- Viestejä
- 8
Kaikki ketkä perkele sentään kykenee paikanpäälle ni sinne. Ostin lipun en pääse sinne, mut silti.
Ja ennenkaikkea onnittelut Rasmukselle kuukauden lukkarin valinnasta. Odotan nimimerkin "Lukkari" kertovan edelleen mikä Rasmuksen pelissä on pielessä.
Itse en myöskään pääse, mutta pari lippua taas ostettu kannatuksen vuoksi, Ruutua ehtii työn ohella vilkuilemaan tai jätän sitten koko pelin katsomisen myöhäiseen iltaan tallenteena.
Enpä usko, että "Lukkari" enää on edes kritisoinut Rasmusta. Toki alkukaudesta oli vielä parannettavaa ihan oikeastikin, mutta tuossa iässä kehitystä tapahtuu todella nopeasti kesken kaudenkin ja Rasmuksella on näin käynyt. Veikkaan, että Holde on pystynyt tuomaan lisää taktisuutta ja hänethän tunnettiin älykkäänä lukkarina ja loistavasta tolpastaan. PItää muistaa, että lukkarille on todella tärkeätä oppia tuntemaan pelaajat ja niiden parhaat lyönnit ja Rasmushan on vasta nyt päässyt pelaamaan useammin vastustajia vastaan, joten tieto lisääntyy koko ajan. Tolppa on jo nyt sarjan parhaita ja itseluottamus noussut silmissä. Tuohon varteen kun lisää voimaa järkevästi, niin huimaava paketti on tulevaisuudessa Rasmuksessa. Saas nähdä kuinka pitkään vaan Imatra pystyy hänet pitämään.
Vaikka tiistain peli meni niin kuin meni, niin kyllähän Imatra pystyi yllättävän tasaisesti pelaamaan, eka jakso oli jopa näpeissä, muutama huono suoritus ulkokentällä ja olihan tuo etenijän saaminen kentälle liian vaikeata. Pesonen on yllättänyt kakkosena todella positiivisesti, Keinänen täytyy vaan ehdottomasti saada peliin mukaan ja Pietiselle / Konstalle mielellään huippuilta, niin todellakin mahdollisuudet on. Toivottavasti teitä tulee "kylmähköstä" ilmasta huolimatta "tupa täyteen". 2000 katsojaa ilman
lumiefektejä ei ole saatu todennäköisesti kolmeenkymmeneen vuoteen. Joten tänään tukea IPV:lle niin lähi / kaukokannattajilta!!