Joma-fanina piinaavaa katsoa lehdistötilaisuuksia, joissa Lehtimäki on niin itseensä keskittynyt, tyytymätön, poissaoleva ja ylianalysoiva siivet leikkaavalla tavalla. Töksäyttelee ja mutristelee eikä kannusta tai edes oikeastaan ole ihan läsnä, ja ruotii peliä kuin kyse olisi koneesta eikä elävästä ihmisyhteisöstä. Pennasen kanssa tunnelma oli toiselta planeetalta. Koko käytöksestä huokui pelaamisen ilo, täysillä meneminen ja itseensä likoon laittaminen. Se oli ihan taikaa, koska koskaan ei kenenkään tarvinnut pelätä kasvojen menetystä, ja se taas johtui siitä, että pelinjohtajan itsetunto rakentui ihan toisista asioista. Se oli nautiskelua, lentoon lähtöä, rentoutta ja välillä kyllä sitten kauheaa itseruoskintaa mutta siinäkin salaisuus oli, että oli aina pikkuisen pilkettä silmässä ja sillä hengellä mentiin, että "kamoon, me pelataan sentään vain pesäpalloa eikä koko elämää." Suorittamiset ja onnistumiset eivät määrittäneet ketään eikä joukkuetta kokonaisuutena, koska niitä sattuu väistämättä, niihin ei jääty eikä väännetty väkisin hampaat irveessä seuraavan matsin kaavaa. Pennanen ei pelinjohtajana pelännyt vastoinkäymisiä, ja silloin kun niitä ei tarvitse pelätä, pallo kyllä pysyy räpylässä, ulkokenttä tekee ihmepelastuksia ja jokainen lyöjä alkaa huomaamattaan pelata tiukimmassa paikassa kuin joukkeen luotetuin lyöjäjokeri. Eikä Pennasen itseruoskinta koskaan joukkueeseen kohdistunut vaan pelinjohtajaan itseensä ja pelinjohtajan kykyyn ottaa joukkueen koko kapasiteetti käyttöön, antaa sille tilaa ja rentoutta ja ILOA pelata hyvin. Nyrpeän Lehtimäen käytöksestä ei vain huou sama pelaajien kunnioitus ja luottamus, ja sehän näkyy kentälläkin, kädet puuskassa vahditaan vierestä kuin arvosteleva päällysmies. Ainakin itse alkaisin tuollaisen lehtimäen kanssa alisuorittaa ja ennen pitkää pelata huonosti ihan harmista vähän niin kuin Kohonen Komulaisen johdolla Sotkamossa (-: Epäilemättä hyvä ja taitava monessa asiassa ja luultavasti innostuva ja innostava pelinjohtajakin - silloin kun joukkueella on hyvä draivi päällä. Jonne Kemppainen jossakin ruutumatsissa kommentoi, että Lehtimäki on "pesisromantikko kuten Pennanenkin". Mutta ainakin täältäpäin katseltuna paketista puuttuu henkinen kypsyys, aito läsnäolo, herrasmiesmäisyys ja psykologinen pelisilmä, jotka Pennasella olivat ja joka teki joukkueesta voittamattoman.
