Kausi on sitten ohi, ja Piuholan kommentit viimeisen ottelun jälkeen paljon puhuvia: Isoja muutoksia tarvitaan ja paljon on seuralla oppimista tästä kaudesta. Ei sen tarkemmin avannut, mutta kyllähän tuosta jo rivien välistä oli luettavissa, että asioita on tehty väärin jo talvikaudella.
Mikä sitten meni pieleen? Viime kaudella ongelmat tiivistyivät ennen kaikkea ulkopeliin. Ulkopeli oli melkoista vuoristorataa tälläkin kaudella, mutta ratkaisuotteluissa ulkopeli oli oikeastaan ainut osa-alue, joka toimi. Sisäpelissä olivat ongelmat oikeastaan koko kauden. Juoksuvoimaa ei ollut riittävästi, ja kärkietenijöille sattui todella paljon etenemisvirheitä. Vaihtolyönneissä ei ollut sellaista tasaista laatua, mitä olisi tarvittu. Välillä päävaihtajat pelasivat hyvin, mutta harvoin sattui sellainen päivä, että koko kärjellä kulki. Kotiutuksissa Jukkis piti taas pystyssä, mutta taustatukea ei tullut tarpeeksi. Ei tosin saatu oikein muille kotiutuspaikkojakaan riittävästi. Ei saatu palottomia ajotilanteita, osin sen vuoksi ei saatu jatkuvuutta sisäpeliin. Kunnon hurmosta, mistä Jymyjussitkin ehkä aiemmin oli tunnettu, ei nähty oikein missään pelissä.
Joukkueen henki ei vaikuttanut enää siltä, mitä se oli joskus aiempina vuosina. Peli ei ollut iloista eikä rohkeaa. Se oli pakonomaista läpilyöntien hakemista, ja usein pelattiin se kuuluisa käsijarru päällä. Loukkaantumiset toki myös sotkivat, mutta eivät mielestäni kuitenkaan olleet ratkaisevassa asemassa. Onnistujia pelaajista oli lähinnä Jukkis ja Lieto. Muutamat muut säilyttivät tasonsa, ja osa taantui viime kaudesta.
Ensi kaudesta on vaikea sanoa mitään ennen kuin on enemmän tietoa joukkueesta. Mutta jos noin moni joukkueesta taantuu edellisestä kaudesta, on selvä, että valmennuksessa ja talviharjoittelussa pitää asioita muuttaa. Tietynlainen urheilullisuus, sitoutuminen ja tosissaan tekeminen näyttää myös vähän puuttuvan tai ainakin niissä ollaan selkeästi kärkiryhmän jäljessä.