- Viestejä
- 476
Oli kyllä todella heikkotasoinen pesäpallo-ottelu, mutta onneksi kolme pistettä on kuitenkin tuomisina. Kolme ottelua on runkosarjaa jäljellä. Jos Hyvinkäästä tulee kolmen pisteen voitto, mahdollisuuksia on vielä viidenteen sijaan, toki omissa käsissä se ei enää ole. Sitten on vielä Sotkamo kotona ja Raahe vieraissa. Sotkamo on pelannut ailahtelevasti eikä tunnu olevan järin kiinnostunut runkosarjan voitosta, eli mahdollisuuksia pisteisiin on. Viimeisellä kierroksella Raahea vastaan taistellaan todennäköisesti vielä sijoituksista. Jymyjussit on yleensä pelannut Raahea vastaan aika hyvin.
Toki nykyisen kaltaisella pelillä on aika sama, kuka tulee vastaan puolivälierissä. Se on kolme ottelua ja kausi ohi. Huvittavaa, että viime kaudella ongelmat olivat ulkopelissä, mutta nyt tuntuu sisäpeli sakkaavan. Toivotaan, että Myllyniemi tulee takaisin kovassa tikissä.
Eilisessä ottelussa olivat muuten täälläkin parjatut Puputti ja Haukkala joukkueen harvoja onnistujia. Tosin myös kopinnostopalo merkittiin taas Puputin tilastoihin.
Tässä vaiheessa kautta alkaisi myös toivoa jatkossopimusuutisia. Myllyniemeä huhuillaan Manseen. Tällaisilta huhuilta voisi katkaista siivet saman tien julkistamalla jatkosopimus