Supervuoro Verkkolehti »

IPV 2021

Viestejä
489
Tuosta Piiraisesta sen verran, että onko siellä muita lyöntejä edes olemassa, kun olen liian vähän nähnyt hänen pelaamistaan. Löytyykö lyhyttä tai vartta esimerkiksi, joilla sitten saisi tilanteen edes jatkumaan. Pahinta tuossa on, jos Piiraiselle kasvaa se apina liian suureksi ja mielestäni siitä on jo merkkejä olemassa. Todetaan samalla, että kapasiteettia Tommilta löytyy ja ensimmäisissä peleissä sen myös näytti.

Ensi viikolla olisi tarkoitus yrittää käydä Imatralla katsomassa peliä ihan livenä, toivottavasti myös peli kulkee silloin ja toivoisin myös Puustisen löytyvän kokoonpanosta.
 
Viestejä
300
Pitääpä tiirailla jokunen hyvässä pistelennossa olevan IPV:n peli. Tuli epäiltyä ennen kauden alkua, sen verran haastavalta näytti kokoonpanon suhteen. Toivotaan että lento jatkuu samanmoisena, kaikuja Kiteen viime kaudesta. Hienoa!

Keinänen tainnut esiintyä sen verran positiivisesti, ettei ihme että oli isoimmissakin seuroissa hankintalistalla?
 
Viestejä
806
Keinänen on varmasti merkattu isolla tussilla monessa paikassa. Kuosmanenhan kehui Pesis talk-showssa Keinästä nousevaksi etukenttäpelaajaksi, joten siellä on ainakin seurattu.

Keinänen on ollut huikea ulkona, mutta itseni on yllättänyt otteet mailanvarressa, erittäin hyvä nykyisellä numerollaan. Pietiseen oli viime kauden perusteella isot odotukset ja on hyvin pelannut, mutta mielestäni Keinänen on ollut vielä parempi hankinta.. Niin loistava sekä sisällä että ulkona.

Ja kuten Elmon jutussa oli, niin erittäin hienoa että Hyötyläinen jäi joukkueeseen. Nyt on näkynyt taas sitä parin kauden takaista Hyötyläistä. Erittäin tärkeä palanen joukkuetta.
 
Viestejä
339
Kun on päässyt paikan päälle pelejä katsomaan, niin Sikiöstä sellainen huomio, että on hyvä joukkuepelaaja. Tsemppaa ja huomioi jatkuvasti muita sekä pelin että vuoronvaihtojen aikana. Mielestäni hieno piirre pelaajassa.

Tämän lisäksi hyvin omaksunut uuden roolin.
Samat havainnot itsellänikin, mutta itse asiassa jo aiemmilta kausilta. Hyvä kuitenkin, että roolin muutos ei ole asennetta muuttanut. Sikiö on kuitenkin hyvin monikäyttöinen pelaaja ja näytti kyllä jo viime kaudella, että rooli kakkosena ja kolmosena sujuu hyvin.

Ihan hyvähenkiseltä porukaltahan tuo vaikuttaa koko ryhmä ja tokihan hyvä kauden alku vielä ilmettä vapauttaa lisää. Monesti sanotaan, että on hyvä, että joukkueesta löytyy kokeneita pelaajia, joilla vaatimustaso on kova, mutta nuorelle pelaajalle ei välttämättä kokeneen joukkuekaverin räyhääminen ole parasta, vaan voi johtaa pahempaan lukkoon. Eihän kukaan niitä virheitä tee tarkoituksella ja virheen tehnyt kyllä sen tietää aina itsekin. Olisikohan tämä tietty rentous pieni osatekijä hyvien pelisuoritusten takana?

Ja sitten se sama kommenttini viime kausilta. Muutama katsoja saisi kyllä miettiä niitä huutamisiaan tuon joukkueen edun kannalta. Pelaaja tietää tehneensä virheen, eikä oman joukkueen pelaajalle virheestä huutamisella saavuta mitään muuta kuin negatiivista. Alkukautena huutoja ei kuulunut, kun suhteellisen hyvin pelit kulkeneet, mutta Kitee-pelissä taas samat vanhemmat herrasmiehet alkoivat huutelemaan omille pelaajille. Voitaisiin kerätä kolehti ja hankkia heille paikat hieman kauempaa kotipesästä, eli vaikkapa tarjoamalla ilmaiset juomat Reds-pubista koko pelin ajaksi.
 
Tämä, olen 100% samaa mieltä.

Kovasti tuli neuvoa sieltä ja kun Hyötyläinen yhden virheen tekee mailan varressa, niin huutelu alkaa. Aivan älytöntä. Viime vuonna joku huusikin, että älkää nyt omille huutako. Olisi pitänyt itse huutaa eilen sama.
 
Viestejä
4,774

Ei nyt liity pelkästään Imatraan mutta ihan yleinen mielipiteeni on sama. Vaikka kuinka turhauttavaa se onkin jos ei onnistu niin ei se ainakaan sitä menestystä paranna että pelaajilla ei ole edes kotikentällä täysi yleisön tuki ja mukava pelata.

Vaikeissa paikoissa tarvitaan tsemppiä eikä lynkkausta.
 
Viestejä
1,570
Kun on päässyt paikan päälle pelejä katsomaan, niin Sikiöstä sellainen huomio, että on hyvä joukkuepelaaja. Tsemppaa ja huomioi jatkuvasti muita sekä pelin että vuoronvaihtojen aikana. Mielestäni hieno piirre pelaajassa.

Tämän lisäksi hyvin omaksunut uuden roolin.
Pakko kompata, että tuntuu kyllä hyvältä katsoa, kuinka hyvin nyt pelaa. Juuri tuon hyvän asenteen ja hengenluomisen takia olen itsekin koko ajan Sikiöstä tykännyt, vaikka lukkarointia aikoinaan arvostelinkin, enkä pitänyt sitä superiin riittävänä. Tempo oli hidas(aina) ja käsi ei riittänyt vaihtotilanteissa ollenkaan.

Sikiö tuntuu myös tänne sitoutuneen hyvin, mutta kuinka pitkään pelkkä jokerirooli tyydyttää sitten.
 
Viestejä
489
Sikiön kannattaisi nyt keskittyä täysillä tuohon etenijäjokerin rooliin. Hakea pari peruslyöntiä siihen, toinen on tietysti pomppu, mikä ei ole se vaikein, kun siihen keskitytään harjoittelussa ja toinen tietysti pystäri. Lisäksi edelleen painopistettä nopeus- ja kestävyysominaisuuksiin juoksussa ja siihen vaikka Matti Mononen antamaan tukea harjoittelussa. Samaan aikaan valmennuksen olisi hyvä pitää Sikiön osaaminen jollekin ulkopelipaikalle riittävänä, jolloin pystyy helposti paikkaamaan esim. loukkaantuneen pelaajan paikan kesken ottelun.

Etenijäjokerin rooli on itseasiassa aika mielenkiintoinen ja äärimmäisen tärkeä. Sikiöllä on siihen aineksia ihan ykköstasolle, mutta vaatii tietysti kaikilla osa-alueilla kehitystä vielä ymmärettävästi. Ideaalitilanne olisi tietysti vielä se, että Sikiö pystyisi hoitamaan tarvittaessa vaihdot 1- tai 2.pesältä, jolloin hän olisi jo sitten aivan eliittiä jokerina.

Hyvinkäälle ei taida jaksaa lähteä, kun golfkierros on jo aiemmin päivällä ja tuo lämpötila on ilmeisen raju. Toivotaan yllätystä ja edes sitä pistettä Pihkalasta, ei ole helppo rasti, mutta ei myöskään mahdoton, jos ja kun kotiuttajajokerit ovat iskussa. Huolestuttaa tuo useamman pelaajan lihaksiston kramppaaminen, kun tilanne ei näytä olevan kaikilla joukkueilla yhtä paha. Ovatko taustajoukot nyt tehtäviensä tasalla ko. asian suhteen?
 
Viestejä
1,570
Jatkoajan puolella tiedetään kertoa IPV:n joutuvan 10 päivän koronakaranteeniin tartunnan takia. Tietoa palstalla tästä?
 
Viestejä
1,590
Jatkoajan puolella tiedetään kertoa IPV:n joutuvan 10 päivän koronakaranteeniin tartunnan takia. Tietoa palstalla tästä?

Todella ikävää jos noin käy. Toki karanteenit ovat tällä hetkellä kestoltaan 14 vuorokautta.

Toki ihmeellistä on jos näin käy, koska 2 tuntia sitten IPVn Facebookissa mainostivat Lunta tupaan tapahtumaa ja kehottivat ostamaan lippuja. Vai järjestävätkö hiihdot vaikkei peliä olisikaan 🤷🏼‍♂️
 
Joo, luulis tosiaan että jarrut olis markkinoinnissa jo päällä. Joukkueen sisältä oli kuulemma tieto peräisin, mutta en tiedä oikeasti luotettavuusastetta. Tänään tietysti selvinnee totuus, kun huomenna seuraava peli.
 
Viestejä
99
Vaikuttaa aika todennäköiseltäkin jo, että Superissakin joudutaan siirtymään pistekeskiarvon käyttöön. IPV:lle tämä on kaikin puolin vähän huono uutinen..
 
Viestejä
1,570
Vaikuttaa aika todennäköiseltäkin jo, että Superissakin joudutaan siirtymään pistekeskiarvon käyttöön. IPV:lle tämä on kaikin puolin vähän huono uutinen..
No on todellakin, pelit SiiPeä, Kossua ja KaMaa vastaan jää väliin, jaTahkoltakin oli pinnoja otettavissa huomenna. Vain Manse-pelissä vieraissa ns. nollabudjetti. Pistekeskiarvoa voidaan sitten parannella ViVeä ja SoJya vastaan...

Minkäs mahtaa, mutta harmittaahan tämä.
 
Viestejä
3,014
Vaikuttaa aika todennäköiseltäkin jo, että Superissakin joudutaan siirtymään pistekeskiarvon käyttöön. IPV:lle tämä on kaikin puolin vähän huono uutinen..

Se hyvä puoli on, että toistaiseksi yläkanttiin pelattujen pelien painoarvo tulee kasvamaan, mutta toden totta tuossa olisi ollut mahdollisuus ottaa niitä pisteitä lisääkin. Taloudellisestihan tämä kausi on seuralle ihan täysi katastrofi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös