Supervuoro Verkkolehti »

Joensuun Maila 2025

Viestejä
699
Mainitkaa yksikin onnistunut "uudelleenrakennusprosessi". Näissä prosesseissa tuppaa käymään niin, että toisesta päästä syötetään sisään kehitettäviä pelaajia ja toisesta päästä jo kehittyneet siirtyvät muualle, koska eivät jaksa odottaa hämärässä tulevaisuudessa siintävää epävarmaa menestystä. Hyvä esimerkki on Joensuusta hieman etelään.
Itselle näin ulkopuolisena Joensuun toiminta on mestaruusvuosien jälkeen näyttäytynyt vähän erikoiselta. Iso osa rosterista päästettii mestaruuksien jälkeen muualle ja julistettiin omien junnujen tuloa ja vastuuta. Päälle on hankittu sitten jokaiselle kaudelle täsmähankinta tai -hankintoja jotka ovat enempi vähempi olleet hutiostoja tai ainakaan eivät ole tuoneet sitä lisäbuustia mitä toimistolla on haettu.
Itselle se on näyttäytynyt vain pelkkänä rahan tuhlauksena, mutta katsotaan miltä näyttää JoMan ensi kausi kun kaikki pelaajat on julkaistu.
 
Viestejä
1,417

Mestaruudet nostaa pelaajien arvoa ja joukkueen hintaa. Jossakin vaiheessa se on aina katkaistava ja ne pelaajat joiden markkina-arvo on yli suunnitelmien on päästettävä pois.
Poikeuksena tästä kehityksestä on Sotkamo joka on pystynyt pitämään viimevuosiin joukkueen kasassa muilla kun rahallisilla kannustimilla. Vimpeli on onnistuja uudeleen rakennuksessa. Haapakosken, Kuusiston, Haukkalan, Puputin y.m. jälkeen he saivat kasvatettua uudeleen rakentamisella S-P Kivimäen konseptilla nuoren menestyvän joukkueen. Vimpelille tuli sitten totuus vastaan viime vuonna, kun pussin oli auettava.
 
Nojaa. Enemmän superissa on sääntö ollut, että menestyvää joukkoetta rakennettaessa ja sieltä pussin pohjalta noustessa on pitänyt rahaa olla. Sitten kun menestystä on tullut niin jengiä tulee helpommin seuraan ja vielä halvemmalla kun menestys myy. Urheilija haluaa menestyä ja katsoja tulla paikan päälle katsomaan voittavaa joukkoetta.

Menee ohi ketjun aiheesta, mutta Vimpelillä on ensi vuonna kasvojen pesun paikka. Jos ei välieriä tule niin vuoto alkaa ulospäin samantien eikä Vedolla ole mitään mahdollisuutta kilpailla rahallisesti jos menestystä ei ole. Sitten mennään samaan kasaan muitten pohjalaisseurojen kanssa. Luultavasti lopullisesti.
 
Viestejä
549
Itselle näin ulkopuolisena Joensuun toiminta on mestaruusvuosien jälkeen näyttäytynyt vähän erikoiselta. Iso osa rosterista päästettii mestaruuksien jälkeen muualle ja julistettiin omien junnujen tuloa ja vastuuta. Päälle on hankittu sitten jokaiselle kaudelle täsmähankinta tai -hankintoja jotka ovat enempi vähempi olleet hutiostoja tai ainakaan eivät ole tuoneet sitä lisäbuustia mitä toimistolla on haettu.
Itselle se on näyttäytynyt vain pelkkänä rahan tuhlauksena, mutta katsotaan miltä näyttää JoMan ensi kausi kun kaikki pelaajat on julkaistu.
Kyllähän JoMalla on ollut huonoa tuuriakin. Mitä jos Antti Hartikainen olisi pelannut terveenä läpi sopimuksen? Mitä jos Rytkönen olisi pelannut koko sopimuskauden? Siirtyneet pelaajat ovat tehneet omat valintansa. Varmasti on vastaavaa tilipussia tarjottu, mutta ihmisellä on muitakin tarpeita mitä ei pelkällä rahalla saa. Muutama legenda samaan aikaan ripustanut räpylän naulaan.

Toki on siellä erikoisia hankintoja ollut, sitä en kiellä, joista näin kausikorttilaisena ajattelee seuran toimineen aivan liian hätäisesti. Näitä tulee ja menee.

Itse näen kuitenkin niin, että kun pelataan Suomen korkeimmalla sarjatasolla, ja tavoitteena on olla joka vuosi mitalipeleissä, ei joukkuetta voi kasata vain omien kasvattien varaan. Joukkue pitää olla niin vahva kuin mahdollista, ja jos on varaa palkata vapaana olevia kärkipään pelaajia, niin ilman muuta ne palkataan jos se tarpeelliseksi koetaan.

Mikä jää monelta ulkopuolella seuraavalta huomiotta on se, että JoMan edustusjoukkueessa pelasi menneelläkin kaudella vakiokokoonpanossa 5-6 omaa kasvattia. Ensi vuonna tuo luku on luultavasti 6-7. Mielestäni aika hyvä määrä.

Niitä JoMan nuoria, joita paljon on huudettu kokoonpanoon ovat iältään 17-18 vuotiaita. Näitä nuoria poikkeuslahjakkuuksia ei ole montaa kourallista, jotka kärkipään joukkueen edustusjoukkueen vakituiseen avauskokoonpanoon on murtautunut.

Annetaan uudelle pelinjohdollekin mahdollisuus. Peliäkään ei ole vielä pelattu. Odotellaanhan rauhassa ensi kesään.
 
Viestejä
184
Itselle näin ulkopuolisena Joensuun toiminta on mestaruusvuosien jälkeen näyttäytynyt vähän erikoiselta. Iso osa rosterista päästettii mestaruuksien jälkeen muualle ja julistettiin omien junnujen tuloa ja vastuuta. Päälle on hankittu sitten jokaiselle kaudelle täsmähankinta tai -hankintoja jotka ovat enempi vähempi olleet hutiostoja tai ainakaan eivät ole tuoneet sitä lisäbuustia mitä toimistolla on haettu.
Itselle se on näyttäytynyt vain pelkkänä rahan tuhlauksena, mutta katsotaan miltä näyttää JoMan ensi kausi kun kaikki pelaajat on julkaistu.
Ei se nyt ihan niinkään mene, että toimisto vaan päättää, että sinut pidetään ja sinua ei. Pelaajilla on mm. perhe-, opiskelu- ym. syitä, miksi haluavat muualle tai lopettavat. Tai sitten vaan toinen joukkue tarjoaa niin paljon enemmän rahaa, ettei siihen ole järkeä vastata.

Menestys ei ole ollut toivottua, mutta on siellä hutiostojen lisäksi ollut myös monta onnistumista, mm. Korhonen, Lieto, Toivola, Rättö, Väliaho.
 
Viestejä
441
Tämä kyllä tiedetään. Aloite tuli kauden alkupuolella seuran puolelta. Villelle täytyy nostaa hattua, että se ei mitenkään näkynyt peliesityksessä tai käytöksessä.
Eikä voikaan näkyä, pitäisi saada pelipaikka seuraavalle kaudelle. Näinköhän löytyy?
 
Viestejä
1,798
Juuri julkaistu Seeti Surakka & Ukko Schroderus -kombo on kyllä mielestäni todella paljon heikompi kuin Juha Puhtimäki tai Ville Väliaho toisena nimenä.

Tulee vähän verrokkina mieleen KPL:n toissakausi, kun Aleksi Vainio jouduttiin nostamaan ykköslukkariksi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös