Toisen kerran pääsin tällä kaudella paikan päälle seuraamaan Jymyjussien peliä (ensimmäinen kerta oli Kiteellä). Täytyy sanoa, että jonkinlainen vastuu maksavalle katsojalle pitäisi olla. Riittävän surkealla pelillä katsojalla tulisi olla oikeus saada rahansa takaisin. Kiteellä oli sellainen peli, ja tänään sellainen peli oli Seinäjoella. Täysin onneton esitys täynnä virheitä.
Tappio harvoin menee yhden miehen piikkiin, vaikka toisella kopparilla ja kärkimiehellä oli tänään tosi heikko päivä. Kopparina on haastavaa pelata, jos on kokematon siinä roolissa. Kärkietenijä sen sijaan peliä pitäisi seurata huomattavasti paremmin, jos kärkietenijän tehtävästä on vuosien kokemus.
Mutta kyllä syypäitä häviöön pitää tälläkin kertaa etsiä laajemmasta joukosta. Toisen jakson lopussa oli vielä mahdollisuus hakea kahta juoksua, mutta tärkeässä paikassa tuli älytön karkaamisyritys ykköselle ja siitä toinen palo. Jukkis löi sitten vielä yhden, mutta vaihto kolmoselle ei enää onnistunut. Etumiehiltä oli myös kokonaisuutena heikko peli.
Kolmen kotiuttajajokerin systeemi ei kyllä toimi. Kärki ottaa edelleen liikaa vapaita lyöntejä, minkä seurauksena pesät liian harvoin saadaan täyteen numerolle 4 tai edes 5. Tämän jälkeen lyömään tulevat sitten Jukkis, Sarre ja Teppo. Usein vuoro katkeaa sitten tähän. Jukkis onnistuu hyvillä prosenteilla, mutta Sarre ei käytännössä onnistu koskaan. Tepolla oli pari hyvää peliä alla, mutta tänään kyllä näytti sekä hänen että Sarren osalta siltä, etteivät onnistumiset kotiutuksissa olleet edes lähellä.
Kotiutuspaikkoja pitäisi saada enemmän myös Kontiolle ja Anttilalle. Viidan poissaolo on tosi hankala juttu juuri tästä näkökulmasta. Viita toi pituutta kärkeen. Mielestäni Jymyjussien sisäpelin toimivuus pohjautuu juuri siihen, että Jukkiksen ohella vaarallisesti sivaltavat Kontio ja Anttila saavat paikkoja. Nyt äkkiä joku nopeajalkainen kaveri junnuista etenijäjokeriksi. Jos vaikka joka kolmannella kerralla pääsisi kentälle, niin siitä jo tulee lisäarvoa (kunhan ei pala kahdella muulla kerralla).
Hyvinkään peli ei sekään päätä huikaissut, mutta altavastaajana kuitenkin vierasvoitto irtosi hyvällä ulkopelillä. Erityisesti kopparit pelasivat tosi hyvin. Teemu Nikkasen sisäpeliä oli kyllä kamala katsoa kotijoukkueen kannattajana. Kaverilla on huikea potentiaali, ja tänään osui hyvin risuun. Tahkon kannalta pelinsä on toki valitettavan epätasaista. Rytkönen haki hyvin lyhyitä, mutta energiaa tuntuu olevan niin paljon, että välillä homma ei pysy täysin kasassa.
Kotijoukkueen kannattajalle ainoa valonpilkahdus oli Ville Viidan haastattelu tauolla, ja tieto siitä, että hän pääsee heinäkuussa palaamaan kentille.