Heitän minäkin lusikkani soppaan kun koplan jokerivaihtoehdoista puhutaan. Voittavaa rosteria tuskin vaihdetaan, mutta pohdiskelen tätä siitä huolimatta.
Aikaisemminkin olen jo koplan ketjussa nostellut esiin sitä vaihtoehtoa, että Löppösellä (tai Pesulla) voisi korvata Toikan jokerina. Toikan paras paikka sisäpelissä on etutilanteessa, jota hän ei tule ykköskärjessä koskaan vaihtamaan ja kakkoskärjessäkin paikat jäävät vähiin, sillä siitä pelataan vain jos sekä Nokkala että Lammila onnistuvat aluksi. Tällöinkin Kohonen voidaan laittaa etutilanteeseen vaihtamaan riittävän korkeilla prosenteilla Toikkaan verrattaessa. Myöskään kotiuttamisessa Toikka ei ole niin hyvä, että ero esimerkiksi Nokkalaan tai Kivipeltoon satunnaisissa kotiutuspaikoissa olisi suuri, joten Toikalle ei yksinkertaisesti ole minun mielestäni merkittävää käyttöä. Uskon myös, että Nokkala suoriutuisi Toikan nykyisestä roolista suunnilleen vastaavalla tasolla mutta hänestä olisi lisäksi myös kärkietenijäksi, joten jo se olisi mielestäni tätä muutosta tukeva elementti.
Koplan pelissä täysveriselle etenijäjokerille voisi olla suurtakin käyttöä, sillä Löppöstä voisi käyttää huoletta myös ykköskärjessä nollatilanteessa. Tämä vähentäisi painetta Mäentaustan onnistumisista, sillä Tommin epäonnistuessa Löppöstä voisi ainakin käyttää kokeilemassa nollatilanteessa, jotta kentälle olisi edes mahdollisuus saada kahdet nopeat jalat. Kaksi kärkietenemiseen kykenevää jokeria toisi enemmän mahdollisuuksia myös kakkoskärjestä pelaamiseen niissä tilanteissa, joihin siihen olisi tarvetta. Löppösen nollatilanneprosentit tuskin nousisivat kovinkaan korkealle, mutta yksittäiset onnistumisetkin nollatilanteessa tai takaetenijänäkin olisivat mielestäni arvokkaampia kuin Toikan tuoma panos satunnaisissa lyöntipaikoissa.
Vastaavasti en pidä todennäköisenä sitä, että Löppönen korvaisi Nokkalan jokerina. Nokkala on onnistunut kärkimiehenä sen verran hyvin, että kylmänä sisään tuleva Löppönen tuskin toisi merkittävää lisäarvoa tässä vertailussa. Nokkala tuo myös turvaa loukkaantumisten suhteen, sillä häntä pystyy käyttämään ulkopelissä kaikilla paikoilla kopparia ja lukkaria lukuun ottamatta. Mikäli jokeritrio olisi Dalla, Toikka ja Löppönen, loukkaantumisen sattuessa vaihtoehdot olisivat hyvinkin rajalliset, sillä Löppönen ei ole pelannut peliäkään superia ulkona ja Toikalla on ollut heittonsa kanssa vaikeuksia.