla nyt sanotaan olevan. Asia hoitui ymmärtääkseni suht nopealla kertasuoritukselle verottajalle ja jossa seuran hallitus laittoi omaa rahaa jos olen täällä kirjoitettua ymmärtänyt oikein ja kai ne seuran ihmiset ovat kanssa rahansa saaneet.
Suuri osa velkojista on ymmärtäväisiä kun on uskottava suunnitelma ja siitä pidetään kiinni. Jopa verottajan kanssa voi sopia pidennettyä maksuaikataulua mutta verottaja on varmaan lyhytpinnaisin jos sovitusta ei pidetä kiinni ja sen takia ne verottajan protestit kannattaa hoitaa/sopia nopeasti koska muuten tulee helposti ulosottoon haku niinkuin Koplalle kävi.
Ja sitten mistä velka tulee? Onko tämä Seinäjoki yhdistys? Verottajan tulkinnat mikä on yhdistys ja mikä on elinkeinotoimintaa voi sitten olla ihan mitä vaan. Verottajalla kun ei ole näyttövevelvollisuutta vaan veronmaksajalla. Onko tämä velka kiistetty?
Ok toivotaan että saa maksut maksettua. Ei muuta kuin myyntihampaat suuhun ja hattu kourassa tekeen kauppaa seuran hyväksi. Urheilu vaan ei kyllä yleensä omistajille mikään rahasampo ole!Jymyjussit on osakeyhtiö, eli sillä ei voine olla verovapaata yleishyödyllistä toimintaa samalla tavalla kuin yhdistyksellä.
Kysymys budjetoinnista ei ole yksinkertainen. Budjetti on aina kuitenkin arvio tulevasta. Vuoden 2020 budjetteja laadittaessa koronavirus ei ole ollut kenenkään tiedossa. Iltalehden jutussa lukee, että maaliskuussa kumppanimyynnissä oltiin 25 % edellisiä vuosia edellä. Tämä ei toki suoraan kerro siitä, millaiseksi kumppanimyynti oli budjetissa arvioitu, mutta ei tässä nyt sellaista vaikutelmaa synny, että budjettia olisi paisutettu liian isoksi. Joskus sinänsä perustellutkin odotukset tulovirroista vain saattavat jäädä toteutumatta.
Toiminnan alkuvuosina budjetti varmaan oli ylisuuri, mutta viimeisimmät julkistetut tilinpäätöstiedot kertovat, että kuluja oli supistettu olennaisesti ja liikevoitto oli jopa lievästi plussan puolella. Sen seura voisi kyllä tehdä, että julkistaisi tilinpäätöstiedot. Vaikeudet ovat kuitenkin nyt yleisesti tiedossa, ja avoimuus asian osalta tuskin toisi suurta haittaa. Avoimuuden puute lietsoo vain huhuja entistä enemmän, ja huhut ovat yleensä raflaavampia kuin todellisuus.
Pitää;Pitääkö olla huolissaan?Protesti: Jymy-Jussit Oy, Seinäjoki
Tarkista onko yrityksestä Jymy-Jussit Oy protesteja. Protestilistan tuottaa Asiakastieto Oy.www.is.fi
Joona on näköjään saatu houkuteltua talkooseen.Jymyjusseilta vahvistus Joona Lehtisen tulosta lautasen ääreen.
Kökkä-Jussit!?Joona on näköjään saatu houkuteltua talkooseen.
Ei kai PuMukaan voi lähteä ykkösestä Tahkon paikalla, vaikka Tahko menisi konkurssiin? Kummallakaan seuralla ei edes ole ykkösen paikkaa. Voiko näitä paikkoja myydä toisille?Kannattaisikohan Jymyjussit jopa ajaa konkurssiin ja lähteä ykkösestä Seinäjoen Mailajusseina?
Ei kai PuMukaan voi lähteä ykkösestä Tahkon paikalla, vaikka Tahko menisi konkurssiin? Kummallakaan seuralla ei edes ole ykkösen paikkaa. Voiko näitä paikkoja myydä toisille?
Nyt en ymmärrä jotain. Onko Mailajussit ja Jymyjussit jotenkin samaa? Tai no eihän Lippo-juniorit ja läpärikään olleet, että siinä mielessä tää varmaan on verrattavissa jotenkin.Lipon ensimmäisen konkurssin osalta tästä on ennakkopäätös, mutta toimisiko nyt, onkin sitten toinen juttu. Suomisarja voisi olla lähtöpiste Kirin tavoin.
Nyt en ymmärrä jotain. Onko Mailajussit ja Jymyjussit jotenkin samaa? Tai no eihän Lippo-juniorit ja läpärikään olleet, että siinä mielessä tää varmaan on verrattavissa jotenkin.
Ei ole kysymys mistään veivaamisesta, vaan seuraan kuulumisesta ja sitoutumisesta.Mä en tätä SMJ/Nurmon Jymy veivaamista ymmärrä. Mitä etua siihen liittyisi, että yritettäisiin ylläpitää kahta joukkuetta korkealla sarjatasolla, kun joukkueet ovat käytännössä täysin samalta alueelta? Toki sellainen onnistuu suuremmissa kaupungeissa, esimerkiksi Tampereella lätkässä. Mutta Seinäjoki puhumattakaan Nurmosta ei vertaudu millään muotoa Nääsvilleen.
Minusta ainoa järkevä ratkaisu oli SMJ:n ja Nurmon Jymyn yhdistyminen JymyJusseiksi. Kun vain sen talous saataisiin kuntoon, niin menestystäkin on luvassa pidemmän päälle.