kontiola
Niipä.
Ei Puhtimäki koskaan ole ollut Joman "omaisuutta" eikä sopimuskausi mikään elinikäinen avioliitto ole.
Jomafanina olen ainakin erittäin kiitollinen unohtumattomista hetkistä ja mielettömästä Joma-taiasta, enkä todellakaan koe, että Puhtimäki olisi meille mitään jäänyt velkaa. Koko ajatuskin on naurettava. Molemminpuolisesti ainutlaatuinen matka tämä on ollut, enkä voi ajatella, että joku pelaaja olisi inhimillisesti katsoen voinut antaa joukkuelle ja paikalliselle pesismaailmalle enemmän kuin Puhtimäki on näinä vuosina antanut!
Itseäni sisuttaa, jos tähän nyt jää joku huono maku ja tunne, että fanit muka olisi tyytymättömiä ja kiittämättömiä. Puhtimäki on aina ollut niin hyvä voittaja kuin hyvä häviäjäkin, palavasti koko sydämellään mukana joukkueessa, jaksanut aina olla faneille kiva ja reilu, kantanut yhteistä soihtua ja huolehtinut myös joukkuetovereistaan. Ihan pikkuesimerkki: eilen kun Piirolla oli ollut muutama hankalampi hetki, kun hänet oli ihan kylmiltään laitettu edellispäivänä ensimmäistä kertaa koko kaudessa kopparin tontille, jota hän viime kauden hienosti hoiti mutta oli nyt on jäänyt jokeripaitaan, ja oli aistittavissa, että huono itseluottamus pikkuisen kalvoi, Puhtimäki huuteli aina jokaiseen onnistumiseen "Hyvä Piiro!" Eikä se suinkaan ollut mikään ainutlaatuinen tapaus. Varsinkin kaikkia nuoriso-osaston pelaajia Putte on systemaattisesti lukkarinhommiensa ohessa buustannut, mikä on ollut tosi hienoa ja varmasti aika merkittävääkin.
Odotukset, että eilen olisi pitänyt lisä-ässiä hihasta vielä vetää, hipoo jo ajattelua, että Putte olisi joku yli-ihminen. Mutta kun pesiksen hienous on just sitä, että sellainen ajattelu ei vain kertakaikkiaan kanna.
Senkin voi sanoa, että vaikka Joma-fanien kannustuskulttuuri on perinteisesti ollut kivaa ja hyvähenkistä ja on sitä suurelta osalta edelleenkin, niin kyllä Kouvolan Joma-katsomosta piti kuunnella jatkuvaa mautonta huutelua koplalaisille. Ehkä tässä on pieni peiliinkatsomisen paikka meilläkin
Vielä Puhtiksesta. Kyllä se ihan ymmärrettävää minusta on, että kolme, tai no ehkä kaksi ja puoli, taianomaista vuotta Joensuussa ja yhteistä kasvua joksikin ihan muuksi kuin missä lähtöpisteessä oltiin, on tuonut kokemuksen, että nyt voisi joku ihan muu olla vaihteeksi antoisampaa. Elämä on rajallinen, ja turha on jäädä junnaamaan, jos alkaa tulla halu jatkaa kohti uusia seikkailuja, uusia haasteita ja koetuksia ja arvelee, ettei seuraavalla kaudella olisi sydän enää ehkä ihan täysillä ollut mukana. Tamperetta puoltaa varmasti myös oman elämän kuviot, joista en kyllä tiedä yhtään mitään, suvun ja Pohjanmaan läheisyys ja mahdollisuudet satsata omaan post-pesisuraan, ja silloin on kertakaikkiaan rehellistä lähteä ja tehdä se ratkaisu, jos kokee, että maksimaalisesta peli-ilosta uhkaisi jatkossa jäädä jotain puuttumaan, jollei sitä tekisi. Ihan taatusti tärkeää on myös se, että Mansessa on Matti Iivarinen, jonka Puhtis mainitsi vuoden pesäpalloilijan palkintopuheessaan ihmisenä, jolta hän on eniten saanut tukea ja luottoa kaikissa pahimmissa paikoissa, pahimpina aikoina. En yhtään pidä kummallisena, että/jos hän sinne nyt lähtee ja ikään kuin maksaa kunniavelkansa ja katsoo, mitä yhdessä saadaan aikaan. Se on vain hieno juttu, ja varmasti lajille ainoastaan hyväksi.
Mulle itselleni se hetki, jolloin ikään kuin päästin Puhtiksen irti, tapahtui ensimmäisen Pattu-pelin aamuna. Tästä videopätkästä
kuvittelin lukevani huulilta Doksan sanovan Puhtimäelle "jää/oo/pelaa nyt vielä" samalla kun puristi olkapäästä jo ehkä pikkuisen painostavasti. Ja tuli sellainen tunne, että eihän sitä ihmistä voi pakolla pitää, jollei se itse halua. Se nyt vain ei olisi oikein. Uskon kyllä, että Jomasta olisi rahaa irronnut ihan riittävästi. Tuskin se siitä jäi kiinni.
Myös Joman on aika palata "maan pinnalle" ja siihen maailmaan, jossa jokaisesta voitosta taistellaan eikä sitä mekaanisesti vain oteta, ja tässä on ehkä myös Doksan kasvun paikka. Doksa on ihan varmasti hyvä ja uskoisin myös paras pelinjohtaja Jomalle tällä hetkellä, mutta ehkä ajatuksiltaan vähän liian mekanistinen siinä, että kohtelee joukkuetta liikaa koneena, jossa on vaihdettavia osia, vaikka se on elävä organismi, joka toimii parhaiten, jos sen jokaisella jäsenellä on oma rooli, ja joka sitä kautta luo taianomaisen yhteistyödynamiikan, joka ajan myötä vain paranee, samaan tyyliin kuin Jalosen kultaleijonissa. Yhtäältä Doksan asenteessa on ehkä vielä osittain jymyläistä voittokulttuuria, osittain jonkinlaista "voittamattoman Joman" kunnioitusta ja arkuutta vielä itseään laittaa kokonaan persoonallaan likoon ja peliin.
Minusta tämä meni loppujen lopuksi ihan oikein, kun näillä eväillä pudottiin sijoille 3-4, koska nyt on pakko ajatella asiat syvällisesti uusiksi ja löytää taas joku penipennaskipinä, ei kopiomalla vaan oman persoonan kautta.
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: