IPV:n suurimpia puutteita on tosiaan joukkueen hitaus, johtuuko se loukeista vai onko siellä liikaa keskinopeita, niin sillähän ei ole väliä. Tällä hetkellä ainoastaan Sikiö tai Pesonen ovat siirreltävissä lyhyillä, muilla satunnaisesti. Helpotattaa tietysti vastustajan pelaamista merkittävästi. Ensi kauden joukkueeseen pitäisi saada lisää jalkoja, Lantiainen??
Tuo Keinänen on mielenkiintoinen pelaaja, parhaimmillaan hyvä, mutta taso ei ole vakaa, lisäksi eteneminen on keskitasoa. Hiukan ihmettelen, jos Sotkamo hänet vielä haluaa, ei oikein istu Sotkamon kärkeen ja mihin muuhun rooliin olisi sitten käyttöä. Miitrin kohdalla on aika vaikeaa ajatella muuta roolia, kuin numero 1, koska ei ole vaihtolyönteihin ainakaan vielä variaatioita. Mielestäni Sikiöllä olisi enemmän potentiaalia ottaa se Latun rooli monipuolisempana lyöjänä.
Eilisessä pelissä harmitti moni asia ja esim. peluuttaminen tilanteissa, joissa turhaan pelattiin yli kärjen kahdella palolla, mieluummin laitetaan hyvissä ajoin jokerit lyömään ja jätetään esim. Pietinen mahdolliseksi kärjeksi, vaikka juoksu ei olekaan ihan huippua. Lisäksi se viimeinen irroitus väärällä kotareissa oli heikko suoritus, epäilen lähes kaikkien tietävän sieltä tulevan väärän ja silti sillä irrottiin. Korhoselle annettu syöttö ei kyllä ollut mielestäni niin haastava, koska oli riittävän korkea hyvään lyöntiin, tuohon olisi mielestäni toiminut parhaiten juuri mahdollisimman matala, jota ei uskalleta huutaa vääräksi. Korhosen tapaisille ei kannata esim. tolppaa tuossa tilanteessa antaa, koska osaavat aina lyödä jotain ja etenijä saa hyvän mahdollisuuden. Eilen siis niukasti vähemmän huonompi voitti.